lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hölkkääjän pastoraali



Musiikkia lukemisen taustalle: Sarah, Surrender

Pääsiäisen kunniaksi ajattelin laittaa pientä päivitystä Karhunkierrokseen huipentuvaan 16 viikon treenijaksoon. Tätä kirjoittaessa kymmenes viikko on yhtä kevyttä lenkkiä (tai lepopäivää) vaille taputeltu. Laitoin aiemmin näytille treenijakson ensimmäiset 8 viikkoa, tässä jälkimmäinen puolisko:



Harjoittelu ja juoksu ylipäätään on maistunut suorastaan helvetillisen hyvältä, vaikka välillä kropassa onkin tuntunut väsymystä ja jalat painaneet treeniin lähdettäessä. Jokainen harjoitus on kuitenkin mennyt suunnitellusti läpi, suurimmaksi osaksi ilman isompia ongelmia. Lisäintoa treeniin on tullut vihdoin sulaneista poluista ja ratakauden korkkaamisesta vetotreenien yhteydessä. Vaihtelu virkistää, niin tässäkin touhussa. Edelleen, siirtyminen pääasiassa Hokan kenkiin (Clifton, Speedgoat) on tehnyt kilometreistä entistä miellyttävämpiä.

Treeneiksi ohjelmaan on valikoitunut läjä herkullisia ja itselleni ennen kokemattomia uutuuksia, tässä muutama nosto:

Pitkiksenä 27 km harjoitus, jossa ensin 18 km noin 4:40 min/ km vauhtia, minkä jälkeen 5 kpl 3 minuutin (n. 500 metriä) vetoja kevyellä hölkkäpalautuksella. Aivan loistava treeni:



Radalla tehty OAJ: n bannaama 3xCooper- treeni, jossa 3 km alkuverryttelyn jälkeen kolme 12 min vetoa 4 minuutin hölkkäpalautuksella (toinen variaatio oli 2x15 min):



Enemmän lajispesifinä harjoituksena tein pitkän harjoituksen notoriöösillä keravalaisella Sikakorven maastoradalla, jossa noin 4,9 km looppiin tulee vertikaalinousua reilut sata metriä. Samaa kierrosta kiertämällä pystyin järjestämään tarvittavan huollon parkkipaikalla töröttävään autooni, mikä poisti tarpeen kantaa maisteluliiviä riesanani. Ihan huipputreeni, sama uusiksi kesällä ennen Hetta- Pallasta.





Kropassa on pitkään ollut häkkieläin- tyyppinen fiilis, mieli on palanut testaamaan kuntoa kuolainen lappu rinnassa ja reikä päässä. Odotus palkitaan parin viikon päästä, kun osallistun Sipoonkorpi Trailin 30 km kilpailuun. Mielenkiintoista nähdä miten kovempi juoksu kulkee poluilla, joilla olen juossut harjoitusjaksolla pelkästään kevyitä lenkkejä. Viikko Sipoonkorven jälkeen on sitten ikisuosikkini Bodom Trail, jonka matkavalinnan teen todennäköisesti vasta juoksun aikana. Karhunkierros on kuitenkin siitä jo kahden viikon päässä, ja palautumiselle täytyy uhrata ajatus jos toinenkin. Tähän päälle kauhunsekaisin tuntein odottamani siitepölykausi, joka viime vuonna aiheutti pelkoa ja inhoa Keravalla.

Otsikon pastoraali viittaa paimenrunouteen, ja siitä saa oivallisen aasinsillan Nietzschen viisauteen "postmodernissa raamatussa" Näin puhui Zarahustra:

"Ruumis on suuri järki, moneus, jossa on yksi mieli, sota ja rauha, lammas ja paimen". 

Tämä on totta aivan kaikessa, myös juoksussa. Sota ja rauha vertautuu rasituksen ja levon suhteeseen, lammas ja paimen itsekuriin. 

Hyviä lenkkejä jengi! 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Treenikuulumisia

Maaliskuu: polut alkavat hissukseen sulamaan viimeisistä jääpeitteistään ja asfaltti odottaa jo katupölyt ilmoille nostattavaa harjausoperaatiota. Ensimmäinen shortsilenkki on kulman takana.

Kirjoittelin edellisessä postauksessani tohtoroimastani treeniohjelmasta, joka on melkoinen myriadi erilaisia harjoistusperiaatteita ja koulukuntia omilla hulluilla kokeiluilla ryyditettynä. Nyt ohjelmaa on takana kuusi viikkoa, tässä pientä päivitystä tilanteeseen.

Ohjelmassa on kaksi kantavaa ajatusta: 
- kahden peräkkäisen treenin korrelaatio toisiinsa perinteisen viikkorytmin sijaan  
- treenin kumulatiivinen tarkastelu

Ensimmäinen prinsiippi tarkoittaa sitä, että selkeästi kehittäviin ja sitä kautta raskaisiin harjoituksiin mennään mahdollisimman levänneenä ja toisaalta ko harjoitusten välit on mietitty treeni kerrallaan. Palautuminen ei tarkoita lepoa, vaan kevyttä juoksua. Melkein jokaiseen viikkoon on sijoitettu yksi "panic room", päivä jolloin kevyen lenkin voi korvata totaalilevolla. Tähän mennessä en ole yhteenkään mahdollisuuteen tarttunut.

Kumulatiivinen tarkastelu tarkoittaa sitä, että olen koittanut rakentaa ohjelman "harjoituspalkit" niin, että kullakin palkilla on selkeä harjoitustaakan progeressio ja huipentuma. Huippu "tasataan" joko yhdellä lepopäivällä ja kahdella kevyen lenkin päivällä tai vaihtoehtoisesti kahdella kevyen lenkin päivällä. 

Ainakin nyt kuuden viikon jälkeen voi todeta, että kuorma on ollut aika passeli kunnolleni. Välillä treenipalkin huipentuman tienoilla on ollut havaittavissa musertavaa taisteluväsymystä, mutta sitä seuraavien kevyiden lenkkien myötä on huomannut miten treeni imeytyy mieheen kohinalla. Kuten totesin, yhtään lepopäiväoptiota en ole käyttänyt. Tämä johtuu siitä, että en ole tuntenut tarvetta lepoon ja toisaalta siitä, että juoksu maistuu oikein mukavasti. Suurin osa treeneistä on tehty aamuisin työ- ja valmennuskiireiden vuoksi, tästä huolimatta olen saanut itsestäni mukavasti irti hapokkaammissakin treeneissä. 

Tässä vielä muutama nosto vähän erikoisemmista harjoituksista:
kolmannen viikon ensimmäinen kehittävä harjoitus oli mallia 8 x 3 minuuttia anakynnyksellä, lyhyt kävelypalautus. 3 km verryttely molempaan päähän harjoitusta.



Kuluvan viikon kova treeni oli "ultrajuoksijan vedot", 2x5000 m lyhyellä kävelypalautuksella. Aikainen startti (6.00) hieman himmasi vauhtia ensimmäisessä vedossa, mutta toisen aikana taisin jo herätä ja loppuun napsahti pari alle nelosen kilsaakin. Treeninä ihan huippu, ehdottomasti jatkoon. Päihin 3 km verkkaa.


Pitkiksinä olen juossut muutaman noin 20 km pk1/ pk2- vauhtisen lenkin, kaksi aerobisen kynnyksen hujakoilla tehtyä pitkistä (24 km ja 30 km) sekä yhden aerobiselta kynnykseltä kisavauhtiin kiihtyvän 27 km lenkin.

Pitkis
Kuten todettua, juoksu maistuu todella hyvältä juuri nyt. Olen säilynyt terveenä, eikä mitään isompia vaivoja ole ollut. Hiihtoloman aikaan takareisissä tuntui muutaman päivän ajan kireyttä ja aristusta, johtuen loma- aktiviteeteistä kuten sulkapallo ja laskettelu.  

Ehdottomana lisäbuustina tällä hetkellä on uudet kengät. Hommasin Hokan Cliftonit, ja se oli menoa kertaheitolla. Tuo yllä oleva 2x5000 m oli ensimmäinen lenkki niillä, ja kenkä istahti jalkaan saman tien. Huikean mukavaa menoa, vauhdista riippumatta. Totesin jo aiemmin Hokan Speedgoatin valinnakseni Karhunkierroksen kasikymmpiselle, joten nippu kenkiä taitaa jäädä vaatehuoneeseen pölyttymään.


Smooth sailing
That´s all folks. Loppuun vielä vihje ultimaattisen inspiroivasta Ginger Runnerin dokumentista liittyen Brian Morrisonin Western States- kokemuksiin 2006 ja 2016. Kyseinen juoksu on kirkkain helmi ämpärilistallani, ja siihen tuntuu liittyvän toinen toistaan myyttisempiä tarinoita vuosien varrelta. Pelkästään sen metamorfoosi hevoskilpailusta juoksutapahtumaksi on vertaansa vailla. Jonain päivänä kirjoitan polveilevan ja ainakin itseni herkistävän raportin edesottamuksistani sadan mailin matkalla Squaw Valleystä Auburniin.

Hyviä lenkkejä ihmiset!
  

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kylmästä lämpimään - peruskuntokaudesta seuraavaan vaiheeseen



Kaikki loppuu aikanaan, niin myös lokakuussa alkanut peruskuntokausi leppoisine maisemankatselulenkkeineen. Teemaan sopivasti myös valon määrä alkaa hissukseen lisääntymään, eikä ihan jokaista lenkkiä tarvitse enää juosta säkkipimeässä otsalampun kajossa. Kevään voi jo haistaa vaikka helmikuuta elelläänkin.



Sain aikaiseksi ihan tyydyttävän pk- kauden joulukuun influenssasta huolimatta, lokakuun lopulta helmikuun alkuun kilometrejä tuli karkeasti kasaan 1 200. Kaikki lenkit juoksin alle aerobisen kynnyksen (noin 152) ja suurimman osan alle 140 bpm. Pohjan pitäisi siis olla kunnossa, ja siltä kyllä kropassa tuntuukin. Selkeänä miinuksena pk- kauden osalta on se tosiseikka, että suunnittelemani maksimivoimajakso jäi tekemättä jalkapalloaikojen peruja olevan alaselkävaivan lievän oireilun vuoksi.

Peruskuntokauden luonnolliseksi jatkumoksi olen suunnitellut karkeasti 16 viikon jakson, jonka aikana on tarkoitus kiivetä seuraavalle portaalle vauhtikestävyyden saralla. Ensimmäiset kahdeksan viikkoa on jo puristettu paperille asti, loppu on vielä vähän hähmäinen ja tarkentuu alkupuoliskon kokemusten ja palauteluupin myötä. Jakso päättyy Karhunkierroksen kasikymppiseen toukokuussa.

Olen rakentanut ohjelmaa niin, että pääfokus on kehittävissä avainaharjoituksissa ja niistä täysimääräisessä palautumisessa. Tehollisia harjoituksia on välillä sijoiteltu myös tarkoituksella lähelle toisiaan harjoituskuorman kumuloimiseksi. Tämä harjoitus kerrallaan- sapluuna tarkoittaa, että mitään erityistä viikkorytmiä ei ole. Olen aina vierastanut tällaista jakoa, minun elimistöni ei ainakaan osaa sanoa mikä viikonpäivä on menossa eikä toimi sen mukaisesti. Toki pitkät harjoitukset on pääsääntöisesti sijoiteltu viikonloppuihin ajanhallinnallisista syistä. Samaten viikkokilometrejä en laskeskele, vaikka ne exceliin tulevatkin näkyviin. Tiukkaa päivärytmiä ja viikottaisia kilometrejä tärkeämpää on progressio sekä kuormassa että tehollisissa harjoituksissa. Lepopäiviä on sijoiteltu sekaan harvakseltaan, ja silloin- juostaan totta kai. Olen huomannut oman palautumiseni kannalta, että totaalisen levon sijaan on parempi juosta vähän. Samaten tulen rytmittämään harjoituksia niin, että teen edellisen harjoituksen aamulla ja seuraavan vasta seuraavana iltana palautumisajan maksimoimiseksi. Toki progression iskiessä kunnolla kroppaan mukaan tulee välipäiviäkin. 

Tehollisia harjoituksia on kolmenlaisia: 
- tasavauhtisia kovia tempojuoksuja
- kiihtyviä tempojuoksuja
- eri mittaisia vauhtileikittelyjä
Muutama kova harjoitus tulee tehdyksi kisaympäristössä, tällä hetkellä varmuudella ohjelmassa on tosin vasta Bodom Trail. 

Pitkiä lenkkejä on samaten kolmea tyyppiä:
- kevyitä, jolloin kelataan tarvittavat kilometrit sisään mukavuusalueella  
- kiihtyviä (yleensä aerobiselta kynnykseltä kisavauhtiin)
- aerobisen kynnyksen pitkiksiä
Osaan pitkiksiä otan mukaan vielä vauhtileikittelyosuuksia (leikki taitaa tosin olla viimeinen asia mielessä näitä tehdessä).


Viikkoon sisältyy lisäksi 3-4 kevyttä lenkkiä, joiden funktio on toisaalta palauttaa elimistöä ja toisaalta tuoda volyymiä ohjelmaan. 

Sipoonkorpi

Koska kuormaa tulee minun mittakaavassani paljon, on tärkeää ennaltaehkäistä vammojen syntyminen. Tämän teen varioimalla sekä alustaa että työkaluja. Kevyet lenkit ja helpommat tasavauhtiset pyrin juoksemaan aina poluilla/ maastossa iskutuksen minimoimiseksi, tämän lisäksi poluilla saa askellukseen ja liikeratoihin mukavasti varianssia tasamaan junnaavan nylkyttämisen sijaan. Edelleen, pitämällä eri tyyppisiä juoksukenkiä rotaatiossa pystyy ehkäisemään rasitusvammoja tarjoamalla jalan pienille lihaksille ja kudoksille vaihtelevaa ärsykettä yhden ja saman sijaan. Itse esimerkiksi olen juossut talvisia lenkkejä Hokan Speed Instictillä ja Speedgoatilla, Inovin X-talonilla, Orocilla ja Mudlawilla, La Sportivan Bushidolla sekä Newtonin Gravityllä.




Toki isossa roolissa tulee olemaan kehonhuolto ja lihaskunnosta huolehtiminen. Näistä olen avautunutt muutamaankin otteeseen aikaisemmissa kirjoituksissa. Pääpaino lihaskuntotreenissäni on lajinomaisessa harjoittelussa, kovempia jalkatreenejä unohtamatta. Pyrin käymään salilla kerran-kaksi viikossa, minkä lisäksi teen kotona keskivartalotreeniä muutamia kertoja viikossa.

Tältä se alkupuolisko sitten näyttää: 


Ensimmäiset 8 viikkoa

Nyt ensimmäisen viikon ohjelmasta juostuani fiilis on jäätävä: peruskuntokauden jälkeen on mahtavaa juosta vauhdikkaampia lenkkejä, varsinkin kun kunto tuntuu oikein passelilta. Torstain aamukuudelta juostun tempojuoksun jälkeen meni vajaa tunti, kun juoksunälkä alkoi jo kolkuttelemaan pääkopassa. 

Ja tähän koko touhu kohdallani oikeastaan kulminoituukin: juuri kun luulen nauttivani juoksuharrastuksestani maksimaalisesti, se tuntuu taas hippusen paremmalta. Ja niin sen on oltavakin. Juoksijaksi tullaan vain juoksemalla, kuluttamalla kengän pohjaa molekyyli molekyyliltä alla rahisevaan soratiehen.

Hyviä lenkkejä!


perjantai 23. joulukuuta 2016

Mies katsoo taivasta - vuosi 2016 paketissa

Näin se on nähtävä, vuoden viimeisiä päiviä elellään ja odotellaan tulevaa. On hyvä sauma summata kulunut juoksuvuosi ennen seuraavan aloittamista.

Vuoden aikana juoksukilometrejä tuli 3 265, joista poluilla 1 400. 
Kirjoitan tätä viiden päivän kuumeilun jälkeen, joten merkittävästi lukemat eivät tuosta tule muuttumaan. Löyhä tavoite oli 3 500 km, joka olisi luultavasti toteutunut ilman influenssaa.
Aikaa meni karkeasti 330 tuntia. Muita aerobisia lajeja en sanottavammin harrastanut.
Salilla vietin aikaa 70 tuntia.  

"Kisakausi" alkoi maaliskuussa Transgrancanarian maratonilla. Hyvä juoksu hankalassa maastossa, aika oli mukava 4:20. Ehdottomasti kokemisen arvoinen tapahtuma, asialliset järjestelyt ja reissuun voi sopivasti yhdistää aurinkoloman. 


TGC: n maalialueella
Seuraava koitos oli sileä mara Helsinki Spring Marathonilla, toinen yritys puhkaista kolmen tunnin maaginen raja. Yritykseksi se sitten jäikin, viimeisen kympin ongelmista johtuen. Jälkeenpäin olen ollut juoksuun tyytyväinen, päädyin kohtuullisen hyvään aikaan aika hankalissa olosuhteissa ja soolona juosten. 


HSM: n maalissa, reilut kaksi minuuttia liian myöhään.


HSM: n jälkeen palasin polkujen pariin, ja kisakalenterissa seuraavaksi oli Bodom Trail. Tapahtuma on ehdottomia lemppareitani, ja keli oli mitä mainioin. Sain aikaiseksi kelpo ajan 1:52, vaikka päivä ei ollutkaan paras mahdollinen. 

Bodomin jälkeen oli tarkoitus kokeilla puolikkaan vauhtia Tuusulanjärven maratonilla, mutta siitepölyallergiaoireet muuttivat suunnitelmat. Niinpä seuraava lappurieha olikin vasta heinäkuun puolivälissä, Pallas- Hetta 55 km. Sää oli todella huono, ja sumu blokkasi Lapin upeat maisemat tehokkaasti. Ajaksi sain rimpuiltua 6:09, jolla pääsin 20: n porukkaan. Omassa sarjassani olin toinen. Reissuna loistava, 2017 uudestaan.


Väsynyt mies Hetassa.

Helsinki City Marathonille piti lähteä sitten lopullisesti hankkimaan perusterveen paperit, vieläpä syntymäpäivän kunniaksi. Suunnitelman mukaan kellontarkasti nakuttanut Amokin juoksu katkesi kuin seinään puolivälissä matkaa. Sub3: n tuoman väkevän euforian sijaan minut siivittikin maaliin ambulanssi. 

Pienen haavojen nuolemisen jälkeen palasin taas poluille, ja seuraavaksi ohjelmassa oli Nuuksio Classic. NC on Bodomin ohella toinen "pakollinen" tapahtuma, upea reitti ja mukavat meiningit. Juoksu oli todella hankala, kärsin melkein koko matkan ajan elektrolyyttivajeesta. Silti paransin aikaa edellisestä vuodesta reilusti raskaammassa maastossa. Aika oli 4:10.

Kauden pää- ja päätöskisa oli Vaarojen 87 km ultra, joka niputti vuoden mukavasti ja jätti mahtavan kipinän tulevaa kautta ajatellen. Juoksu oli todella hyvää eikä suurempia ongelmia ilmaantunut matkan aikana. Aivan mahtava kokemus. Aika oli 12:39, ja olin sillä seitsemäs. 

Summa summarum kausi oli hyvä: pystyin nostamaan tasoa pykälän edellisestä kaudesta, sain olla terveenä ja touhu oli koko ajan mielekästä. Upeita tapahtumia, mukavia ihmisiä ja mittaamattoman arvokkaita kokemuksia suomalaisessa luonnossa. 

Tulevan vuoden kalenterissa on tällä hetkellä Karhunkierroksen 80 km ja Pallas- Hetta (55 km), muut jutut ovat vielä mietinnässä.

Päätavoite on kuitenkin nauttia juoksuharrastuksesta täysillä, mikä tarkoittaa lenkkeilyä aina kuin mahdollista. Se tarkoittaa toteutuakseen myös oman kropan entistä tarkempaa kuuntelemista ja omaan terveyteen vielä vähän enemmän panostamista. Terve, kivuton ja palautunut, sitä on Jani vuonna 2017.

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta! 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Peruskuntokausi 101


"The thing itself is the absence of compromise. 
There are no deals available."

Suurinpiirtein noilla sanoilla yritti maileri Quenton Cassidy selittää valitsemaansa tietä tyttöystävälleen, jolla oli vaikeuksia ymmärtää herran puuhaa kirjassa Once A Runner (John L. Parker, Junior). Ja näinhän sen varmasti kuuluukin olla kun koitetaan hinkata äärimmäisen tiukassa olevia sadasosia kolmosella alkavasta mailin ajasta. 

Oma treenini on pitkälti liikunnallisen elämäntavan ja ulkoilman kutsun noudattamista, mutta osin myös omien rajojen hakemista tai pikemminkin niiden häilyvän käsitteen ihmettelemistä. Tämä tuo mukanaan sen, että harjoittelu on osin täysin fiilispohjaista hurvittelua ja hauskan pitämistä, ja osin taas hapokasta edellä mainituilla rajoilla vierailua. Raja ei ole enää raja kun siellä on kerran käyty. Se on siirtynyt. Tällaisista harjoituksista täyden hyödyn saadakseen täytyy olla kaksi asiaa kunnossa: kirjoituksen alun lainauksessa kuvaillun tyylinen asenne ja peruskuntopohja.


Aloittelin uuden juoksukauden hissukseen reilu viikko Vaarojen ultran jälkeen. Pyhä tarkoitus oli kyllä pitää hieman pidempi tauko, mutta kroppa oli kunnossa ja sielu huusi ulkoilemaan joten what the hell. Määrät ja varsinkin tehot pidin kuitenkin alhaisina, lokakuussa tuli kilometrejä noin 150 jos Vaarojen ysikymppinen jätetään pois laskuista. 

Bodö, Norja
   
Viime vuoden onnistuneen peruskuntokauden kokemusten pohjalta talvikauden suunnitelma on aika lailla selvä. Aion nautiskella liikunnan rajattomasta ilosta marras- helmikuun välisen jakson kuitenkin niin, että määrässä on selkeä progressio jakson loppua kohden. Toivoakseni osa tunneista tulee tammi- helmikuussa myös hiihdosta, jota en suostu harrastamaan ennen kuin alueen latuverkosto sallii pidemmät lenkit ilman pienen tekolumirinkulan ympäri kieppumista. 

Viime vuonna asetin peruskuntokauden ohjaavaksi sykerajaksi aerobisen kynnyksen (152 bpm), mutta tällä kaudella pyrin tekemään pääosan harjoituksista alle 140 bpm- keskisykkeellä. Tällä haen entistä parempaa kapasiteettia vastaanottaa kovempia harjoituksia pk- kauden jälkeen. Tuntumaa vauhdikkaampaan juoksuun ylläpidän pidempien lenkkien sisällä tehtävillä eri mittaisilla veto- osuuksilla, ettei totuus unohtuisi. 

Pk- sykkeillä rallattelun lisäksi peruskuntokauden ohjelmaan tulee kuulumaan kahden kuukauden mittainen maksimivoimajakso joulu- tammikuussa, jolla haen taloudellisuutta ja vauhdin kasvattamisen aineksia juoksuun. Tein saman tyyppisen jakson viime kesänä, ja kokemukset olivat ääripositiivisia. Edellinen voimajakso osui melko haastavan maratonohjelman kanssa päällekkäin, uskoisinkin että voima tarttuu vielä paremmin kun samaan aikaan tapahtuva juoksutreeni on vastavuoroisesti kevyempää. 


Helmikuun jälkeinen harjoittelu sen sijaan on tällä hetkellä täysin auki, koska ensi vuoden kisakalenteri on toukokuista Karhunkierrosta (80 km) lukuun ottamatta tyhjää täynnä. Joka tapauksessa painotus tulee olemaan entistä enemmän polkujen puolella, sileällä juoksen maksimissaan yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan jossain sopivassa välissä. Kalenteri täydentynee marras- joulukuussa merkittävästi.



Sitten on se mainittu asennepuoli. Vaikka suuri osa harjoittelusta onkin puhdasta nautintoa ulkona olemisesta, hyvistä maisemista, kavereiden seurasta ja koneen lailla toimivasta kropasta, ohjelmaan kuuluu myös rykäisyjä joista nautinto on ainakin tekemisen hetkellä hyvin kaukana. Nämä kehittymisen kannalta avainharjoitukset täytyy tunnistaa ja niihin tulee suhtautua laserin tarkalla fokuksella että niistä saa hyödyn ulosmitattua. Treenin läpi viemiselle suunnitellusti ei pitäisi antaa mielessään mitään vaihtoehtoa, jättää kompromissi ulos yhtälöstä. Puolivillaisella treenillä tulee puolivillaisia tuloksia. Asenteella tehtyjen kovien treenien valossa kevyet lenkit maistuvat myös entistä paremmalta ja ansaituimmilta. Tinkimätön asenne ei kuitenkaan tarkoita että tietä pitäisi niellä ilottomasti hammasta purren. Päinvastoin, onnistuneiden kovien treenien kautta löytyy usein myös se ultimaattinen treeni- ilokin. Ilon kautta ihmiset!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vaarojen 87 km ultra 1.10.2016



Lukumusiikkia: Taste Of A Champion

Kirjoittelin viime vuoden Vaarojen maratonin jälkimainingeissa itsensä toteuttavaksi ennustukseksi osoittautuneen sohaisun pimeään:
"tänään ihmettelen mikä järki on ultramatkoilla, ja itseni tuntien olen ensi vuonna viivalla." No, pienimuotoisen ilmoittautumisarvontakikkailun seuraksena tilanne oli se, että Vaarojen matkaksi siunaantui 87 km preferoidun 43 km sijaan.

Vaikka kyseessä tulisi olemaan ensimmäinen "oikea" ultramatkani, tiesin tulevasta jo jotain varmuudella etukäteen: tulisin kulkemaan matkan aikana mieleni sopukoissa uusiin, ennen käymättömiin paikkoihin. Paikkoihin, jotka sekä valoisuudessaan että synkkyydessään ylittävät kaiken aiemmin kokemani.

Lähtöä edeltävä ilta ja starttiaamu menivät jäätävässä hermoilussa ja kamojen välppäämisessä, pakkasin drop baginkin varmaan neljästi. Aamulla ei oikein ruoka maistunut; lautasellinen puuroa, pari ruisleipää ja kanamuna teettivät ihmeesti töitä alas mennäkseen.   

Klo 7 se sitten koitti, vatsan perhoset vapaaksi päästävä paukku. Alun helppo hiekkaura siivitti ehkä vähän turhankin kovaan laukkaan, ja Kiviniemen huollossa oltiin alle kahden tunnin. Juoksu kulki oikein mukavasti, ainoana miinuksena matkanteossa olivat kengät. Olin päätynyt kenkävalinnassa Hokan Speed Instincteihin, ja se osoittautui virheeksi. Kenkä lipsui märällä kalliolla ja juurakoissa todella pahasti, ja tämän seurauksena kaaduinkin Mäkrän mäissä satuttaen kaksi sormea melko ikävästi. Ne onneksi turtuivat matkan edetessä niin, että kipu pysyi siedettävänä.

Kiviniemen huollon jälkeen lähdimme tekemään hiljalleen nousua kohti Ryläystä. Olin varautunut menemään kyseisen pätkän rauhallisesti ja voimia säästellen, mutta jalka oli todella hyvä ja annoin mennä surutta. Punttisalilla tehty maksimivoimajakso maksoi itsensä korkoineen takaisin, edellisen vuoden maratonilla tässä vaiheessa suussa maistui jo sinappi. Teknisissä alamäissä jouduin tosin himmailemaan lipsuvien kenkien vuoksi. Peiponpellon 32 km huoltoon tulin hyvissä voimissa ja lähdin tutustumaan reitin uuteen loppuosuuteen.

Aiemmin loppumatkaa tehtiin pitkälti hiekkatietä aina loppunousulle saakka, uusi reitti taas sahaa Mäkrää sekä Kolin huippuja osin omia jälkiä kulkien. Tällä muutoksella on saatu mukaan lisää polkua ja ennenkaikkea nousumetrejä, uuteen osuuteen osuu yhteensä neljä nousua 13 kilometrin matkalle. Jos loppupätkä aiemmin oli tylsyydessään ikävä, nyt se on sitä raskaudessaan. Nousujen rasitukset reisissä multiploituvat makoisasti väliin tiukoissakin laskuissa, kun väsyneet jalat jarruttavat väkisin laukkaa. Viimeistään loppunousu kisakeskukseen varmisti sen, etten pääsisi ihan pakasta vedetyillä jaloilla sakkokierrokselle. Tulin huoltoon ajassa 5:40.


Ensimmäinen kierros takana

Huollossa tuhraantui vähän liiankin kauan aikaa, kun askareita oli kasaantunut reitin varrella. Vaihdoin kaikki vaatteet alushousuja ja säärystimiä lukuunottamatta, kävin vessassa, sidotutin satuttamani sormet yhteen ja nappasin pari särkylääkettä ja söin vähän kanakeittoa. Täytin geelivarastot ja vesipullot. Vaihdoin kengät. Suutelin kultaani. 

Tiesin jo etukäteen, että lähtisin toiselle kierokselle yksin. Juoksukaverini Antti oli valitellut kipeää nilkkaansa jo kolmenkympin kohdalla ja teki sitten loppunousua tunkatessaan päätöksen säästää jalkaa tuleviin koitoksiin ja jättää lenkin yhteen kierrokseen. Viisas päätös.

Jätin kisakeskuksen aika tarkalleen yhden maissa ja lähdin seurailemaan omia jälkiäni kohti kansallismaisemia. Huollossa vietetty aika ja syöty lämmin ruoka tekivät tehtävänsä, tunsin uusiutuneeni melkein nolliin kun lähdin työntämään. Jalka oli hyvä.

Jossain Jauholanvaaran tietämillä koin ainoan kunnon henkisen notkahduksen kun erehdyin miettimään edessä olevaa matkaa, jota oli siinä vaiheessa vielä reilusti yli 30 kilometriä. Samaan aikaan alkoi satamaankin, ja olin tehnyt huollossa päätöksen jättää sadetakin pois repusta (sateen todennäköisyys oli silloin 30%, ja minun riskienhallintapolitiikkani mukaan se tarkoittaa ettei sada). Mieleen yritti luikerrella kaikenlaista ikävää, ja meinasin jopa äityä säälimään itseäni. Olen huomannut, että henkisesti vaikean jakson sattuessa kohdalle on tärkeintä keskittyä siihen, että juoksee koko ajan. Ultrablues hitaaseen etenemiseen yhdistettynä on todella fataali kombinaatio. Samalla koitin korvata hiilensynkkiä ajatuksia mukavammilla. Ajattelin lapsiani, Annea. Mietin miten paljon rakastan juoksemista ja miten etuoikeutettu olen kun saan ja pystyn tekemään tällaisia asioita näissä maisemissa. Tulkoon valkeus, sanoi joku joskus jossain. Ja valkeus tuli. Saavuin vesistön ylityspaikalle hymyssä suin, ja nautiskelin miniristeilystä soutuveneessä täysin rinnoin. 

Tankkasin Kiviniemen huollosta vettä ja kaksi buranaa, ja lähdin nöyrällä asenteella kohtaamaan Ryläystä toiseen kertaan saman päivän aikana. Pari kilometriä Kiviniemestä juttelin hetken omaa taivallustaan tekevän 131 km ultraajan kanssa, ja sain lyhyestä juttutuokiosta mukavasti lisäsisua reppuun. Toivottavasti tämä kävi toisinkin päin. Tiesin mielessäni, että kun pääsen siihen vaiheeseen että laskettelen pitkospuita Ryläyksen jälkeen, ei mikään voi enää estää ensimmäistä ultraani tapahtuvaksi. Lopun kävelisin vaikka pää kainalossa maaliin. 

Juoksu oli tässä vaiheessa edelleen vahvaa, ja juoksinkin kaikki vähänkin juostavissa olevat pätkät. Jyrkemmät ylämäet ja väkipaljouden velliksi tarpomat lämpäreet kävelin. Jälkimmäistä olikin yllättävän paljon. Jalka nousi edelleen mukavasti Ryläyksen nousuissa, laskuissa otin varovasti etten kaatuisi kivikkoisella alustalla. Yksin matkaa tehdessä sillä voisi olla dramaattiset seuraukset. Askel askeleelta etenin hankalassa maastossa, kunnes reitti lähti hiljalleen laskeutumaan alaspäin.
Olin saaanut Antilta kisakeskuksen huollossa Iso Pepe- lakun, jolla palkitsin itseni pitkospuita luistellessani. Fiilis oli vahva, määrätietoinen ja ennenkaikkea iloinen. Jani- Ryläys: 2-0.

Peiponpellossa täytin vesipullot ja lähdin nauttimaan loppuosuuden reidet korventavasta profiilista. Vaikka jaloissa alkoikin tuntumaan jo matkan rasitukset, mitään ongelmia ei ollut. Juoksu oli edelleen hyvää, ja jatkoin yksinäistä taivaltani seefferin virnistys naamallani. Ensimmäinen nousu Peiponpellolta meni heittämällä, ja Mäkränkin tunkkasin partiolaisen reippaudella. Olin aamulla sopinut itseni kanssa että tällä reissulla ei lamppua tarvittaisi, mutta Mäkrän jälkeisessä laskussa tajusin että alkaa hämärtää häiritsevästi. Laitoin pikku- Kolin kylkeä kavutessa lampun päähän ja napsautin sen päälle loppumatkan ajaksi. Yhtä varmaa kuin pimeän tulo illalla Kolille on jalkojen loppuminen tällaisessa tunkkaamisessa 80 kilometrin lämmittelyn jälkeen. Viimeisessä laskussa joutui jo puremaan hammasta kivistävien etureisien huutaessa armoa joka askeleella, mutta annoin silti mennä vauhdilla kohti Kolin satamaan vievää tietä. Sitten kilometrin verran hiekkatietä ja satamasta loppunousun kimppuun. Tuntui, että jyrkimpiä pätkiä oli venytetty aamupäivästä, ja juostavia osuuksia vastavuoroisesti lyhennetty. Metri metriltä kisakeskus kuitenkin läheni, ja pidemmän pätkän juostuani lampun keilaan osui Maaliin 300 metriä- kyltti. Viimeinen töyräs hotellille tuntui pystysuoralta sitä kiivetessäni, mutta sekin ajatus vain nauratti. Sitten vastaan tulikin jo rakkaani ja kaverini, joiden siivittämänä huitaisin vielä juoksemalla maaliin. Pasila, porilaisten marssi.


Euforinen mies maalissa

Olotila maalissa oli huikaiseva: kolossaalinen täyttymys ensimmäisen ultran juoksemisesta, erittäin hyvävoimaisena ja melkein koko matkan henkisesti todella vahvana. Olin odottanut koko matkan vaikeuksia joko jalkojen tai nesteiden ja ravinnon imeytymisen osalta, mutta niitä ei tullut missään vaiheessa. Se että juoksin toisen kierroksen yksin, tekee elämyksestä ja kokemuksesta jotenkin vielä erityisemmän. Opin itsestäni tuon päivän aikana enemmän kuin vuosien aikana yhteensä, ja matkalla keräämäni henkisen pääoman määrä on mittaamaton. 

Kiitokset ja kumarrus lattiaan asti kisajärjestäjille huikeista puitteista ja tällaisen mahdollistamisesta. Uusi reitti, näin parin päivän sulattelun jälkeen, on kaikessa raskaudessaan entistä parempi. Ensi vuonna uudestaan!

Kiitos myös reitin varrella ja maalissa kannustaneille sekä ennenkaikkea rakkaalle Annelle, kavereille ja tutuille reissussa sekä kisakatsomossa.

Aikani oli 12:39:32, jolla olin sijoituksissa seitsemäs. Olen tyytyväinen.           



Nyt alkaa ylimenokausi juoksemattomuushaasteella, sitten palailen kevyesti liikkumisen pariin ja myöhemmin peruskuntokauden suunnitteluun.

Hyviä syksyisiä lenkkejä, ja muistakaa tiistaina 4.10 Karhunkierroksen ilmo!    

Hifi- nurkkaus:
1. kierros
Kengät: Hoka One One Speed Instinct
Housut: Inov 8 Race Elite
Paidat: Compressport TR3 Aero- hihaton ja Transgrancanaria HG- paita
Irtohihat: dhb
Säärystin: Compressport Pro
Sukat: Injinji
2. kierros
Kengät: La Sportiva Bushido
Housut: OMM Kamleika Shorts
Paidat: Nike Pro- hihaton ja Compressport Trail V2
Irtohihat: dhb
Säärystin: Compressport Pro

Sukat: Injinji

Reppu: Ultimate Direction AK 3.0

Energia: 8xHigh5- geeli, 8xHigh5 IsoGel- geeli, 2xSIS- patukka, 1xIsoPepe.
Lisäksi 6 High5- nesteytystablettia ja noin 15 suolatablettia.





torstai 22. syyskuuta 2016

Testipenkissä: Hoka One One Speed Instinct

Kiukuttelin taannoisessa Nuuksio- raportissani huolestuttavista kenkäongelmista, jotka nostivat päätään ikävästi itse kisassa ja ennen kaikkea kovaa vauhtia lähestyvän Vaarojen 87 km ultran alla. Luottokenkänä aiemmin toiminut Inov8 X- talon ei uuden parin myötä toimi ollenkaan, ja loistavalla La Sportivan Bushidollakin on omat rajoitteensa. Tilanteessa, jossa vaatehuoneen kenkäritilät pullistelevat kenkiä, tajusin ihme kyllä joutuvani kenkäostoksille.

Olen viime aikoina- niinkuin jokainen trail running- skeneä vähääkään seuraava on varmasti- pannut merkille, että varsinkin ultramatkojen tekijänimet turvautuvat kenkävalinnassaan pitkälti Hoka One One: n tohveleihin. Ulkonäöllisesti nämä vaahtokarkit eivät minua houkuttele, enkä ole suonut ajatustakaan sellaisten hankkimiseen. 

Kunnes Hokan Instagram- feedissä eteen tuli uusi malli, Speed Instinct. Pikaisen perehtymisen perusteella kyseessä on normaalia polkukenkää tuetumpi ja vaimennetumpi, mutta kuitenkin perus- Hokaa selkeästi matalampi kenkä. Droppi on maltilliset 3 mm ja painoa kengällä on 225 grammaa.  



Ensifiilis kengästä jalassa on sisäpelikenkämäinen, kengän sisustan toppaus on normaalia polkukenkää paksumpi. Lesti on valmistajan ilmoituksen mukaan mallia medium, minun kohtalaisen leveään jalkapöytään se tuntuu aika napakalta.
Pohja on tasainen ilman suurempaa holvitukea, ja siinä on melko matala kuviointi. Pohjan kumi on kuitenkin tarttuvaa sorttia, eikä testilenkeillä ole ollut havaittavissa lipsumista kalliolla tai juurakossa. 

Nyt takana on jokunen testilenkki, ja fiilis on lupaava. Ensimmäisen lenkin juoksin lähinnä hiekkaisella ulkoilureitillä, ja toisen suo- osuuksia sisältävillä poluilla. Kolmannen Helsinki Ultra Run- reittiä Malmilla. Kenkä on nimensä mukaisesti nopean oloinen, kevyt ja mukavasti rullaava. Lestin napakkuus sai aluksi jalkaterään puutumisen tunnetta, mutta se hävisi matkan jatkuessa. Pehmeä toppaus imee itseensä aika lailla vettä, mutta päästää vedet nopeasti ulos kun alusta muuttuu kuivemmaksi. 

Tämä on erittäin varteenotettava starttikenkä Vaarojen 87 km: lle lokakuun alkuun. Drop bagiin taitaa mennä La Sportivan Bushidot. Ja kokista.

Treeni- iloa! Be ALL you can be!