perjantai 23. joulukuuta 2016

Mies katsoo taivasta - vuosi 2016 paketissa

Näin se on nähtävä, vuoden viimeisiä päiviä elellään ja odotellaan tulevaa. On hyvä sauma summata kulunut juoksuvuosi ennen seuraavan aloittamista.

Vuoden aikana juoksukilometrejä tuli 3 265, joista poluilla 1 400. 
Kirjoitan tätä viiden päivän kuumeilun jälkeen, joten merkittävästi lukemat eivät tuosta tule muuttumaan. Löyhä tavoite oli 3 500 km, joka olisi luultavasti toteutunut ilman influenssaa.
Aikaa meni karkeasti 330 tuntia. Muita aerobisia lajeja en sanottavammin harrastanut.
Salilla vietin aikaa 70 tuntia.  

"Kisakausi" alkoi maaliskuussa Transgrancanarian maratonilla. Hyvä juoksu hankalassa maastossa, aika oli mukava 4:20. Ehdottomasti kokemisen arvoinen tapahtuma, asialliset järjestelyt ja reissuun voi sopivasti yhdistää aurinkoloman. 


TGC: n maalialueella
Seuraava koitos oli sileä mara Helsinki Spring Marathonilla, toinen yritys puhkaista kolmen tunnin maaginen raja. Yritykseksi se sitten jäikin, viimeisen kympin ongelmista johtuen. Jälkeenpäin olen ollut juoksuun tyytyväinen, päädyin kohtuullisen hyvään aikaan aika hankalissa olosuhteissa ja soolona juosten. 


HSM: n maalissa, reilut kaksi minuuttia liian myöhään.


HSM: n jälkeen palasin polkujen pariin, ja kisakalenterissa seuraavaksi oli Bodom Trail. Tapahtuma on ehdottomia lemppareitani, ja keli oli mitä mainioin. Sain aikaiseksi kelpo ajan 1:52, vaikka päivä ei ollutkaan paras mahdollinen. 

Bodomin jälkeen oli tarkoitus kokeilla puolikkaan vauhtia Tuusulanjärven maratonilla, mutta siitepölyallergiaoireet muuttivat suunnitelmat. Niinpä seuraava lappurieha olikin vasta heinäkuun puolivälissä, Pallas- Hetta 55 km. Sää oli todella huono, ja sumu blokkasi Lapin upeat maisemat tehokkaasti. Ajaksi sain rimpuiltua 6:09, jolla pääsin 20: n porukkaan. Omassa sarjassani olin toinen. Reissuna loistava, 2017 uudestaan.


Väsynyt mies Hetassa.

Helsinki City Marathonille piti lähteä sitten lopullisesti hankkimaan perusterveen paperit, vieläpä syntymäpäivän kunniaksi. Suunnitelman mukaan kellontarkasti nakuttanut Amokin juoksu katkesi kuin seinään puolivälissä matkaa. Sub3: n tuoman väkevän euforian sijaan minut siivittikin maaliin ambulanssi. 

Pienen haavojen nuolemisen jälkeen palasin taas poluille, ja seuraavaksi ohjelmassa oli Nuuksio Classic. NC on Bodomin ohella toinen "pakollinen" tapahtuma, upea reitti ja mukavat meiningit. Juoksu oli todella hankala, kärsin melkein koko matkan ajan elektrolyyttivajeesta. Silti paransin aikaa edellisestä vuodesta reilusti raskaammassa maastossa. Aika oli 4:10.

Kauden pää- ja päätöskisa oli Vaarojen 87 km ultra, joka niputti vuoden mukavasti ja jätti mahtavan kipinän tulevaa kautta ajatellen. Juoksu oli todella hyvää eikä suurempia ongelmia ilmaantunut matkan aikana. Aivan mahtava kokemus. Aika oli 12:39, ja olin sillä seitsemäs. 

Summa summarum kausi oli hyvä: pystyin nostamaan tasoa pykälän edellisestä kaudesta, sain olla terveenä ja touhu oli koko ajan mielekästä. Upeita tapahtumia, mukavia ihmisiä ja mittaamattoman arvokkaita kokemuksia suomalaisessa luonnossa. 

Tulevan vuoden kalenterissa on tällä hetkellä Karhunkierroksen 80 km ja Pallas- Hetta (55 km), muut jutut ovat vielä mietinnässä.

Päätavoite on kuitenkin nauttia juoksuharrastuksesta täysillä, mikä tarkoittaa lenkkeilyä aina kuin mahdollista. Se tarkoittaa toteutuakseen myös oman kropan entistä tarkempaa kuuntelemista ja omaan terveyteen vielä vähän enemmän panostamista. Terve, kivuton ja palautunut, sitä on Jani vuonna 2017.

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta! 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Peruskuntokausi 101


"The thing itself is the absence of compromise. 
There are no deals available."

Suurinpiirtein noilla sanoilla yritti maileri Quenton Cassidy selittää valitsemaansa tietä tyttöystävälleen, jolla oli vaikeuksia ymmärtää herran puuhaa kirjassa Once A Runner (John L. Parker, Junior). Ja näinhän sen varmasti kuuluukin olla kun koitetaan hinkata äärimmäisen tiukassa olevia sadasosia kolmosella alkavasta mailin ajasta. 

Oma treenini on pitkälti liikunnallisen elämäntavan ja ulkoilman kutsun noudattamista, mutta osin myös omien rajojen hakemista tai pikemminkin niiden häilyvän käsitteen ihmettelemistä. Tämä tuo mukanaan sen, että harjoittelu on osin täysin fiilispohjaista hurvittelua ja hauskan pitämistä, ja osin taas hapokasta edellä mainituilla rajoilla vierailua. Raja ei ole enää raja kun siellä on kerran käyty. Se on siirtynyt. Tällaisista harjoituksista täyden hyödyn saadakseen täytyy olla kaksi asiaa kunnossa: kirjoituksen alun lainauksessa kuvaillun tyylinen asenne ja peruskuntopohja.


Aloittelin uuden juoksukauden hissukseen reilu viikko Vaarojen ultran jälkeen. Pyhä tarkoitus oli kyllä pitää hieman pidempi tauko, mutta kroppa oli kunnossa ja sielu huusi ulkoilemaan joten what the hell. Määrät ja varsinkin tehot pidin kuitenkin alhaisina, lokakuussa tuli kilometrejä noin 150 jos Vaarojen ysikymppinen jätetään pois laskuista. 

Bodö, Norja
   
Viime vuoden onnistuneen peruskuntokauden kokemusten pohjalta talvikauden suunnitelma on aika lailla selvä. Aion nautiskella liikunnan rajattomasta ilosta marras- helmikuun välisen jakson kuitenkin niin, että määrässä on selkeä progressio jakson loppua kohden. Toivoakseni osa tunneista tulee tammi- helmikuussa myös hiihdosta, jota en suostu harrastamaan ennen kuin alueen latuverkosto sallii pidemmät lenkit ilman pienen tekolumirinkulan ympäri kieppumista. 

Viime vuonna asetin peruskuntokauden ohjaavaksi sykerajaksi aerobisen kynnyksen (152 bpm), mutta tällä kaudella pyrin tekemään pääosan harjoituksista alle 140 bpm- keskisykkeellä. Tällä haen entistä parempaa kapasiteettia vastaanottaa kovempia harjoituksia pk- kauden jälkeen. Tuntumaa vauhdikkaampaan juoksuun ylläpidän pidempien lenkkien sisällä tehtävillä eri mittaisilla veto- osuuksilla, ettei totuus unohtuisi. 

Pk- sykkeillä rallattelun lisäksi peruskuntokauden ohjelmaan tulee kuulumaan kahden kuukauden mittainen maksimivoimajakso joulu- tammikuussa, jolla haen taloudellisuutta ja vauhdin kasvattamisen aineksia juoksuun. Tein saman tyyppisen jakson viime kesänä, ja kokemukset olivat ääripositiivisia. Edellinen voimajakso osui melko haastavan maratonohjelman kanssa päällekkäin, uskoisinkin että voima tarttuu vielä paremmin kun samaan aikaan tapahtuva juoksutreeni on vastavuoroisesti kevyempää. 


Helmikuun jälkeinen harjoittelu sen sijaan on tällä hetkellä täysin auki, koska ensi vuoden kisakalenteri on toukokuista Karhunkierrosta (80 km) lukuun ottamatta tyhjää täynnä. Joka tapauksessa painotus tulee olemaan entistä enemmän polkujen puolella, sileällä juoksen maksimissaan yhden kokonaisen ja yhden puolikkaan jossain sopivassa välissä. Kalenteri täydentynee marras- joulukuussa merkittävästi.



Sitten on se mainittu asennepuoli. Vaikka suuri osa harjoittelusta onkin puhdasta nautintoa ulkona olemisesta, hyvistä maisemista, kavereiden seurasta ja koneen lailla toimivasta kropasta, ohjelmaan kuuluu myös rykäisyjä joista nautinto on ainakin tekemisen hetkellä hyvin kaukana. Nämä kehittymisen kannalta avainharjoitukset täytyy tunnistaa ja niihin tulee suhtautua laserin tarkalla fokuksella että niistä saa hyödyn ulosmitattua. Treenin läpi viemiselle suunnitellusti ei pitäisi antaa mielessään mitään vaihtoehtoa, jättää kompromissi ulos yhtälöstä. Puolivillaisella treenillä tulee puolivillaisia tuloksia. Asenteella tehtyjen kovien treenien valossa kevyet lenkit maistuvat myös entistä paremmalta ja ansaituimmilta. Tinkimätön asenne ei kuitenkaan tarkoita että tietä pitäisi niellä ilottomasti hammasta purren. Päinvastoin, onnistuneiden kovien treenien kautta löytyy usein myös se ultimaattinen treeni- ilokin. Ilon kautta ihmiset!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vaarojen 87 km ultra 1.10.2016



Lukumusiikkia: Taste Of A Champion

Kirjoittelin viime vuoden Vaarojen maratonin jälkimainingeissa itsensä toteuttavaksi ennustukseksi osoittautuneen sohaisun pimeään:
"tänään ihmettelen mikä järki on ultramatkoilla, ja itseni tuntien olen ensi vuonna viivalla." No, pienimuotoisen ilmoittautumisarvontakikkailun seuraksena tilanne oli se, että Vaarojen matkaksi siunaantui 87 km preferoidun 43 km sijaan.

Vaikka kyseessä tulisi olemaan ensimmäinen "oikea" ultramatkani, tiesin tulevasta jo jotain varmuudella etukäteen: tulisin kulkemaan matkan aikana mieleni sopukoissa uusiin, ennen käymättömiin paikkoihin. Paikkoihin, jotka sekä valoisuudessaan että synkkyydessään ylittävät kaiken aiemmin kokemani.

Lähtöä edeltävä ilta ja starttiaamu menivät jäätävässä hermoilussa ja kamojen välppäämisessä, pakkasin drop baginkin varmaan neljästi. Aamulla ei oikein ruoka maistunut; lautasellinen puuroa, pari ruisleipää ja kanamuna teettivät ihmeesti töitä alas mennäkseen.   

Klo 7 se sitten koitti, vatsan perhoset vapaaksi päästävä paukku. Alun helppo hiekkaura siivitti ehkä vähän turhankin kovaan laukkaan, ja Kiviniemen huollossa oltiin alle kahden tunnin. Juoksu kulki oikein mukavasti, ainoana miinuksena matkanteossa olivat kengät. Olin päätynyt kenkävalinnassa Hokan Speed Instincteihin, ja se osoittautui virheeksi. Kenkä lipsui märällä kalliolla ja juurakoissa todella pahasti, ja tämän seurauksena kaaduinkin Mäkrän mäissä satuttaen kaksi sormea melko ikävästi. Ne onneksi turtuivat matkan edetessä niin, että kipu pysyi siedettävänä.

Kiviniemen huollon jälkeen lähdimme tekemään hiljalleen nousua kohti Ryläystä. Olin varautunut menemään kyseisen pätkän rauhallisesti ja voimia säästellen, mutta jalka oli todella hyvä ja annoin mennä surutta. Punttisalilla tehty maksimivoimajakso maksoi itsensä korkoineen takaisin, edellisen vuoden maratonilla tässä vaiheessa suussa maistui jo sinappi. Teknisissä alamäissä jouduin tosin himmailemaan lipsuvien kenkien vuoksi. Peiponpellon 32 km huoltoon tulin hyvissä voimissa ja lähdin tutustumaan reitin uuteen loppuosuuteen.

Aiemmin loppumatkaa tehtiin pitkälti hiekkatietä aina loppunousulle saakka, uusi reitti taas sahaa Mäkrää sekä Kolin huippuja osin omia jälkiä kulkien. Tällä muutoksella on saatu mukaan lisää polkua ja ennenkaikkea nousumetrejä, uuteen osuuteen osuu yhteensä neljä nousua 13 kilometrin matkalle. Jos loppupätkä aiemmin oli tylsyydessään ikävä, nyt se on sitä raskaudessaan. Nousujen rasitukset reisissä multiploituvat makoisasti väliin tiukoissakin laskuissa, kun väsyneet jalat jarruttavat väkisin laukkaa. Viimeistään loppunousu kisakeskukseen varmisti sen, etten pääsisi ihan pakasta vedetyillä jaloilla sakkokierrokselle. Tulin huoltoon ajassa 5:40.


Ensimmäinen kierros takana

Huollossa tuhraantui vähän liiankin kauan aikaa, kun askareita oli kasaantunut reitin varrella. Vaihdoin kaikki vaatteet alushousuja ja säärystimiä lukuunottamatta, kävin vessassa, sidotutin satuttamani sormet yhteen ja nappasin pari särkylääkettä ja söin vähän kanakeittoa. Täytin geelivarastot ja vesipullot. Vaihdoin kengät. Suutelin kultaani. 

Tiesin jo etukäteen, että lähtisin toiselle kierokselle yksin. Juoksukaverini Antti oli valitellut kipeää nilkkaansa jo kolmenkympin kohdalla ja teki sitten loppunousua tunkatessaan päätöksen säästää jalkaa tuleviin koitoksiin ja jättää lenkin yhteen kierrokseen. Viisas päätös.

Jätin kisakeskuksen aika tarkalleen yhden maissa ja lähdin seurailemaan omia jälkiäni kohti kansallismaisemia. Huollossa vietetty aika ja syöty lämmin ruoka tekivät tehtävänsä, tunsin uusiutuneeni melkein nolliin kun lähdin työntämään. Jalka oli hyvä.

Jossain Jauholanvaaran tietämillä koin ainoan kunnon henkisen notkahduksen kun erehdyin miettimään edessä olevaa matkaa, jota oli siinä vaiheessa vielä reilusti yli 30 kilometriä. Samaan aikaan alkoi satamaankin, ja olin tehnyt huollossa päätöksen jättää sadetakin pois repusta (sateen todennäköisyys oli silloin 30%, ja minun riskienhallintapolitiikkani mukaan se tarkoittaa ettei sada). Mieleen yritti luikerrella kaikenlaista ikävää, ja meinasin jopa äityä säälimään itseäni. Olen huomannut, että henkisesti vaikean jakson sattuessa kohdalle on tärkeintä keskittyä siihen, että juoksee koko ajan. Ultrablues hitaaseen etenemiseen yhdistettynä on todella fataali kombinaatio. Samalla koitin korvata hiilensynkkiä ajatuksia mukavammilla. Ajattelin lapsiani, Annea. Mietin miten paljon rakastan juoksemista ja miten etuoikeutettu olen kun saan ja pystyn tekemään tällaisia asioita näissä maisemissa. Tulkoon valkeus, sanoi joku joskus jossain. Ja valkeus tuli. Saavuin vesistön ylityspaikalle hymyssä suin, ja nautiskelin miniristeilystä soutuveneessä täysin rinnoin. 

Tankkasin Kiviniemen huollosta vettä ja kaksi buranaa, ja lähdin nöyrällä asenteella kohtaamaan Ryläystä toiseen kertaan saman päivän aikana. Pari kilometriä Kiviniemestä juttelin hetken omaa taivallustaan tekevän 131 km ultraajan kanssa, ja sain lyhyestä juttutuokiosta mukavasti lisäsisua reppuun. Toivottavasti tämä kävi toisinkin päin. Tiesin mielessäni, että kun pääsen siihen vaiheeseen että laskettelen pitkospuita Ryläyksen jälkeen, ei mikään voi enää estää ensimmäistä ultraani tapahtuvaksi. Lopun kävelisin vaikka pää kainalossa maaliin. 

Juoksu oli tässä vaiheessa edelleen vahvaa, ja juoksinkin kaikki vähänkin juostavissa olevat pätkät. Jyrkemmät ylämäet ja väkipaljouden velliksi tarpomat lämpäreet kävelin. Jälkimmäistä olikin yllättävän paljon. Jalka nousi edelleen mukavasti Ryläyksen nousuissa, laskuissa otin varovasti etten kaatuisi kivikkoisella alustalla. Yksin matkaa tehdessä sillä voisi olla dramaattiset seuraukset. Askel askeleelta etenin hankalassa maastossa, kunnes reitti lähti hiljalleen laskeutumaan alaspäin.
Olin saaanut Antilta kisakeskuksen huollossa Iso Pepe- lakun, jolla palkitsin itseni pitkospuita luistellessani. Fiilis oli vahva, määrätietoinen ja ennenkaikkea iloinen. Jani- Ryläys: 2-0.

Peiponpellossa täytin vesipullot ja lähdin nauttimaan loppuosuuden reidet korventavasta profiilista. Vaikka jaloissa alkoikin tuntumaan jo matkan rasitukset, mitään ongelmia ei ollut. Juoksu oli edelleen hyvää, ja jatkoin yksinäistä taivaltani seefferin virnistys naamallani. Ensimmäinen nousu Peiponpellolta meni heittämällä, ja Mäkränkin tunkkasin partiolaisen reippaudella. Olin aamulla sopinut itseni kanssa että tällä reissulla ei lamppua tarvittaisi, mutta Mäkrän jälkeisessä laskussa tajusin että alkaa hämärtää häiritsevästi. Laitoin pikku- Kolin kylkeä kavutessa lampun päähän ja napsautin sen päälle loppumatkan ajaksi. Yhtä varmaa kuin pimeän tulo illalla Kolille on jalkojen loppuminen tällaisessa tunkkaamisessa 80 kilometrin lämmittelyn jälkeen. Viimeisessä laskussa joutui jo puremaan hammasta kivistävien etureisien huutaessa armoa joka askeleella, mutta annoin silti mennä vauhdilla kohti Kolin satamaan vievää tietä. Sitten kilometrin verran hiekkatietä ja satamasta loppunousun kimppuun. Tuntui, että jyrkimpiä pätkiä oli venytetty aamupäivästä, ja juostavia osuuksia vastavuoroisesti lyhennetty. Metri metriltä kisakeskus kuitenkin läheni, ja pidemmän pätkän juostuani lampun keilaan osui Maaliin 300 metriä- kyltti. Viimeinen töyräs hotellille tuntui pystysuoralta sitä kiivetessäni, mutta sekin ajatus vain nauratti. Sitten vastaan tulikin jo rakkaani ja kaverini, joiden siivittämänä huitaisin vielä juoksemalla maaliin. Pasila, porilaisten marssi.


Euforinen mies maalissa

Olotila maalissa oli huikaiseva: kolossaalinen täyttymys ensimmäisen ultran juoksemisesta, erittäin hyvävoimaisena ja melkein koko matkan henkisesti todella vahvana. Olin odottanut koko matkan vaikeuksia joko jalkojen tai nesteiden ja ravinnon imeytymisen osalta, mutta niitä ei tullut missään vaiheessa. Se että juoksin toisen kierroksen yksin, tekee elämyksestä ja kokemuksesta jotenkin vielä erityisemmän. Opin itsestäni tuon päivän aikana enemmän kuin vuosien aikana yhteensä, ja matkalla keräämäni henkisen pääoman määrä on mittaamaton. 

Kiitokset ja kumarrus lattiaan asti kisajärjestäjille huikeista puitteista ja tällaisen mahdollistamisesta. Uusi reitti, näin parin päivän sulattelun jälkeen, on kaikessa raskaudessaan entistä parempi. Ensi vuonna uudestaan!

Kiitos myös reitin varrella ja maalissa kannustaneille sekä ennenkaikkea rakkaalle Annelle, kavereille ja tutuille reissussa sekä kisakatsomossa.

Aikani oli 12:39:32, jolla olin sijoituksissa seitsemäs. Olen tyytyväinen.           



Nyt alkaa ylimenokausi juoksemattomuushaasteella, sitten palailen kevyesti liikkumisen pariin ja myöhemmin peruskuntokauden suunnitteluun.

Hyviä syksyisiä lenkkejä, ja muistakaa tiistaina 4.10 Karhunkierroksen ilmo!    

Hifi- nurkkaus:
1. kierros
Kengät: Hoka One One Speed Instinct
Housut: Inov 8 Race Elite
Paidat: Compressport TR3 Aero- hihaton ja Transgrancanaria HG- paita
Irtohihat: dhb
Säärystin: Compressport Pro
Sukat: Injinji
2. kierros
Kengät: La Sportiva Bushido
Housut: OMM Kamleika Shorts
Paidat: Nike Pro- hihaton ja Compressport Trail V2
Irtohihat: dhb
Säärystin: Compressport Pro

Sukat: Injinji

Reppu: Ultimate Direction AK 3.0

Energia: 8xHigh5- geeli, 8xHigh5 IsoGel- geeli, 2xSIS- patukka, 1xIsoPepe.
Lisäksi 6 High5- nesteytystablettia ja noin 15 suolatablettia.





torstai 22. syyskuuta 2016

Testipenkissä: Hoka One One Speed Instinct

Kiukuttelin taannoisessa Nuuksio- raportissani huolestuttavista kenkäongelmista, jotka nostivat päätään ikävästi itse kisassa ja ennen kaikkea kovaa vauhtia lähestyvän Vaarojen 87 km ultran alla. Luottokenkänä aiemmin toiminut Inov8 X- talon ei uuden parin myötä toimi ollenkaan, ja loistavalla La Sportivan Bushidollakin on omat rajoitteensa. Tilanteessa, jossa vaatehuoneen kenkäritilät pullistelevat kenkiä, tajusin ihme kyllä joutuvani kenkäostoksille.

Olen viime aikoina- niinkuin jokainen trail running- skeneä vähääkään seuraava on varmasti- pannut merkille, että varsinkin ultramatkojen tekijänimet turvautuvat kenkävalinnassaan pitkälti Hoka One One: n tohveleihin. Ulkonäöllisesti nämä vaahtokarkit eivät minua houkuttele, enkä ole suonut ajatustakaan sellaisten hankkimiseen. 

Kunnes Hokan Instagram- feedissä eteen tuli uusi malli, Speed Instinct. Pikaisen perehtymisen perusteella kyseessä on normaalia polkukenkää tuetumpi ja vaimennetumpi, mutta kuitenkin perus- Hokaa selkeästi matalampi kenkä. Droppi on maltilliset 3 mm ja painoa kengällä on 225 grammaa.  



Ensifiilis kengästä jalassa on sisäpelikenkämäinen, kengän sisustan toppaus on normaalia polkukenkää paksumpi. Lesti on valmistajan ilmoituksen mukaan mallia medium, minun kohtalaisen leveään jalkapöytään se tuntuu aika napakalta.
Pohja on tasainen ilman suurempaa holvitukea, ja siinä on melko matala kuviointi. Pohjan kumi on kuitenkin tarttuvaa sorttia, eikä testilenkeillä ole ollut havaittavissa lipsumista kalliolla tai juurakossa. 

Nyt takana on jokunen testilenkki, ja fiilis on lupaava. Ensimmäisen lenkin juoksin lähinnä hiekkaisella ulkoilureitillä, ja toisen suo- osuuksia sisältävillä poluilla. Kolmannen Helsinki Ultra Run- reittiä Malmilla. Kenkä on nimensä mukaisesti nopean oloinen, kevyt ja mukavasti rullaava. Lestin napakkuus sai aluksi jalkaterään puutumisen tunnetta, mutta se hävisi matkan jatkuessa. Pehmeä toppaus imee itseensä aika lailla vettä, mutta päästää vedet nopeasti ulos kun alusta muuttuu kuivemmaksi. 

Tämä on erittäin varteenotettava starttikenkä Vaarojen 87 km: lle lokakuun alkuun. Drop bagiin taitaa mennä La Sportivan Bushidot. Ja kokista.

Treeni- iloa! Be ALL you can be! 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Nuuksio Classic 3.9.2016

"You don´t know my mind, you don´t know my kind
Dark necessities are part of my design"

Pettymykseksi muodostuneen HCM: n jälkeen nuolin jonkin aikaa haavojani ja parantelin venähtänyttä jalkaani. Katse siirtyi hiljalleen Nuuksio Classiciin, ja onnekseni jalka tervehtyi nopeasti juoksukuntoon. Lähekkäin olleiden Pallas-Hetan ja HCM: n keventely- ja palautumisviikkojen myötä harjoittelu oli jäänyt pintapuoliseksi, ja Nuuksiota varten otinkin yhden kunnon- omalla mittapuullani- määräviikon alle.

Tarkistin kisa- aamuna viime vuoden aikani, ja siitä sain paalutettua tavoitteen kisalle. Alle 4.11. Fiilis oli hyvä ja kroppa levänneen oloinen. Aamupalaksi ämpärillinen puuroa kaakaonibseillä, chia- siemenillä, MCT- öljyllä ja maapähklinävoilla höystettynä; juomaksi kahvia ja High5- nesteytysjuomaa. Sitten juoksuseuran kaverit kyytiin ja kokka kohti Nuuksiota.

Tarkoitus oli ottaa kunnon asemat heti paukusta, viime vuonna jäin turhan ison massan puristuksiin alussa ja juoksua ei oikein saanut käyntiin. Taktiikka toimi, ja pääsin heti sopivaan rakoon työntämään. Ensimmäiset viisi kilometriä menivät 5 min/ km tuntumassa. Kympin kohdalla olin alle neljän tunnin vauhdissa, ja tuntui hyvältä. 


Tässä könytessä uitin toisen juomapullon ja osan geeleistä kuralammikossa.
Swinghillin nousu. Kuva: Antti Nousiainen
Jokunen kilometri myöhemmin aloin sitten saamaan esimakua tulevasta. Lihaksia alkoi kiristelemään sieltä täältä ja päätä särkemään, runsaasta veden ja High5- nesteytysjuoman juomisesta huolimatta. Alaraajoissa lainehti ihmeellinen kipu kiveksiä myöden, ja juoksu oli kaukana nautinnosta. Vauhti asettui sellaiseksi, että kone olisi sallinut astetta kovemman menon. Toisessa huollossa (26 km) jouduin ruinaamaan suolaa että saisin jalkani kuriin. Elektrolyyttivaje tuntui jo päässä asti, ja ymmärrettävän puheen tuottaminen oli yllättävän vaikeaa. Herätin syystäkin kummastusta huollon henkilökunnassa. Juoksu kulki kuitenkin puhetta reilusti paremmin.



Suola helpotti hetkellisesti ja pääsin taas juoksun "päälle". Iloa kesti muutaman kilometrin, kunnes kipu palasi entistä ehompana. Aloin juoksemaan kilometri kerrallaan, keskittyen jalan osumiseen maahan, veden juomiseen, maisemien katseluun, hyvässä mallissa olevan elämän mietiskelyyn. Toisin sanoen tein kaikkeni etten havaitsisi koko ajan paikkaa vaihtavaa kipua. Kirsikaksi kakun päälle pohkeet alkoivat vetämään nippuun aina juurakossa tai pehmeässä suossa juostessani. 33 kilometrin huollossa tungin suun täyteen sipsiä suolaa himoiten.


Kuva OneVision


Viimeinen viisi kilometriä oli sitä, mitä näin jälkeen päin mietittynä jokaisen ihmisen pitäisi kokea arvostaakseen monia helposti itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita. Kunnon kipu, vieläpä tarkoituksella haettu, suoristaa perspektiivin kunnolla. 




Maalissa olin ajalla 4:10 ja sekunnit päälle. Reitin raskaudesta kertoo jotain se, että olin parikymmentä sijaa korkeammalla kuin viime vuonna samalla ajalla. Olen kovin tyytyväinen, mutta eniten siitä että pääsin maaliin juosten. 
Olen myös kierolla tavalla tyytyväinen, että pystyin "unohtamaan" tuskan jaloissa ja muualla kropassa. Ja tavoitteeseenikin pääsin.




Juoksin kisan alle 200 km juostuilla Inovin X- taloneilla, ja poltan ne huomenna seremoniallisin menoin takassa. Kenkä lipsui oikeastaan jokaisella alustalla, kalliolla välillä todella huolestuttavasti. Pohjan materiaalille on tapahtunut jotain dramaattista sitten aikaisemman omistamani parin. Kolikon kääntöpuoli on se, että pääsen kenkäostoksille. 

Nuuksion reitti on mielestäni yksi parhaista, ellei paras, kotimaassa käymistäni. Maasto on sopivan vaihtelevaa ja maisemat upeita. Suo- osuudet tosin on juostu aika kuralle, välillä juoksu on melkoista kahlaamista. Kannustus samaten on omaa luokkaansa. Järjestelyt toimivat hyvin, sauna oli lämmin ja kalakeitto hyvää. Kiitos ja kumarrus!

Nyt lepäillään vähän aikaa ja otetaan elektrolyyttipuoli haltuun isolla kädellä. Sitten tehdään kaikki tehtävissä oleva Vaaroja varten.

Hifinurkka:

Kengät: Inov8 X- talon
Reppu: Ultimate Direction AK 3.0
Sukat: Injinji
Säärystin: Compressport Pro
Shortsit: Inov8 Race Elite
Paita: Compressport TR3 Aero
Energia: High5- geeli 7 kpl (yksi hävisi liejuun 5 km kohdalla)
Palautusjuoma: Saku IV

Hyviä lenkkejä!








  

   

tiistai 16. elokuuta 2016

HCM 13.8.2016


Tämän piti olla se Suuri juoksu, ennätys syntymäpäivän kunniaksi. Tilipäivä, jolloin kova työ palkittaisiin. Ylemmillä urheiluvaikuttajilla oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni.

Suunnitelmana oli juosta tavoitevauhtia 3 tunnin jänisten vanavedessä ainakin 30 kilometriin asti, jopa loppuun jos eväät kovempaan aikaan olisi syöty siinä vaiheessa. Toisin sanoen sub3 vaikka väkisin. 
Väkeä oli pakkautunut aika tiiviisti kuuman ryhmän perään, ja jouduin ottamaan aika kovavauhtisen lähdön että sain jänikset kiinni. Ensimmäinen kilometri reilusti alle neljään minuuttiin. Hiljalleen vauhti tasaantui noin 4:15- tahtiin, ja juoksu lähti rullaamaan omalla painollaan. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhdin pitäminen helpolta. Viime vuonna ongelmia aiheuttaneet Lauttasaaren nousut menivät heittämällä, ei varmasti vähiten voimapainotteisesta salitreenistä johtuen. Pystyin noudattamaan juoksusuunnitelmaani melko helposti, mutta torjuin koko ajan puseroon pyrkivän hyvän olon tunteen mielestäni pois. Takki auki näitä ei maaliin juosta.
Horisonttiin purjehti pieni tumma pilvi hiljalleen kiristyvien takareisien muodossa, mutta en kokenut sitä omaksi vaan jalkojen ongelmaksi. Se ei ollut mitään minkä kanssa en olisi pärjännyt. 

Tällä erää nöyrää jalkatyötä kesti melko tarkalleen 21 kilometriä, kunnes Hietalahden torin huoltopisteellä paketti levisi käsiin. Vesimukeja kohti juostessani jouduin yllättäen väistämään eteen kiilannutta janoista juoksijaa, ja tein vaistomaisen äkkijarrutuksen ja sivuloikan hybridin sillä seurauksella että vasemman pakaran alla vihlaisi terävästi. Jatkoin juoksua huomatakseni, että kipu tuntuu aina polvea nostaessa eli pakaralla työtä tehdessä. Juoksin vielä noin puoli kilometriä kisavauhtia, sitten hiljensin hölkkään. Ja aloin kävelemään. 
Väliaika puolimaratonin kohdalla oli 1.28.40.

Kilometriajat
Nyt kun pahin pettymys on nielty ja tapahtumaa analysoitu, on päällimmäisin tunteeni tyytyväisyys. Toki olen pettynyt keskeyttämiseen ja siihen, että tätä juoksua varten oli tehty paljon töitä kovalla asenteella. Tuoreeltaan koin pettäneeni itseni lisäksi koko juoksuyhteisön, ystäväni, lapseni, länsimaisen talousjärjestelmän ja ajopuuteorian. Kaiken mahdollisen.
Tästä huolimatta olen tyytyväinen, että jätin juoksun kesken. Itseni tuntien vaati paljon enemmän päätä lopettaa juoksu kesken kuin juosta maaliin loukkaantuneella jalalla kipu mielestä pois sulkien. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi todennäköisesti pilannut minulta loppuvuoden juoksemisen suhteen. Se olisi ollut minulle oikeasti henkisesti paha paikka.

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä kosher
Uskoisin, että jalan venähdykseen oli kaksi syytä. Alkuverryttelyni oli melko pintapuolista, juoksin maksimissaan kymmenen minuuttia ja vain yhden lyhyen kovemman vedon. En varmasti ollut tarpeeksi lämmin startissa. Toisekseen, kenkävalintani oli märälle asfaltille väärä. En ollut juossut Distancella kovavauhtisia lenkkejä märällä kelillä, enkä tiennyt niiden lipsuvan. Kenkä liukui lähes joka askeleen ponnisytusvaiheessa, ei paljoa mutta kuitenkin. Todennäköisesti tämä aiheutti takareisien kiristymisen. Kokeilin jossain vaiheessa juosta valkoisia katumaalauksia pitkin, ja niissä kenkä pitikin. Harmi ettei reittiä ole merkitty puolen metrin kaistaleella katumaalia.

Osaltani tämän vuoden HCM on käsitelty ja siirrän katseeni eteenpäin. Parantelen kivistävän kroppani ja jatkan tämän mahtavan lajin parissa, yhdellä muutoksella entiseen: tulen nauttimaan vielä enemmän ja tuntemaan vielä suurempaa kiitollisuutta jokaisesta juoksulenkistä jonka saan juosta.

Kiitokset läheisille tsempistä ja tukijoille tuesta, hyviä treenejä ihmiset! Ja ennen kaikkea onnittelut kaikille lauantaina maaliin asti päässeille :D

  


tiistai 2. elokuuta 2016

Strenght Beyond Strenght II - voimakauden tilinpäätös

Strength does not come from physical capacity. It comes from an indomitable will
- Mahatma Gandhi

Kites rise highest against the wind - not with it
- Winston Churchill

Voima ei tule vahingossa
- Keravalainen sanonta, tuntematon


Voima käytössä. 5+16+4- treeni 31.7. Vauhti kuvanottohetkellä 3:50 min/ km.


Kirjoitin aiemmin blogissa maksimivoimajaksosta, jonka tarkoituksena oli hakea taloudellisuutta ja vauhtia pitkän matkan juoksuun. Jakson pituus oli kolme kuukautta, ja nyt se on taputeltu lopputestejä lukuunottamatta. On yhteenvedon aika. 

Maksimivoimaa haettiin yksinkertaisella kuuden liikkeen ohjelmalla, joka tehtiin kahdesti viikossa normaalin juoksuharjoittelun ohessa. Liikkeet olivat normaaleja monen nivelen voimaliikkeitä, ja sarjat olivat mallia 5x5. Painoja lisättiin aina kun ko sarjat menivät läpi. Kolme kovaa viikkoa, sitten väliin yksi kevyempi ja sama uudestaan. 

Todettakoon vielä, että tarkoitus ei ollut kasvattaa yhtään lihasta lisää vaan ottaa olemassa olevasta enmmän irti. Alkutilanteessa ei huomattu käydä puntarilla, mutta paino ei ole ainakaan noussut jakson aikana. Silmämääräisesti on jopa tultu vähän alaspäin. 

Jakson hyötyjä voi tarkastella kahdesta vinkkelistä: sekä absoluuttisena voimatasojen kehittymisenä että sen vaikutuksina juoksuun. Ensimmäinen on helposti mitattavissa, jälkimmäinen taas perustuu pitkälti omiin tuntemuksiin. 

Alkutilanteessa voimatasot mitattiin sekä maksimin että sarjapainojen osalta. Sarjapainoissa tapahtui muutoksia melko nopeasti, johtuen kasvaneiden voimatasojen lisäksi muutamasta muustakin tekijästä: 1.) salitreenini oli ollut pitkään enemmän huoltavaa lajinomaista "satujumppaa" kuin voimaa rakentavaa treeniä ja 2.) myös tekniikan kehitys näkyy painojen kasvuna. Tämäkin huomioiden kehitys oli hyvää. 
Tässä puolivälin krouvin tuloksia muutamasta liikkeestä maksimin osalta:
Kyykky: 120 kg --> 155 kg
Maastaveto: 100 kg --> 120 kg
Leuanveto lisäpainoilla: 15 kg --> 30 kg 

It`s called deadlift for a reason, pops

Voimatasojen kasvun vaikutusta juoksuun sen sijaan on vaikeampi mitata. Tein jakson puolivälin paikkeilla uuden ennätykseni ns Sikakorven kierroksella, jonka olen juossut testilenkkinä silloin tällöin. Kyseessä on 2 kilometrin metsälenkki todella miehekkäillä korkeuseroilla varustettuna, muutama ylämäki on juuri ja juuri juostavissa. Aiemmin vauhti on hyytynyt loppua kohti juuri jalkojen hyytymisen myötä, mutta nyt tällaista efektiä ei tullut. Toki olen tehnyt mäkitreeniä osana harjoittelua, joten suoraa korrelaatiota voimatreeniin on vaikea tehdä. 

Sen sijaan tuntemukset kovissa juoksuharjoituksissa ovat rohkaisevia: kovemman vauhdin ylläpitäminen on aiempaa helpompaa, ja tämä korostuu pitkissä kovissa harjoituksissa joissa väsymys alkaa painaa. Uskoisin tämän johtuvan voiman tuomasta energiataloudesta ja nopeuden (pitkän matkan kilpailuvauhdin kontekstissa, ei välttämättä absoluuttisena räjähtävänä nopeutena) kehityksestä. Myös sykkeen nousu anaerobisen kynnyksen tuntumassa pitkään juostessa tuntuu olevan maltillisempaa. Nousseet voimatasot näyttäisivät siis helpottavan vauhdikasta juoksua, tehden siitä siten energiataloudellisempaa ja minusta siis kaiken järjen mukaan nopeamman maratoonarin. 
Tästä aiheesta osui silmiini osuva kirjoitus, jossa analysoitiin Jim Walmsleyn huikeaa suoritusta Western States 100- satamailisella.
Muutenkin tutustumisen arvoinen sivusto. 

Edit 3.8: tässä Runner´s Worldin artikkelissa pyöritellään asiaa myös muutamasta näkökulmasta.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen jakson aikana saavutettuihin tuloksiin, ja aion ottaa tämän mukaan vuosisykliini peruskuntokauteen. Hyvän ohjelman ja osaavan opastuksen lisäksi tällainen jakso vaatii kuitenkin kohdallaan olevan asenteen, että siitä saa hyödyn irti. Viiden toiston sarjat isoilla painoilla- usein juoksuharjoitusten painaessa jaloissa- ei ole mikään piknikki. Ennen jakson alkua päätin, että teen jokaisen harjoituksen, sarjan ja toiston juuri niin hyvin ja kovaa kuin pystyn. Muuten ajallinen panostus olisi turhasta heti seuraava. Onnistuin tässä hyvin; muutaman aamutreenin jälkeen sai tosissaan kerätä itseään suihkun jälkeen pukuhuoneen penkillä. 

NUTS Pallas 55 km tunkattu

Itseään olalle taputteluun on moni sortunut, sitä välttääkseni esitän mieluummin kiitoksia: 
koko homma sai alkunsa Pallaksen Atleettiklubin Janne Bordin opintoihin liittyvänä kokeiluna. Janne testasi, ohjeisti, psyykkasi ja tsemppasi läpi projektin (ja muutenkin, mies oli jopa NUTS Pallas- kannustusjoukoissa Lapissa). Toivottavasti tästä saadaan hyödyt irti silläkin sektorilla.
Gracias a la gran ley testicular, hermano y amigo! 
Hyviä treenejä!









sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

NUTS Pallas 55 km 15.7.2016



Musiikki on tärkeä osa tätä läppää:
Puolet reissusta korvamatona pyöri jostain helvetin syystä JVG: n Hehkuu.
Sain sen käännettyä väkisin Chili Peppersiin:Dark Necessities. Paljon parempi.


Reissun suuntaviivat paalutettiin jo automatkalla Ylläsjärveltä Pallakselle. Kuunneltiin kovalla volyymillä radiosta lauantain jumalanpalvelusta(!), ja tiloihin virittynyt pappi saarnasi vedenpaisumuksesta. Kuulemma arkkia pitäisi ryhtyä rakentamaan.

Perjantain aurinkoinen sää kääntyi ennusteissa ja reaalimaailmassa päälaelleen, vettä ja tuulta oli luvassa melkoisesti. Startti meni säätämiseksi, kun piti raapia päällensä reppuun pakattu tuulitakki. Tämä tapahtui järjestäjän vaatimuksesta, viivalle ei päässyt rennosti keravalaisittain T- paidassa. Ja hyvä niin, Pallaksen päällä tuuli 20 metriä sekunnissa ja real feel oli -3 astetta. Sortsikeli, totta kai. Lähtöalueella jaettiin itselleni enemmän muista yhteyksistä tutut nitriilihanskat, jotka osoittautuivat todella tarpeellisiksi tunturissa.

Pelkästään nousu Pallaksen päälle maksoi tämän reissun takaisin. Fyysisen haasteen lisäksi sai koko rahalla lappilaista luontoa: vettä tuli todella voimakkaasti vaakatasossa ja näkyvyys oli noin 15 metriä. Sateen ropina tuulitakin huppuun tuntui rumpupalikoiden rytkeeltä suoraan tärykalvoon. Hyvin sujunutta nousua varjosti vähän se tosiseikka, että reidet jäähtyivät tuulessa pahemman kerran. Tätä veroa maksettiin sitten koko loppureissun ajan.


Kuva: Onevision


Loppuaikaa ajatellen isoin virhe oli se, että maastotiedustelu jäi todella pintapuoliseksi kartan hiplaamiseksi. Reitin noususta (1 700 metriä) 70% tulee ennen puoliväliä, ja tämä olisi hyvä huomioida vauhtia pitäessään. Jalka oli syönnillään, ja tuuttasin surutta menemään. 

Jäähtyneet jalat alkoivat sulamaan noin 20 kilometrin kohdalla, ja lämmön myötä niihin iski enteilevää kireyttä. Takareisissä tuntui pistävää kipua pakaran alapuolella. Juoksu kulki kuitenkin hyvin tässä vaiheessa. Tämä oli oikeastaan ainoa pätkä, jossa pystyi nauttimaan tunturi- Lapin maisemista pilvien raottuessa edes vähän. Ilmeisesti niiden huumaamina painelin Hannukurun huollon (26 km) ohi. Onneksi 28 kilometrin väliaikapisteellä oli ihmisiä ja ennenkaikkea vettä, henkinen korttitalo olisi saattanut romahtaa ylimääräisen neljän kilometrin vuoksi.

Hannukurusta lähdetään tekemään hivuttavaa nousua aina Pyhäkeron huipulle, ja tämä oli pätkä jolla pääsin nauttimaan pitkän matkan juoksusta koko rahalla. 12 kilometriä märkää, mutaista ja kivistä uraa kunnes Pyhäkeron kivinen rinne alkoi. Tein sumuisen taipaleen lähes kokonaan yksin omien ajatusteni kanssa, muutama 134 kilometrin vaeltaja tuli sumusta vastaan melko utuisin silmin. Takareidet alkoivat olemaan Pyhäkeron nousussa jo todella huonon tuntuiset, ja jouduin kävelemään pettymyksekseni paljon juostavissa olevaa nousua. Myös oikean puolen lantionkoukistaja alkoi vihoittelemaan, ja jalan nostaminen vihlaisi joka kerran. Tämä kostautui etenkin alamäkeen työntäessä, ja vetäisin muutaman kerran turvalleni kun jalka ei totellut pään ohejetta mennä kiven yli.

Pyhäkeron huiputuksen jälkeen lasketellaan kolmisen kilometriä seuraavaan huoltoon, ja kivikko muuttuu enemmän hiekkapohjaiseksi uraksi jota pystyy laskemaan surutta jalkojen sallimissa rajoissa kiviä väistellen. Itse löysin rajani aika loppupäässä laskua, ja pyörin kompastumisen jälkeen 3-4 kertaa ympäri ojaan. Aamulla kuunnellun jumalanpalveluksenko satoa vai mitä, mutta auenneiden kämmenten lisäksi ei mitään muita vammoja. Lasku päättyi viimeiseen huoltoon, jossa pesin veret käsistä, täytin pullot ja otin pari sipsiä lauantain kunniaksi.

Huollon jälkeen tuutataan vielä kilometrin verran polkua, ja sitten alkaa loppuluisu maaliin. Viitisen kilometriä hiekkatietä ja kolme asfalttia. Normaalioloissa tämä pätkä olisi rallateltu hujauksessa, mutta jalat alkoivat olemaan todella heikossa hapessa ja jouduin kävelemään kaikki nousut. Asfalttiosuudella jalat palautuivat kummasti, ja touhu alkoi muistuttamaan etäisesti juoksua. Maalissa oli väsynyt mies.


        

Vaikka juoksu oli mielestäni ajoittain nätisti sanoen täyttä paskaa, aika oli kuitenkin kelvollinen 6.09. Kuuden tunnin alitus oli etäinen tavoite, minkä kalibroin 6,5 tuntiin keliennusteen myötä. Aamulla lähtöviivalla vesisateessa täristessä ja pelottavaa ylhäällä odottavaa myräkkää katsellessa asetin tavoitteeksi päästä maaliin. Täytyy siis olla tyytyväinen.

Kyseessä oli ensimmäinen yli viisikymppiseni, ja ensimmäinen ultrakisa. Opintomatkan tärkeimmät opetukset liittyvät parempaan reitin ennakkoon tutustumiseen ja siihen tosiseikkaan, että näitä reissuja tehdään yhtä paljon päällä kuin jaloilla. Pää kesti nyt hyvin kipuluolassa vaelluksen, mutta yllättävän isoja ongelmia tuotti hyväksyä "normaalia" vauhtia hitaampi matkanteko. Väkisin vauhdin pitäminen olisi varmasti kostautunut, jos matka olisi ollut pidempi. Energia- ja nestehuolto oli kosher.

Keli oli todella hankala pääosan matkasta, ja jokainen reissun tehnyt voi taputella itseään moelmmalle olalle hyvin mielin. Matkalla tuli vastaan jonkun verran 134 kilometrin taivaltajia, ja kunnioitukseni matkan tehneitä kohtaan on suunnaton. Jäisi minulta tekemättä. Nostan hattua myös NUTS: in ihmisille ja talkooväelle hyvin onnistuneista järjestelyistä, keli ei varmasti ollut helppo tässäkään mielessä. 

Näiltä reissuilta haen ensisijaisesti väkeviä, aitoja kokemuksia mutta kaiken sivutuotteena rakentuu hiljalleen parempi versio minusta itsestäni. Jani 2.0. Pitkiä kilometrejä lappilaisen avaruuden keskellä itsekseni taivaltaessa ymmärsi taas kerran pienuutensa suhteessa tähän kaikkeen ympärillä olevaan; ja oman pienen roolinsa: ihmisen on tarkoitus pitää huoli itsestään ja läheisistään. Muu on muuta. 



Nyt lomaillaan vähän ja katsellaan juoksujuttuja tuonnempana. Hyvää kesää!

Hifinurkka:
Kengät: La Sportiva Bushido
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0
Takki: Salomon S-lab
Sortsit: Inov8 Trail Ultra
Paidat: Compressport TR3 Aero + Transgrancanaria T- paita
Säärystin: Compressport 
Irtohihat: Compressport

Energiaa tuli 11 kpl High5: n geeleistä ja yhdesä SIS: n Go- patukasta sekä kourallisesta sipsejä. Pulloissa oli yhteensä kolme High5: n nesteytystablettia.

Edit: olin ajalla 6.09 kilpailussa sijalla 19/ 245 ja M40- sarjassa toinen. Voi siis olla tyytyväinen. 









tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kenttäpostia: kaksi viikkoa NUTS Pallas- Hettaan

Lukumusiikkia: Lapin kesä

Näin se on nähtävä. Kesäloma lähestyy ja ennen kaikkea sen kohdallani käynnistävä NUTS Pallas 55km polkujuoksu 15.7.2016. Tässä hieman tarinaa valmistautumisesta treenin ja varustepuolen osalta.

Minulla oli hieman ongelmia HSM: n ja Bodom Trailin jälkeen, lähinnä palautumisen ja ennenkaikkea jäätävien siitepölyallergiaoireiden vuoksi. Kurjuuden maksimoimiseksi kävin vieläpä hakemassa Norjasta uuden nosteen oireille, kun koivun pölyt olivat jo Suomesta haihtuneet ja siellä kiivaimmillaan. 
Allergiaoireiden vuoksi olen joutunut vaihtamaan suunniteltuja kovavauhtisia harjoituksia pk- lenkkeihin, koska hapenottokyky on ollut selkeästi alentunut. Heitin väliin koutsin suosituksesta yhden kevyen viikonkin, ettei touhu mene väkisinjuoksemiseksi. Hauskaahan tässä oli tarkoitus pitää.

Treeni on ollut perusmaratonharjoittelua sillä twistillä, että suurin osa pk- lenkeistä on tehty poluilla. Myös vetotreenejä on korvattu mäkitreenillä vertikaalimetrien keräämiseksi, ettei vaaran kupeessa tunkkaaminen tule ihan puskista jalkaparoille. Alla muutama esimerkki avainharjoituksista.


Peruskestävyysharjoitus poluilla

Kisavauhtinen 6 km

Vertikaalitonni Mt Keinukalliolla
6 x 1000

Juhannuksena tehtiin Pallas- Hetta- spesifi harjoitus juoksemalla metsiä pitkin Sipoonkorpeen, matkaa tuli karvan alle 50 km. Treeni toimi hyvänä valmistavana harjoituksena sekä kamojen testilaboratoriona. Siitä enemmän blogin loppupuolella. 

Noin viisikymppinen
Toukokuussa kilometrejä tuli 230 ja kesäkuussa 300. Pajalla pakersin yhteensä 16 tuntia maksimivoimatreenin parissa, lisäksi olen pelaillut jonkun verran jalkapalloa hermotuksen ja silkan hauskanpidon nimissä.


Kyykkyromut 5.7.2016


Gearing

NUTS Pallas tulisi olemaan sekä pisin lappujuoksuni että pisin juoksemalla edetty matkani ylipäätään. Tämä asettaisi melkoisesti uusia vaatimuksia varusteille.

Kirjoitin aiemmin uudesta Ultimate Direction AK 3.0- repustani, joka on osoittautunut loistavaksi matkaseuraksi lenkeille matkasta riippumatta. Saan sinne tarvittavan määrän nestettä, energiaa ja vaatteenriekaleita järjestäjän pakolliset varusteet- listan romujen lisäksi. Reppu on itselleni juuri sopivan kokoinen, ja se pysyy hyvien säätömahdollisuuksiensa myötä päälläni kuin iho.

Kenkävalinta sen sijaan on tuottanut melkoisesti päänvaivaa kevään aikana. Salomonin kenkien kestävyyteen (tai sen totaaliseen puutteeseen) turhautuneena olin jo päätynyt Inov X-talon 212: een, mutta näyttäisi siltä etteivät nekään tule lähtemään Kemin koneeseen. Hommasin uudet Inovit varvastossuiksi juostujen tilalle, huomatakseni että Englannin poika on tohtoroinut pohjan kumin reseptin uusiksi. Kenkä lipsuu kivillä juostessa, ja kivet ja muut terävät objektit tuntuvat pohjan läpi ihan eri tavalla kuin ennen.

Katselin Transgrancanarialla, että noin joka toisella ja melkein jokaisella paikallisella oli jalassa La Sportivan Bushidot. Sikäläinen polku oli kivikkoista kuin peterpan- syndroomaisen tie aikuisuuteen, joten joku idea kollektiivisessa kenkävalinnassa oli. Niinpä hommasin sellaiset, ja ainakin yhden märässä metsässä juostun testilenkin perusteella kyseessä on todella hyvä kenkä varsinkin kuivalle alustalle. Suolla juostessa kenkään tullut vesi lainehti kengän sisällä varsin pitkään. Nyt vaan jännätään ehtiikö kengät juosta sisään ennen Lapin matkailua.


La Sportiva Bushido unboxing

Energiapuolen aion hoitaa tuttuun tapaan High5: n geeleillä. Hyväksi havaittu sapluuna on ottaa ensimmäinen geeli noin tunnin kohdalla ja jatkaa sitä puolen tunnin välein loppuun asti. Loppupuolella geeli on kofeiinia sisältävää.
Geelin lisäksi otan energiaa SIS: n Go Energy- patukoista. Useamman tunnin juostuaan kaipaa jotain kiinteääkin ravintoa nälän kasvaessa eksponentiaalisella kulmakertoimella. 

Vaateratkaisut teen kisa- aamuna, mutta linja on shortsit ja t- paita kun kerran Lapin kesästä on kyse. Reppuun laitan ohuen tuulitakin. 

Ohjelmassa on vielä yksi kovempi viikko ja sitten otetaan viikko iisisti muutamia teräviä avaavia treenejä lukuunottamatta. Kisaa edeltävänä keskiviikkona teen pienimuotoisen tankkauksen, mutta muuten syön normaalisti tavallista kotiruokaa. Voimakas tankkaus aiheuttaa minulla raskaan ja epämukavan olon, enkä ole kokenut ylenmääräisen hiilihydraatin mättämisestä mitään hyötyä. Siispä jätän väliin.

Näillä mennään Pallakselle. Reissusta tulee varmasti huippuhieno, on mahtavaa päästä Lapin maisemiin mittaamaan omaa fyysistä ja henkistä suoriutumistaan. Paikalla tulee olemaan paljon tuttuja, joten hauskaa tulee olemaan. Hyvää valmistautumista kaikille mukaan lähteville, mäkäräisten seassa tavataan!



Ps. Seurasin reilu viikko sitten käytyä legendaarista Western States 100- polku-ultraa harvakseltaan netin kautta, ja totesin taas kerran miten urheilu parhaimmillaan on äärimmäisen inspiroivaa ja miten upeita tarinoita sen kautta syntyy. Jo itse kilpailu ja sen historia ja evoluutio ratsastuskilpailusta ihmisten juoksukilpailuksi on hämmästyttävä.

Ennen kisaa 26- vuotias Jim Walmsley ilmoitti että ei aio pelkästään voittaa kisaa, vaan myös laittaa reittiennätyksen uusiksi. Ensimmäisellä satamailisellaan. Kyse ei ollut poikkeuksellisen täydestä uhopussista, vaan hyvän treenikauden tuomista tuntemuksista. Kaveri lähtikin tykittämään reittiä ennen näkemättämällä vauhdilla, ja otti reittiennätykseen kaulaa maili maililta. Pientä takapakkia nähtiin kisaan kuuluvassa joen ylityksessä, jossa Walmsley sai päähänsä kokeilla uida vuolaassa virrassa nopeuttaakseen normaalisti köyden varassa kahlaten tehtävää ylitystä. Virta huuhteli miehen pitkälle alajuoksuun ennenkuin hän pääsi rannalle ja takaisin reitille. Huikea juoksu sai dramaattisen käänteen seitsemän mailia ennen maalia, 40 minuuttia ennätysaikaa edellä siinä kohdassa, kun Walmsley missasi tiukan mutkan ja harhatui reitiltä parin mailin verran.   
Kaveri oli jo ehtinyt luovuttaa touhun ja makasi tien poskessa kun valokuvaajat löysivät hänet. Tavoittamattomissa oli sekä reittiennätys että kisan voitto. Walmsley kuitenkin päätti ottaa mitä otettavissa oli, kieltäytyi raatokuljetuksesta ja lähti kävelemään (juoksuakin hän yritti, mutta lihakset eivät enää toimineet). Ensin takaisin reitille ja sitten maaliin.
Suosittelen kaivelemaan netistä kaverin haastatteluita ja somesta muuta materiaalia kisasta (Instagramista #ws100, #westernstates, @walmsley172). Huikean inspiroivaa!