lauantai 15. heinäkuuta 2017

NUTS Pallas 55 km 15.7.2017



Musaa: Miks´ tulet mun luo



Ennen. Kuva: Anne

Lähtökohdat juoksuun olivat hieman hähmäiset. Jalkani kipeytyi Karhunkierroksen 80 km: llä melko pahasti (ilmeisesti IT- jänne, mikä aiheuttaa kipua polven ulkoreunassa), ja se on vaivannut enemmän tai vähemmän siitä lähtien. KK: n jälkeen sain aikaiseksi oikeastaan kaksi kunnon kehittävää treeniä, muuten harjoitukset olivat tunnin mittaisia hölkkiä tai tai vähän pidempiä pyörälenkkejä. Lisäksi koin bonkanneeni KK: lla ja halusin saada itseni kovempaan iskuun, ja aloitin treenit todennäköisesti liian nopeasti kilpailun jälkeen. Ultra on kropalle ja elimistölle kova shokki, mikä pitäisi huomioida palautumisessa. 

Edellisvuoden aikani oli 6:09, maailmanlopun myräkässä osittain taivallettuna. Nyt säätiedotus lupasi lauantaille noin 14 astetta, alkuun pilvipoutaa ja iltaa kohden sateen mahdollisuutta. Huippukeli siis. Nämä mielessä asettelin tavoitteekseni alittaa kuusi tuntia, vaikka matka olisikin edellisvuotta 1,5 km pidempi. Väliajallisesti tämä tarkoittaisi sitä, että Hannukurun huollossa ajan pitäisi olla alle kolme tuntia ja juoksun kulkeakohtuullisesti siitä eteenpäin. Viime vuonna vaelsin kipuluolassa koko matkan Hannukurun väliaikapisteeltä aina Pyhäkeron päälle asti, enkä palautunut enää kunnon juoksukuntoon sen jälkeen. Jotain pitäisi siis tehdä toisin.
Tavoilleni epätyypillisesti teinkin taktiikan juoksulle: alun nousu Pallakselle iisisti, siitä Hannukurun väliaikapisteelle hyvää vauhtia, ja siitä Pyhäkeron päälle pk- sykkeellä. Loppu niin kovaa kuin kroppa antaa myöden.

Tulimme lähtöpaikalle puolisen tuntia ennen starttia; välppäsin parkkialueella kamat kuntoon, teippasin nilkat ja sitten menimme lähtöalueelle tuttuja moikkaamaan.  Alkulämmittelyksi juoksin joitain satoja metrejä ylämäkeen ja rullailin alas muutaman mutkan kautta. Jalat tuntuivat mukavan kepeiltä.

Startti antoi odottaa itseään tuskastuttavan kauan. Kun se vihdoin koitti, juuri mietityn taktiikan mukainen tunnusteleva alku unohtui tyystin. Juoksin reikä päässä, kieli vyön alla useamman minuutin ylämäkeä, kunnes muistin pelin prinsiipit. Himmasin vauhtia ja aloin tunkkaamaan mäkeä ylös. Tasaisemmat kohdat juoksin. Nousu kävi makoisasti reisien päälle, ja kuulostelin koko ajan polven tuntoja ylämäkeen kipuamisen suhteen. Kaikki kosher.

Pallaksen huiputuksen jälkeen päästiin vihdoin juoksun makuun, ja meno maistui todella hyvälle. Alamäkeä kestää viitisen kilometriä, minkä jälkeen lähdetään taas tekemään nousua Vuontiskerolle- välillä alaspäin tullen- noin kahdeksan kilometrin verran. Tästä taas lasku alas, ja vielä nousu Lumikerolle. Lumikeron jälkeen voi alkaa odottelemaan jo ensimmäiseen huoltoon pääsemistä, ja muutaman juoksijan porukkamme vauhti nousi ilmeisesti tämän innoittamana turhan kovaksi. Soft flaskit eivät meinanneet pysyä näpeissä eikä suolanappipussi tahtonut tarttua millään sormiin liivistä. Huollossa meni parisen minuuttia, täytin pullot ja otin muutaman palan suklaata. 

Jatkoin ryhmän vauhdissa vielä ensimmäiselle väliaikapisteelle (noin 30 km), minkä jälkeen hyppäsin pitkoksille sykettä tuijottaen. Aikani väliaikapisteellä oli taktiikan mukainen, ja aloin toteuttamaan seuraavaa osaa. Jäin porukasta kuin takki Kynän narikkaan. Juoksin koko ajan sellaista vauhtia, että syke oli maksimissaan 155. Kun nousukulma kääntyi riittävästi, vaihdoin heti kävelyyn. Pidin huolen, että aina kävellessä huolsin itseäni: nestettä, geeliä, suolaa tunsin sitten tarvetta tai en. Fiilis oli väkevä, ja muutaman kerran meinasin intoutua lisäämään vauhtia. Laitoin itseni kuitenkin ruotuun. Hiljalleen aiemmin kaukana edessä näkyneitä selkiä alkoi lähestymään, kunnes sitten menin niistä ohi. Pyhäkeron huippua lähestyessäni polveni alkoi valittamaan kohtalostaan, ja saman jalan lonkan koukistaja liittyi kuoroon. Otin kaksi 500 mg paracetamolia, ja toivoin parasta. Pyhäkeron päälle päästyäni olin noin seitsemän kertaa paremmassa iskussa kuin edellisvuonna, ja täysin aikataulussa. Kun vielä särkylääke taittoi pahimman terän jalkojen kipuilusta, läksin viimeiseen laskuun seefferin virne naamalla. 

Huollossa oli niin paljon hyttysiä, että sinne ei keravalaismies sovinnolla sopinut. Otin toiseen pulloon vettä (toinen hajosi Pyhäkeron nousussa) ja suuntasin kohti viimeistä polkupätkää ja kohti maalia vievää loppuluisua. 

Viime vuonna olin niin heikossa hapessa hiekkatieosuudella, että jouduin kävelemään luvattoman paljon jopa tasaisella. Nyt nakutin alle vitosen kilometrejä, ja juoksin myös mäet. Selkiä tuli edelleen vastaan, mukaanlukien minut Hannukurussa jättäneet juoksijat. Hiekkatien lopussa kuljettu matka alkoi jo tuntumaan, ja koitin ynnäillä mielessäni käytössä olevaa marginaalia aikatavoitteeseen päästäkseni. Ongelmana oli se, etten tiennyt missä maali olisi. Vihdoin asfaltille päästessäni sain tietooni tarkan matkan maaliin ja tajusin pääseväni aikatavoitteeseeni ilman auton alle jäämistä. Tällä oli yllättäen negatiivinen vaikutus juoksuun, ja liikkuminen alkoi tuntumaan ihmeen raskaalta. Lisäksi asfaltilla juoksu tuntui maailmanlopun vittuilulta upeissa maisemissa tehdyn taivalluksen jälkeen. Olisin soittanut ihanalle avovaimolleni ja pyytänyt tätä ajamaan autolla vastaan fiilistä nostamaan, mutta käsi ei enää taipunut UD: n puhelintaskuun. Niinpä sitten juoksin elämäni ehkä pisimmät kilometrit uuteen maalipaikkaan. Aika oli 5:48 ja rapiat. Olin päässyt tavoitteeseeni, parantanut edellisvuoden aikaani (lisätystä matkasta huolimatta) yli 20 minuuttia. Pasila, Porilaisten marssi.


Jälkeen. Kuva: Anne

Oman mittapuuni mukaan hyvän ajan lisäksi olen erittäin tyytyväinen monestakin asiasta. Polveni kesti pidemmän rasituksen, enkä joutunut jättämään juoksua kesken kuten kovasti ounastelin. Pelkoni kunnon katoamisesta KK: n jäljiltä oli ylimitoitettua, juoksu tuntui todella hyvältä tikkuista loppua lukuun ottamatta. Taktiikkani onnistui mukavasti, mistä kertoo nousu sijoituksissa keskivaiheen jälkeen yllättäen vauhtia himmaamalla. Vaikka juoksenkin aina omaa juoksua, minulla on tavoitteena sijoittua top 10%: iin, mikä huomioiden paransin edellisvuodesta melkoisesti.

Reitti Suomen kaikkein kauneimmissa kansallismaisemissa on lappilaisella tavallaan vertaansa vailla, mikä tahansa ulkomainen vastaava mukaan lukien. Irtoavia varpaankynsiä myöden voimaannuttava reissu keskellä häkellyttävän kauniita maisemia tulisi kuulua osana suomalaiseen koulujärjestelmään ja perussivistykseen. Meillä on Suomessa pala alkuperäistä, puhdasta maailmaa, ja se ei tule tässä kaupungistuvassa yhteiskunnassa koskaan muuttumaan. On etuoikeutettua, että näissä maisemissa saa toteuttaa itseään.

Kiitos NUTS: in porukoille hyvistä järjestelyistä. Kiitos kanssajuoksijoille ja katsojille ainutlaatuisesta yhteisöllisyydestä. Erityiskiitos Annelle: elämä on 5/5.



Maalissa. Kuva: Anne
Varusteet:
Kengät: Hoka One One Speedgoat (toimivat loistavasti, toinen vaan repesi jossain välissä)
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0 Mountain Vest
Housut: Inov-8 Trail Ultra
Paita: Sport HG
Aurinkolasit: Aidot Roy- Ben- katseenvangitsijat.

Nyt lomavaihde silmään, kroppa kuntoon ja juoksuhommat taka- alalle hetkeksi aikaa. Hyvää kesää!





  

maanantai 29. toukokuuta 2017

NUTS Karhunkierros 80 km 27.5.2017


Vihdoinkin toukokuun viimeiset päivät ja odotettu viikonloppu Kuusamossa! Karhunkierros mielessä on treenattu pitkä pimeä talvi ja koskaan alkamaton kevät, nyt olisi palkkapäivä tiedossa. 

Pari edeltävää viikkoa some pullisteli spekulaatiota ja erilaisia kauhukuvia Kuusamon myöhässä olevasta keväästä ja sitä myöden reitillä odottavasta vyötäisiin asti yltävässä lumessa kahlaamisesta. Ennusteet povasivat myös tulvahuipun osumista juuri kyseiselle viikonlopulle, mikä saattaisi jopa viedä kisan väistöreitille toteutuessaan. Turhaa panikointia välttääkseni koitin pitää itseni mahdollisimman etäällä sääspekulaatioista ja keskittyä fyysiseen valmistautumiseen.

Treenit olivat kulkeneet mallikkaasti, tosin kisaviikkoa edeltävällä viikolla en pystynyt juurikaan juoksemaan jalkapallossa saatujen lihasvaivojen vuoksi. Otin tämän kuitenkin keventelyn kannalta, ja hoidin paikat kuntoon rauhassa. Kisaviikolla juoksin kevyet 8 km aamulenkit (ma ja ti) sekä keskiviikkona ja torstaina tutuksi tulleet, herkistävät 8x200- ja 5x200- vedot radalla. Keskiviikkona tein terävän punttitreenin. Lisäksi kävin tiistaina fysioterapeutilla avauttamassa jalkojen jumeja. Kaikki oli kunnossa.

Perjantaina paikan päälle tultuamme vallitsevat olosuhteet selkisivät: reitti tulisi olemaan sula noin 60: een kilometriin asti, siitä eteenpäin olisi tiedossa lunta ja kosteita paikkoja. Lämpötila olisi aamulla -1 ja loppupäivästä noin +5 astetta. Neljän aikaan saattaisi sataa vähän. Aamun garderobia miettiessä arvoin loputtomasti shortsien ja pitkien trikoiden välillä, päätyen lopulta 2XU: n kompuroihin, joiden päälle laitoin vielä OMM: n vedenpitävät shortsit. Ylävartalon verhoksi valitsin hihattoman kompressiopaidan ja T- paidan. Käsiin irtohihat ja kumihanska- sormikas- yhdistelmä. Sukkavalinta Sealskinz ja kenkä itseoikeutetusti Hokan Speedgoat. Selkään UD: n AK 3.0- liivi.

Sain hämmästyksekseni nukuttua kunnon yöunet, ja aamupala meni totutusti väkisinsyömiseksi. Sitten kamat kantoon ja kisabussiin. Startin odottelu meni tuttujen kanssa hermostuneesti höpistessä, puskassa ravatessa ja vähän hölkätessäkin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, päivästä tulisi upea. Jätin ohuen tuulitakin kokonaaan pois matkasta. Pumppu hakkasi villisti paukkua odotellessa, mieliala heilui innostuksen ja kauhun ristiaallokossa. 

Paukusta liikkeelle! Ensimmäiset kilometrit menin hyvää vauhtia otolliset asemat varmistaakseni, ja noin kuuden kilometrin jälkeen juoksin terävimmän kärjen takana juoksevassa pienessä porukassa (edit: myöhemmin selvisi, että seurassani oli sangen aktiiviset bloggarit Ville Tuure ja Teemu Oksanen. Kiitos seurasta, herrat!). Ensimmäinen kymppi meni noin 52 minuuttiin ja juoksu tuntui hyvältä. Korkeuskäyrä alkutaipaleella osoittaa lievästi alaspäin muutamia töppyröitä lukuunottamatta, ja matka taittui hyvällä tahdilla. Kahdenkympin kohdalla oltiin jokunen minuutti alle kahden tunnin. 

Olin tapahtumaan valmistautuessani asettanut päivälle kaksi tavoitetta: päästä Oulangan huoltoon (reilut 28 km) hyvissä ajoin ennen 53 km starttia ja maaliin alle kymmeneen tuntiin. Ensimmäinen tavoite täyttyi mukavasti, päästiin takaisin reitille noin 10 minuuttia ennen isojen massojen liikkeelle lähtöä. Otin drop bagistä geelitäydennyksen ja join pienen tölkin Cokista. Spurttasin huollosta liikenteeseen, ja siitä palautuminen normaaliin juoksuun kesti epänormaalin kauan. Olin unohtanut sykemittarin lentomoodiin, joten sykkeitä en päässyt reissussa seuraamaan. Huollon jälkeinen nousuosuus puhallutti myös ihmeen paljon, mutta tasamaan työntöön päästessä juoksu kulki taas mukavasti. Neljänkympin väliaika oli tasan neljä tuntia. 

Tässä vaiheessa takaa alkoi tulemaan miestä kovaa vauhtia ohi, kun 53: n kärki tavoitti karkulaiset. Kropassa tuntui outoa voimattomuutta, ja ajattelin ensin sen johtuvan henkisestä notkahduksesta näiden ohitusten myötä. Sitten aloin jäämään samaa vauhtia kanssani juoksevasta ryhmästä. Jaloissa alkoi tuntumaan erilaisia kireyksiä, ja vatsa näytti omaan silmään rantapallolta. Tajusin olevani kusessa. Energia ja neste ei ilmeisesti imeytynyt, vaan matkusti pummilla alati paisuvassa pötsissäni. Juokseminen hengästytti normaalia reilusti enemmän, ja voimanpuutteessa kärvistelevät jalkalihakset alkoivat kipuilemaan. Varsinkin oikean jalan etureiden yläosa (lihaksen kiinnityskohta) vihoitteli tosissaan. Uskoin joutuvani keskeyttämään Juumassa, koska matkaa olisi vielä yli 30 kilometriä. Jatkoin kuitenkin juoksua, kun ei oikein muutakaan voinut. 


Kuva: Terho Lahtinen

Hieman ennen 50: n kilometrin täyttymistä pysähdyin ilmeisesti Jussinkämpän ulkohuussiin tekemään ultrajuoksijan intervention ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Tyhjensin itseni turhasta vellovasta painolastista ja otin kaksi geeliä tyhjään vatsaan. Lisäksi riisuin T- paidan sekä shortsit trikoiden päältä. Ajattelin kokeilla itseni viilentämistä että olisi pakko liikkua. Olo kohentui huomattavasti varikkokäynnin ansiosta ja jatkoin matkaani. Päätin myös mennä reissun loppuun asti, sitten vaikka kynsillä ja hampailla raahautuen jos ei muuten mies liiku. Viidenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 5:20, eli vauhti oli tippunut reilusti. Tunsin riemukseni, että energia alkoi taas hiljalleen imeytymään ja elimistö toimimaan. Jalat olivat kuitenkin joutuneet tekemään velaksi työtä, ja niiden palautumista täysin kuntoon oli enää turha toivoa. Juuman huoltoon saapui varjo miehestä.

Sain huollossa jääpussin reiteeni, ja söin väkisin jonkun verran sipsejä. Kiristin löystyneet kengännauhat ja täytin juomapullot. Koitin etsiä liivistä särkylääkkeitä, mutta en löytänyt. Lähdin jatkamaan matkaa. Kuudenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 6:40.

Alkaneella nousuosuudella huomasin, että oikeassa jalassa alkaa myös polvi vihoittelemaan varmaan kipeän lihaksen aiheuttamana. Tätä kipua ei helpottanut lumisten pätkien alkaminen. Lumi oli melkoista sohjoa, ja ura oli niin kapea että sitä piti juosta catwalk- tyyliin jalkaa toisen eteen sommitellen. Juoksu oli täyttä tuskaa, mutta kävely jäykisti polvea niin että sen jälkeinen juoksu se vasta kivuliasta olikin. Matka taittui hammasta purren ja mielestäni pohjattoman hitaasti. Keli ja maisemat olivat kuitenkin sen verran upeat, ettei ajatus synkistynyt ihan hiilenmustaksi. Pysähdyin vaaran päällä ennen Konttaista kaivelemaan uudestaan liivistä särkylääkkeitä, mutta jouduin tyytymään Snickersiin ja SIS- patukkaan. Konttaisen huollossa olin noin ajassa 9:28. Tankkasin vettä, banaania ja rusinaa, anelin tuloksettomasti särkylääkettä ja jatkoin kohti reissun huipentavaa Valtavaaran vuoristorataa. 


Suunto Spartan Ultran korkeuskäyrä

Olin suorastaan iloinen alkaneista nousuista, vaikka tunkkaaminen imikin kropan viimeisiä voimia. Ylöspäin kiipeäminen oli ainoa liike, joka ei tässä vaiheessa sattunut polveen (ja sääreen johon kipu säteili nyt myös). Louhikkoiset, sohjoiset alamäet nousujen välissä oli pakko himmailla kuin lasipöydällä tanssiessa. Tasaiset pätkät juoksin. Loppunousujen pohja oli sellaisessa kunnossa, että esimerkiksi Vaarojen ultran toisen kierroksen nousut tuntuvat lastenleikiltä vertailussa. Välillä oli pakko ottaa kädet mukaan rymyämiseen, että pääsi eteenpäin. Lopulta tajusin raapivani itseäni jo ylös Rukan hyppyrimäen takarinnettä, ja kohta jo luistelin lumista alamäkeä kohti kisakeskusta. Karhunkierrokselle johtavat portaat tuottivat vielä viimeiset irvistykset, ja sitten olinkin jo punaisella matolla. Rakkaan suudelma ei voi juurikaan paremmalta maistua kuin tuolla hetkellä. Loppuaika oli 10:47:30.


Viimeinen lasku

Vaikka reissu oli pitkälti selviytymistä ja sinapinmakuista punnertamista sekä tuloskunnon puolesta pettymys, ilmoille jää silti korkea nuotti. Olen tyytyväinen asenteestani vaikeuksia kohdattuani ja sisustani tulla reissu loppuun. Jani 1.0 olisi jättänyt leikin kesken jos ylipäätään olisi siihen ryhtynyt. Keli oli aivan upea, ja hitaamman etenemisen ansiosta pääsin nauttimaan paremmin upeista satavuotiaan Suomemme kansallismaisemista. Vaikka nyt olo on väsynyt, näistä reissuista saa uskomattoman määrän henkistä pääomaa josta ammentaa arjessaan.

Reitti oli paljon odotettua vähälumisempi (itse asiassa veikkaan, että järjestäjätaho tahallaan levitti lumisia kuvia saadakseen varsinkin 160k- kisaan tulevat valmistautumaan ja varustautumaan varmasti kunnolla koitokseen), mutta sellaisenaankin raskas. Suo- osuudet olivat sulamisvesistä johtuen todella märkiä ja upottavia, ja lumessa juoksu imi voimia väsyneistä jaloista tehokkaasti. Karhunikierrokseen kuuluu pitkät huoltovälit, mikä pitää jokaisen huomioida kisaan lähtiessään. Huolto pelasi oikein hyvin. Matkaksi Suunto Spartan Ultra näytti 84,13 km ja vertikaaliksi 2 156 metriä.

Kiitokset kaikille juoksijoille, järjestäjille, vapaaehtoisille ja katsojille mahtavasta tapahtumasta! 
Spesiaalikiitos Annelle, että jaksat katsoa tätä touhua.


Maalissa
Varustepuoli pelasi hyvin. Speedgoatit ovat aivan omiaan tällaisissa juoksuissa, keveys ja vaimennus tekivät juoksusta silkinpehmeää. UD: n kapasiteetti riitti hyvin (itse asiassa liiankin hyvin, kun juostessa pariinkin kertaan etsimäni särkylääkkeet löytyivät sunnuntaina ensimmäisellä yrityksellä) ja se kulki huomaamattomasti selässä isostakin lastista huolimatta. Jalassa olisi voinut olla ne shortsit, mutta se on jo semantiikkaa.
Energiapuolella koin ensimmäistä kertaa imeytymisongelmia High5- geelien kanssa, mutta se tuskin johtuu pelkästään niistä. Täytyy jatkossa koittaa syödä enemmän matkan aikana.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Trail 6.5.2017


Bodom Trail merkitsee minulle paitsi "juoksu- urani" pari vuotta sitten eloon ejakuloinutta tapahtumaa, myös alkavan kesän pääskystäkin varmempaa merkkiä. 

Viikkoa aikaisemmin laikka punaisena juostu Sipoonkorpi Trail oli sen verran tuoreena muistissa, että aamulla aikatavoitetta miettiessä päädyin päivän henkeen passelisti istuvaan #breaking2- paalutukseen (ajomatkalla Pirttikoskeen varmistui, että Eliud Kipchoge jäi reilut 20 sekuntia maagisen kahden tunnin alittamisesta Niken masinoimassa spektaakkelissa. Mielestäni odotetusti, koska maratonin evoluutio ei historian valossa ole vielä siinä pisteessä että aika alkaisi ykkösellä). Toki tarkistin edellisen vuoden aikani takaraivoon omaa kavalaa myyräntyötä tekemään. 

Lisäksi olin antanut itselleni mahdollisuuden jättää reissun 12 km kohdalle, jos siltä yhtään tuntuisi. Katse on tiukasti Karhunkierroksella, ja itsensä tuhkaämpärikuntoon juoksemalla ei varsinaisesti sitä ainakaan kirkasteta.

Alku meni jo totutusti kovaa kyytiä, ensimmäisten kilometrien raastaminen ja siitä selvityminen ratkaisee pitkälti loppusijoituksen Bodomilla ja puolikkaalla ylipäätään. Oma puolittainen palautumisaste nosti rumaa päätään aina välillä, mutta noin 8 kilometrin kohdalla juoksu alkoi tuntumaan vahvalta. Jopa siinä määrin, että päätin jatkaa toiselle- totutusti raskaammalle- puoliskolle. 12 kilometrin kohdalla olin minuutin verran edellisen vuoden aikaani jäljessä, mutta kuitenkin alle kahden tunnin vauhdissa.


Kuva: Karri Jalava


Takalenkin suo- osuudet olivat edellisvuosia kosteammassa kunnossa, ja ne mankeloivat maukkaasti rytmin juoksusta ja voimia jaloista. Ilokseni palauduin kuitenkin näistä suorymyistä hyvään juoksuvauhtiin aina kantavammalle alustalle päästyäni. Viitisen kilometriä ennen maalia huomasin yllättäen olevani edellisvuoden vauhdissa, ja päätin rypistää tosissani loppumatkan. Polkuosuudet menivät mukavasti, vetelät kohdat ja mäet vastavuoroisesti tikkuisemmin. Pelmahtaessani metsästä loppuluisuun kuntoradalle marginaalia edellisvuoden aikaan oli puolisentoista minuuttia, joten piiskasin ruunan etäisesti loppukiriä muistuttavaan laukkaan. Aika maalissa oli 1.52.14, ja parannusta edelliseen reittiennätykseen reilut puoli minuuttia. 

Olen loppuaikaan sangen tyytyväinen, varsinkin kun ottaa huomioon edellisen viikonlopun Sipoonkorven kolmekymppisen vaikutukset kropassa. Bodomin aikani paranee vuosi vuodelta, ja tällä tahdilla olenkin väistämättä podiumilla 64- vuotiaana. Sitä odotellessa.



Bodom on kisana mitä parhain: järjestelyt toimivat mainiosti, tunnelma on huippuhyvä ja reitti sopivan haastava. Tänä vuonna sain nauttia saunalla jopa pari minuuttia lämpimästä vedestä, kunnes se tapansa mukaan loppui. 64- vuotiaana sitä riittänee koko suihkun ajan. Ensi vuonna taas!

Nyt vielä yksi kovempi viikko ja sitten pari viikkoa himmaillen ennen Karhunkierrosta. Lumiennuste ei lupaa kovin mukavaa juoksukeliä, mutta niillä mennään mitä annetaan.







lauantai 29. huhtikuuta 2017

Sipoonkorpi Trail 30 km 29.4.2017



Biisisuositus: Bloody Mother Fucking Asshole

Huomasin jossain vaiheessa lopputalvesta, että Sipoonkorven kolmekymppinen istuisi mukavasti harjoitusohjelman sekaan kovana kisavauhtisena treeninä. Ainoa miinus on se tosiseikka, että Bodom Trailiin palautumiseen jää ainoastaan viikko aikaa. Tavoite on kuitenkin Karhunkierroksen kasikymppisellä, joten panostus pidempään kisaan on perusteltua. Bodomiin osallistun lähinnä fiilistelyn vuoksi ja matkan päätän todennäköisesti juoksun aikana.

Otin alkutwerkan yhteydessä muutaman kovemman vedon todetakseni, että sykkeet ovat normaalia korkeammalla. Olen potenut viikon verran orastavaa flunssaa, jonka sain jalkapallovalmennushommissa suomalaisesta kevätkelistä täysimääräisesti nautittuani. Arvelin ettei juoksusta tulisi välttämättä kovin miellyttävä kokemus. Pitäydyin kuitenkin tavoitteessani alittaa kolme tuntia.

Reitin alku on hiekkapohjaista kuntorataa, jota voi päästellä nilkka suorana. Kärki erottuikin heti startista omaksi porukakseen. Ensimmäiset viisi kilometriä ovat suhteellisen helppoja, joten ne hujahtivat reilusti alle vitosen vauhtia. Tästä eteenpäin maasto muuttuu mäkisemmäksi ja vaikeakulkuisemmaksi, mutta Spartaniin napsahteli edelleen tavoitevauhtia kovempia kilometriaikoja helpon tuntuisen juoksun siivittämänä. Sykkeet vastavuoroisesti olivat tuntemuksiin nähden pöyristyttävän korkealla. Fiilis kropassa oli kuitenkin kosher, joten päätin jatkaa hyvältä tuntuvaa vauhtia. Ensimmäisen kympin väliaika oli 50:54.

Toiselle kympille osuu vaikeampaa ja mutaisempaa maastoa, mutta näiden vastapainoksi juostaan jonkun verran hiekkapohjaista kävelyuraa. Odottelin koko ajan sykkeiden tasaantumista juoksutuntumaa vastaavalle tasolle, mutta keskisyke pyöri itsepintaisesti kymmenisen pykälää normaalia korkeammalla. Toisen kympin väliaika oli 55:32.  

Loppupätkä on vuorostaan hieman helpompaa hiekkaurineen ja runsaasti tallattuine polkuineen. Koleasta kelistä johtuen olin juonut varmaankin liian vähän, ja jaloissa alkoi tuntumaan pientä kireyttä. Koitin himmailla vauhtia ongelmia välttääkseni, ja aloin juomaan liivissä mukana ollutta elektrolyyttijuomaa. Juoksu kulki ihmeen hyvin, vaikka olin huseerannut koko reissun anakynnyksen hujakoilla. GPS näytti vasta 24 kilometriä, kun tajusin olevani jokusen kilometrin päässä Kuusijärven maalista. Luisuttelin maaliin ja totesin reitin olleen pari kilometriä alimittainen. Loppuaika oli 2:27.
Tulokset: http://www.racetecresults.com/live.aspx?CId=16587&RId=84



Kunto on tuntunut hyvältä pitkään, ja tämä juoksu vahvisti fiiliksen olevan oikea. Pystyin ylläpitämään hyvää vauhtia ylhäällä olevista sykkeistä huolimatta, ja juoksu oli vahvaa koko ajan. Keskivauhti oli 5:19 min/ km, ja keskisyke huimaavat 167 bpm. Nousua reitillä oli Spartanin mukaan 724 metriä.

Kiitokset järjestäjille ja kanssajuoksijoílle mukavasta tapahtumasta. Reitti oli hyvä, tosin hiekkauraa on omaan makuuni turhan paljon. Muutamassa kohdassa reitin merkitseminen oli hieman vajavaista, ja reitiltä harhautuminen kovassa vauhdissa sikäli mahdollista. Paikka paikoin oli todella kosteaa ja mutaista, mikä luettaneen plussaksi.

Nyt hieman palauttelua, siman juontia, ilmapallon puhallusta ja sitten katse kohti Bodomia.

Muutama varustehuomio: 
jalassa oli Injinjin uudet kompressiosukat, ja niitä voi suositella varauksetta. Ei yhtään rakkoa/ hiertymää, ja kompressio on aivan eri luokkaa kuin säärystimissä.
Laitoin käteen Hetta- Pallaksesta tutut kertakäyttökumihanskat, ja ne toimivat mahtavasti. Kankaiset sormikkaat kastuvat näillä keleillä varmuudella ja sen jälkeen sormet ovat umpijäässä. Lisäksi kankaisilla sormikkailla ei saa mistään kunnolla kiinni. Nyt näpit olivat juoksun jälkeen lämpimät ja geelipussi tarttui liiveistä pihtiotteeseen kuin läski anoppiin. 

Hyvää Wappua!


  

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hölkkääjän pastoraali



Musiikkia lukemisen taustalle: Sarah, Surrender

Pääsiäisen kunniaksi ajattelin laittaa pientä päivitystä Karhunkierrokseen huipentuvaan 16 viikon treenijaksoon. Tätä kirjoittaessa kymmenes viikko on yhtä kevyttä lenkkiä (tai lepopäivää) vaille taputeltu. Laitoin aiemmin näytille treenijakson ensimmäiset 8 viikkoa, tässä jälkimmäinen puolisko:



Harjoittelu ja juoksu ylipäätään on maistunut suorastaan helvetillisen hyvältä, vaikka välillä kropassa onkin tuntunut väsymystä ja jalat painaneet treeniin lähdettäessä. Jokainen harjoitus on kuitenkin mennyt suunnitellusti läpi, suurimmaksi osaksi ilman isompia ongelmia. Lisäintoa treeniin on tullut vihdoin sulaneista poluista ja ratakauden korkkaamisesta vetotreenien yhteydessä. Vaihtelu virkistää, niin tässäkin touhussa. Edelleen, siirtyminen pääasiassa Hokan kenkiin (Clifton, Speedgoat) on tehnyt kilometreistä entistä miellyttävämpiä.

Treeneiksi ohjelmaan on valikoitunut läjä herkullisia ja itselleni ennen kokemattomia uutuuksia, tässä muutama nosto:

Pitkiksenä 27 km harjoitus, jossa ensin 18 km noin 4:40 min/ km vauhtia, minkä jälkeen 5 kpl 3 minuutin (n. 500 metriä) vetoja kevyellä hölkkäpalautuksella. Aivan loistava treeni:



Radalla tehty OAJ: n bannaama 3xCooper- treeni, jossa 3 km alkuverryttelyn jälkeen kolme 12 min vetoa 4 minuutin hölkkäpalautuksella (toinen variaatio oli 2x15 min):



Enemmän lajispesifinä harjoituksena tein pitkän harjoituksen notoriöösillä keravalaisella Sikakorven maastoradalla, jossa noin 4,9 km looppiin tulee vertikaalinousua reilut sata metriä. Samaa kierrosta kiertämällä pystyin järjestämään tarvittavan huollon parkkipaikalla töröttävään autooni, mikä poisti tarpeen kantaa maisteluliiviä riesanani. Ihan huipputreeni, sama uusiksi kesällä ennen Hetta- Pallasta.





Kropassa on pitkään ollut häkkieläin- tyyppinen fiilis, mieli on palanut testaamaan kuntoa kuolainen lappu rinnassa ja reikä päässä. Odotus palkitaan parin viikon päästä, kun osallistun Sipoonkorpi Trailin 30 km kilpailuun. Mielenkiintoista nähdä miten kovempi juoksu kulkee poluilla, joilla olen juossut harjoitusjaksolla pelkästään kevyitä lenkkejä. Viikko Sipoonkorven jälkeen on sitten ikisuosikkini Bodom Trail, jonka matkavalinnan teen todennäköisesti vasta juoksun aikana. Karhunkierros on kuitenkin siitä jo kahden viikon päässä, ja palautumiselle täytyy uhrata ajatus jos toinenkin. Tähän päälle kauhunsekaisin tuntein odottamani siitepölykausi, joka viime vuonna aiheutti pelkoa ja inhoa Keravalla.

Otsikon pastoraali viittaa paimenrunouteen, ja siitä saa oivallisen aasinsillan Nietzschen viisauteen "postmodernissa raamatussa" Näin puhui Zarahustra:

"Ruumis on suuri järki, moneus, jossa on yksi mieli, sota ja rauha, lammas ja paimen". 

Tämä on totta aivan kaikessa, myös juoksussa. Sota ja rauha vertautuu rasituksen ja levon suhteeseen, lammas ja paimen itsekuriin. 

Hyviä lenkkejä jengi! 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Treenikuulumisia

Maaliskuu: polut alkavat hissukseen sulamaan viimeisistä jääpeitteistään ja asfaltti odottaa jo katupölyt ilmoille nostattavaa harjausoperaatiota. Ensimmäinen shortsilenkki on kulman takana.

Kirjoittelin edellisessä postauksessani tohtoroimastani treeniohjelmasta, joka on melkoinen myriadi erilaisia harjoistusperiaatteita ja koulukuntia omilla hulluilla kokeiluilla ryyditettynä. Nyt ohjelmaa on takana kuusi viikkoa, tässä pientä päivitystä tilanteeseen.

Ohjelmassa on kaksi kantavaa ajatusta: 
- kahden peräkkäisen treenin korrelaatio toisiinsa perinteisen viikkorytmin sijaan  
- treenin kumulatiivinen tarkastelu

Ensimmäinen prinsiippi tarkoittaa sitä, että selkeästi kehittäviin ja sitä kautta raskaisiin harjoituksiin mennään mahdollisimman levänneenä ja toisaalta ko harjoitusten välit on mietitty treeni kerrallaan. Palautuminen ei tarkoita lepoa, vaan kevyttä juoksua. Melkein jokaiseen viikkoon on sijoitettu yksi "panic room", päivä jolloin kevyen lenkin voi korvata totaalilevolla. Tähän mennessä en ole yhteenkään mahdollisuuteen tarttunut.

Kumulatiivinen tarkastelu tarkoittaa sitä, että olen koittanut rakentaa ohjelman "harjoituspalkit" niin, että kullakin palkilla on selkeä harjoitustaakan progeressio ja huipentuma. Huippu "tasataan" joko yhdellä lepopäivällä ja kahdella kevyen lenkin päivällä tai vaihtoehtoisesti kahdella kevyen lenkin päivällä. 

Ainakin nyt kuuden viikon jälkeen voi todeta, että kuorma on ollut aika passeli kunnolleni. Välillä treenipalkin huipentuman tienoilla on ollut havaittavissa musertavaa taisteluväsymystä, mutta sitä seuraavien kevyiden lenkkien myötä on huomannut miten treeni imeytyy mieheen kohinalla. Kuten totesin, yhtään lepopäiväoptiota en ole käyttänyt. Tämä johtuu siitä, että en ole tuntenut tarvetta lepoon ja toisaalta siitä, että juoksu maistuu oikein mukavasti. Suurin osa treeneistä on tehty aamuisin työ- ja valmennuskiireiden vuoksi, tästä huolimatta olen saanut itsestäni mukavasti irti hapokkaammissakin treeneissä. 

Tässä vielä muutama nosto vähän erikoisemmista harjoituksista:
kolmannen viikon ensimmäinen kehittävä harjoitus oli mallia 8 x 3 minuuttia anakynnyksellä, lyhyt kävelypalautus. 3 km verryttely molempaan päähän harjoitusta.



Kuluvan viikon kova treeni oli "ultrajuoksijan vedot", 2x5000 m lyhyellä kävelypalautuksella. Aikainen startti (6.00) hieman himmasi vauhtia ensimmäisessä vedossa, mutta toisen aikana taisin jo herätä ja loppuun napsahti pari alle nelosen kilsaakin. Treeninä ihan huippu, ehdottomasti jatkoon. Päihin 3 km verkkaa.


Pitkiksinä olen juossut muutaman noin 20 km pk1/ pk2- vauhtisen lenkin, kaksi aerobisen kynnyksen hujakoilla tehtyä pitkistä (24 km ja 30 km) sekä yhden aerobiselta kynnykseltä kisavauhtiin kiihtyvän 27 km lenkin.

Pitkis
Kuten todettua, juoksu maistuu todella hyvältä juuri nyt. Olen säilynyt terveenä, eikä mitään isompia vaivoja ole ollut. Hiihtoloman aikaan takareisissä tuntui muutaman päivän ajan kireyttä ja aristusta, johtuen loma- aktiviteeteistä kuten sulkapallo ja laskettelu.  

Ehdottomana lisäbuustina tällä hetkellä on uudet kengät. Hommasin Hokan Cliftonit, ja se oli menoa kertaheitolla. Tuo yllä oleva 2x5000 m oli ensimmäinen lenkki niillä, ja kenkä istahti jalkaan saman tien. Huikean mukavaa menoa, vauhdista riippumatta. Totesin jo aiemmin Hokan Speedgoatin valinnakseni Karhunkierroksen kasikymmpiselle, joten nippu kenkiä taitaa jäädä vaatehuoneeseen pölyttymään.


Smooth sailing
That´s all folks. Loppuun vielä vihje ultimaattisen inspiroivasta Ginger Runnerin dokumentista liittyen Brian Morrisonin Western States- kokemuksiin 2006 ja 2016. Kyseinen juoksu on kirkkain helmi ämpärilistallani, ja siihen tuntuu liittyvän toinen toistaan myyttisempiä tarinoita vuosien varrelta. Pelkästään sen metamorfoosi hevoskilpailusta juoksutapahtumaksi on vertaansa vailla. Jonain päivänä kirjoitan polveilevan ja ainakin itseni herkistävän raportin edesottamuksistani sadan mailin matkalla Squaw Valleystä Auburniin.

Hyviä lenkkejä ihmiset!
  

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kylmästä lämpimään - peruskuntokaudesta seuraavaan vaiheeseen



Kaikki loppuu aikanaan, niin myös lokakuussa alkanut peruskuntokausi leppoisine maisemankatselulenkkeineen. Teemaan sopivasti myös valon määrä alkaa hissukseen lisääntymään, eikä ihan jokaista lenkkiä tarvitse enää juosta säkkipimeässä otsalampun kajossa. Kevään voi jo haistaa vaikka helmikuuta elelläänkin.



Sain aikaiseksi ihan tyydyttävän pk- kauden joulukuun influenssasta huolimatta, lokakuun lopulta helmikuun alkuun kilometrejä tuli karkeasti kasaan 1 200. Kaikki lenkit juoksin alle aerobisen kynnyksen (noin 152) ja suurimman osan alle 140 bpm. Pohjan pitäisi siis olla kunnossa, ja siltä kyllä kropassa tuntuukin. Selkeänä miinuksena pk- kauden osalta on se tosiseikka, että suunnittelemani maksimivoimajakso jäi tekemättä jalkapalloaikojen peruja olevan alaselkävaivan lievän oireilun vuoksi.

Peruskuntokauden luonnolliseksi jatkumoksi olen suunnitellut karkeasti 16 viikon jakson, jonka aikana on tarkoitus kiivetä seuraavalle portaalle vauhtikestävyyden saralla. Ensimmäiset kahdeksan viikkoa on jo puristettu paperille asti, loppu on vielä vähän hähmäinen ja tarkentuu alkupuoliskon kokemusten ja palauteluupin myötä. Jakso päättyy Karhunkierroksen kasikymppiseen toukokuussa.

Olen rakentanut ohjelmaa niin, että pääfokus on kehittävissä avainaharjoituksissa ja niistä täysimääräisessä palautumisessa. Tehollisia harjoituksia on välillä sijoiteltu myös tarkoituksella lähelle toisiaan harjoituskuorman kumuloimiseksi. Tämä harjoitus kerrallaan- sapluuna tarkoittaa, että mitään erityistä viikkorytmiä ei ole. Olen aina vierastanut tällaista jakoa, minun elimistöni ei ainakaan osaa sanoa mikä viikonpäivä on menossa eikä toimi sen mukaisesti. Toki pitkät harjoitukset on pääsääntöisesti sijoiteltu viikonloppuihin ajanhallinnallisista syistä. Samaten viikkokilometrejä en laskeskele, vaikka ne exceliin tulevatkin näkyviin. Tiukkaa päivärytmiä ja viikottaisia kilometrejä tärkeämpää on progressio sekä kuormassa että tehollisissa harjoituksissa. Lepopäiviä on sijoiteltu sekaan harvakseltaan, ja silloin- juostaan totta kai. Olen huomannut oman palautumiseni kannalta, että totaalisen levon sijaan on parempi juosta vähän. Samaten tulen rytmittämään harjoituksia niin, että teen edellisen harjoituksen aamulla ja seuraavan vasta seuraavana iltana palautumisajan maksimoimiseksi. Toki progression iskiessä kunnolla kroppaan mukaan tulee välipäiviäkin. 

Tehollisia harjoituksia on kolmenlaisia: 
- tasavauhtisia kovia tempojuoksuja
- kiihtyviä tempojuoksuja
- eri mittaisia vauhtileikittelyjä
Muutama kova harjoitus tulee tehdyksi kisaympäristössä, tällä hetkellä varmuudella ohjelmassa on tosin vasta Bodom Trail. 

Pitkiä lenkkejä on samaten kolmea tyyppiä:
- kevyitä, jolloin kelataan tarvittavat kilometrit sisään mukavuusalueella  
- kiihtyviä (yleensä aerobiselta kynnykseltä kisavauhtiin)
- aerobisen kynnyksen pitkiksiä
Osaan pitkiksiä otan mukaan vielä vauhtileikittelyosuuksia (leikki taitaa tosin olla viimeinen asia mielessä näitä tehdessä).


Viikkoon sisältyy lisäksi 3-4 kevyttä lenkkiä, joiden funktio on toisaalta palauttaa elimistöä ja toisaalta tuoda volyymiä ohjelmaan. 

Sipoonkorpi

Koska kuormaa tulee minun mittakaavassani paljon, on tärkeää ennaltaehkäistä vammojen syntyminen. Tämän teen varioimalla sekä alustaa että työkaluja. Kevyet lenkit ja helpommat tasavauhtiset pyrin juoksemaan aina poluilla/ maastossa iskutuksen minimoimiseksi, tämän lisäksi poluilla saa askellukseen ja liikeratoihin mukavasti varianssia tasamaan junnaavan nylkyttämisen sijaan. Edelleen, pitämällä eri tyyppisiä juoksukenkiä rotaatiossa pystyy ehkäisemään rasitusvammoja tarjoamalla jalan pienille lihaksille ja kudoksille vaihtelevaa ärsykettä yhden ja saman sijaan. Itse esimerkiksi olen juossut talvisia lenkkejä Hokan Speed Instictillä ja Speedgoatilla, Inovin X-talonilla, Orocilla ja Mudlawilla, La Sportivan Bushidolla sekä Newtonin Gravityllä.




Toki isossa roolissa tulee olemaan kehonhuolto ja lihaskunnosta huolehtiminen. Näistä olen avautunutt muutamaankin otteeseen aikaisemmissa kirjoituksissa. Pääpaino lihaskuntotreenissäni on lajinomaisessa harjoittelussa, kovempia jalkatreenejä unohtamatta. Pyrin käymään salilla kerran-kaksi viikossa, minkä lisäksi teen kotona keskivartalotreeniä muutamia kertoja viikossa.

Tältä se alkupuolisko sitten näyttää: 


Ensimmäiset 8 viikkoa

Nyt ensimmäisen viikon ohjelmasta juostuani fiilis on jäätävä: peruskuntokauden jälkeen on mahtavaa juosta vauhdikkaampia lenkkejä, varsinkin kun kunto tuntuu oikein passelilta. Torstain aamukuudelta juostun tempojuoksun jälkeen meni vajaa tunti, kun juoksunälkä alkoi jo kolkuttelemaan pääkopassa. 

Ja tähän koko touhu kohdallani oikeastaan kulminoituukin: juuri kun luulen nauttivani juoksuharrastuksestani maksimaalisesti, se tuntuu taas hippusen paremmalta. Ja niin sen on oltavakin. Juoksijaksi tullaan vain juoksemalla, kuluttamalla kengän pohjaa molekyyli molekyyliltä alla rahisevaan soratiehen.

Hyviä lenkkejä!