Montane

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

That's A Wrap!

Biisisuositus: My Only True Friend

Kuva: Teemu Oksanen

Jalkojen alla vilistää joko vesisateesta tai sulaneesta rännästä märkä alusta, jota valaisee otsalamppu muuten säkkipimeässä tyhjyydessä. Kyllä, on mielenterveyttä tosissaan koetteleva joulukuu ja hyvä sauma summailla mennyttä (juoksu)vuotta.

Päättymässä on kolmas kunnon juoksuvuoteni (katson harrastukseni alkaneen vuoden 2014 Tuusulanjärven puolimaratonista), ja innostus on edelleen huikea. Vuoteen mahtuu mahtavia kokemuksia niin kisoissa kuin treeneissäkin, mutta myös ensimmäinen jakso jolloin en päässyt juoksemaan toivotusti lajiperäisen vaivan (ITBS) vuoksi. Ennenkaikkea vuoteen mahtuu kolossaalisesti oppia treenin, kisaamisen ja palautumisen saralla. 

Kilometrejä tänä vuonna mittariin tulee reilut 3 800. Määrä olisi noin 4 000 km ilman Karhunkierroksen jälkeen tullutta vaivaa, ja tämä on kohdallani maksimimäärä perheen, työn ja valmentamisen täyttämässä arjessa. Suurin osa lenkeistä on juostu aikaisin aamulla ennen töihin lähtöä, ja kilometreistä arviolta 85 % on pk- alueen harjoittelua. Treeni on ollut täysin fiilispohjaista juoksua pois lukien helmi- toukokuussa ollutta 16 viikon treenijaksoa, joka oli tarkkaan mietitty.   

Kilpailuissa/ tapahtumissa kävin tänä vuonna aiempaa vähemmän, lähinnä varmistaakseni palautumisen elimistöä kuormittavien suoritusten välissä. Tässä kauden lappujuoksut aikoineen:

Sipoonkorpi Trail 30 km 2:27
Bodom Trail 21 km: 1:52
NUTS Karhunkierros 80 km: 10:47
NUTS Pallas-Hetta 55 km: 5:47
Sipoonkorpi Trail 21 km: 1:47
Vaarojen Maraton 86 km: 11:36



Kuva: Teemu Oksanen

Kokonaisuutena olen kisakauteen sangen tyytyväinen. Pystyin tekemään jokaisessa tapahtumassa maksimisuorituksen (tosin Karhunkierrokselle mahtui "normaalia" enemmän ongelmia), ja pystyin parantamaan PB- aikaani niissä kisoissa, joissa olin aiemmin käynyt tuuttaamassa. Tekemistä on sävyttänyt nousujohteisuus, ja se tuntuu jatkuvan ainakin toistaiseksi.

Ensi vuoteen on lukittu vasta kaksi kilpailua: helmikuun lopulla TGC: n maraton ja toukokuussa Karhunkierros (80 km). Muuten kaikki on vielä avoinna. Muutama juttu olisi mielen päällä, Nuuksio Classicin 70 km ja ehkäpä se sub3- katumaraton jossain vaiheessa vuotta. Aika näyttää, mihin tie vie.




Sen sijaan on varmaa, että ensi vuonna tulen lähtemään lenkille samalla intohimolla kuin tähänkin asti. Aion nauttia jokaisesta juoksemastani kilometristä, siitä että saan ja pystyn harrastamaan tätä rakastamaani upeaa lajia.

Mukavaa vuoden vaihdetta ja loistavaa tulevaa vuotta! 

Lisäys 31.12. Vuoden viimeinen lenkki takana, tässä statsit koko vuoden osalta:






maanantai 9. lokakuuta 2017

Vaarojen Maraton 86 k 7.10.2017

Kuva Juha Saastamoinen/ Onevision

Oma juoksukalenterini jäsentyy nykyisellään niin, että kausi loppuu lokakuun alussa ja alkaa, hermoista riippuen, viimeistään marraskuun alussa. Virstanpylväänä toimii Kolilla nautiskeltava Vaarojen Maraton, jonne olin nyt suuntaamassa kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla juoksin 43 km ja toisella 86 km, jonne sain tänä vuonna oikein kutsun saapua edellisvuoden seitsemännen sijan siivittämänä. Eikä tarvitse kahdesti pyytää, Vaaroilla on erityinen paikkansa juoksijan sydämessäni.   

Heinäkuisen Pallas- Hetta 55 k: n jälkeen pidin iisimmän jakson, jonka aikana latailin akkuja ja hoidin Karhunkierroksesta lähtien kiusanneen ITBS: n kuntoon. Elokuussa pääsin taas kunnon treenin pariin, ja sain kasaan mukavan nousujohteisen harjoitusjakson ennen Vaaroja. Käytössä oli vahvasti Eat Your Own Dog Food- filosofia, eli treeni oli täysin fiilikseen perustuvaa erilaisten blokkien testaamista. Kilometrit tulivat pääasiassa mäkisen Sikakorven hiekkateillä ja poluilla, asfaltilla juoksin ainoastaan muutamat kovemmat tempojuoksut. Kunto tuntui hyvältä, ja viimeisenä kovempana harjoituksena juostu Sipoonkorpi Trailin puolikas viikkoa aikaisemmin kulki mukavan kevyesti.

Kisan aluspäivät menivät hyväksi havaitulla valmistautumisella: keskiviikkoaamuna rennot 6x200 metrin vedot verkkoineen ja päälle maltotankkaus, torstaina 3x200 ja perjantaina lepopäivä. Keskiviikkoisen malton (4 desiä) nauttimisen lisäksi en tee muuta tankkausta, vaan syön ihan normaalisti. Kolille saavuimme perjantaina alkuillasta. Hain kisamateriaalin ja menin mökille välppäämään varusteita kuntoon. Tarkistin myös edellisvuoden aikani (12:39), ja asetin sen myötä tavoitteeksi alittaa 12 tuntia. 

Kisa- aamuna kello soi ennen viittä, ja yllätyksekseni tajusin nukkuneeni kuin tukki koko yön. Aamupalan jälkeen jonkun aikaa hermostunutta höpöttelyä mökkiseurueen kanssa ja sitten kisapaikalle drop bagiä viemään ja lähtöä odottelemaan. Lähtötörähdystä odotellessa vaihdoin viimeiset kuulumiset tuttujen kanssa, riisuin takin esitelläkseni keravalaisen syysmuodin viimeisimpiä tuulahduksia ja siirryin lähtöviivan tuntumaan. Edellisenä vuonna lähdin turhan takaa liikkeelle, ja jäin alkumatkassa pitkäksi aikaa jumiin kapealla uralla. 

Pian sumutorven ääni leikkasi aamunkähmäistä Pohjois-Karjalan hiljaisuutta, ja polkukansa pääsi toteuttamaan itseään. Reitin alku on helppoa uraa, ja aika nopeasti kärjessä erosi kahdeksan juoksijan joukko omana letkanaan matkaa tekemään. Vauhti oli aika napakkaa, mutta kuitenkin itselleni sopivaa. Reitin alkua oli muutettu edellisvuodesta niin, että melko alkuun oli saatu terävä nousu Mäkrän päälle melkeinpä nelivetoa vaativalla jyrkkyydellä ja alustalla.

Kiviniemen miniristeilyä hiljalleen lähestyessämme aloin ounastelemaan kärkimenijöiden peliliikkeitä, ja pari kilometriä ennen Kiviniemeä alkoi Aamokin juoksu johon en uskaltanut tässä vaiheessa lähteä mukaan. Jatkoin samaa vauhtia Kiviniemeen, ja huollossa olin suurin piirtein edellisvuoden vauhdissa. Pullot täyteen ja suunta kohti Ryläystä. Suunnitelma edessä olevaa hankalaa pätkää varten oli selvä: iisimmin nousuissa, ja kunnon vauhdilla kaikki vähänkin juostavat osuudet.

Reitti oli tänä vuonna todella märkä ja liukas, mikä teki suunnitelman toteuttamisesta hieman haastavaa. Juurakkoinen ja kivinen "polku" oli pitkälti savisen lillin peitossa, mikä teki juoksemisen äkkivääräksi ryskäämiseksi. Sain kuitenkin pidettyä tempoa väkisin päällä, ja reilun tunnin väännettyäni pahin alkoi olemaan takana päin. Kuulostelin varovasti tuntemuksiani Peiponpeltoa kohti juostessani, ja kaikki oli kunnossa selkää lukuun ottamatta. Oikealla alaselässä oli vihlaissut ikävästi Ryläyksen rosoista kuvetta alas loikkiessani, ja nyt se lähetteli spämmiviestejä eri puolille kroppaa. Ajattelin olla murehtimatta siitä. Peiponpellon huollossa oli noin 20 minuuttia edellisvuoden aikaa edellä, joten Ryläyksen ylitys oli mennyt niinkuin piti.

Reitin loppuosuutta oli muutettu taas, ja nyt se oli odotettavasti hieman helpompi kuin viimeksi. Yksi Mäkrän nousu oli korvattu hieman juostavammilla pätkillä, eikä ennen satamaan laskua käyty hotellin kulmalla haistelemassa nuotiosavuja. Pohja loppuosuudellakin oli edelleen aika huonoa, ja savivellistä töröttäviä kiviä loikkiessani tajusin selän kipuilun vetävän nyt oikean jalan sisäreiteen krampinomaisesti. Se tuntui myös ylämäkeen tunkatessa, ja otinkin kolme suolatablettia asiaa auttamaan. Laskettelin vähän himmaillen rantatielle, jota juostaan vajaa kilometri ennen makoisaa loppunousua. Sataman väliaikani oli 40 minuuttia edellisen vuoden väliaikaa edellä. Tavoitevauhdissa. 

Loppunousua tullessani mietin jatkoaskelia. Jos jalka alkaa kramppaamaan kunnolla, en pääse toista kierrosta mitenkään läpi. Tätä taas ei pysty todentamaan muuten kuin lähtemällä toista kierrosta yrittämään. Otin siis seuraavaksi etapiksi Kiviniemen, jonne katsoisin tilanteen kehittymistä. Toivoin myös saavani puolivälin krouvissa särkylääkettä, jota en (taaskaan) löytänyt liivistäni. Huoltoon tulin aika tarkalleen viiden tunnin kohdalla. Olin edelleen 40 minuuttia edellisvuoden aikaa edellä, tosin pari pykälää väsyneempänä. 

Puolimatkassa

Huollossa täytin pullot, otin lisää geeliä liiviin, join kokiksen, söin vähän keittoa ja otin ilolla vastaan särkylääkkeen. Sanoin avovaimolleni etten välttämättä pääse loppuun asti. Ja lähdin juoksemaan. Vaikka tauko ei kestänyt kauaa, ehdin jäähtyä niin että olin melkein horkassa alkupätkää juostessani. Onneksi aurinko alkoi vähän kurkistelemaan pilvien välistä, jos valo ei juuri lämmittänytkään niin ainakin piristi hieman hiilenmustaa mieltä.

Mäkrän seinämää rymytessäni laitoin merkille, ettei jalkaan tullut enää kramppaamisen oireita. Otin heti suolatabletin ja jatkoin sitä tunnin välein. Olin myös laittanut nesteytystabletin jokaiseen vesipulloon. Ehkä tässä kuitenkin päästäisiin maaliin asti.     

Jaloissa alkoi olemaan jo väsymisen merkkejä, ja pää alkoi tästä rohkaistuneena keksimään syitä himmata vauhtia. Aloin vähän lyhentämään aikaa geelien välissä alkumatkan puolesta tunnista. Aina hiilarin iskiessä verenkiertoon skerihumalainen pää innostui menemään asioiden edelle ja laskeskelemaan loppuaikaa tai miettimään pakahduttavia kokkapuheita huippusuorituksen tiimoilta. Tätä tempoilua välttääkseni pätkin loppumatkan selkeisiin osuuksiin, joihin kiinnittäisin fokuksen tiukasti yhteen kerrallaan. Ensin Kiviniemi. Sitten Peiponpelto. Ja sitten saunaan.

Melko hankalan ja mollivoittoisen osuuden jälkeen saavuin Kiviniemeen. Olin saanut pidettyä kaikesta huolimatta hyvää vauhtia yllä, ja olin yli 50 minuuttia edellä viime vuotista aikaa. Kiviniemessä oli huoltopuuhissa myös Hölkkämäyrä Toni Malm, jonka kanssa lähdimme tekemään matkaa kohti Ryläystä. Seura kelpasi hyvin tässä vaiheessa, olin tehnyt matkaa käytännössä yksin edellisestä Kiviniemen huollosta asti. 

Tämä reitin raskain osuus oli muuttunut aamupäiväisestä reilusti hankalammaksi, kun sadat juoksijat olivat myllänneet kosteaa uraa entistä vetelämmäksi. Juoksu oli lipsumista, nuljumista, kahlaamista, juuriin ja kiviin kompurointia. Tai sitten mentiin kuivempaa uraa ylöspäin tai vastavuoroisesti liukasta kallioryyhelmää alas reidet armoa anellen. Myös nilkat olivat todella kovilla tällä haastavalla alustalla, onneksi olin teipannut ne aamulla kunnolla. Tämä kaksi- ja puolituntinen Kiviniemestä Peiponpeltoon oli heittämällä raskain pätkä mitä olen juostessa kokenut, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jaloista alkoi olla virta lopussa jatkuvasta energian ottamisesta huolimatta, mikä vaati koko ajan enemmän kovuutta päältä. Jos jotain näiltä muutamalta pidemmältä reissulta olen oppinut, niin juuri tämän: liikkeen on jatkuttava. 

Loputtomalta tuntuneen ähinän jälkeen jalkojen alla vilisti kuitenkin jo Ryläyksen loppua enteilevät liukkaat pitkospuut. Tämä hetki on perinteisesti palkittu avokätisesti, tällä kertaa se oli juostessa nautittu Snickers- patukka. Maku oli parasta maailmassa.

Peiponpellon huoltoon tulimme aika lailla tasan kymmenen tunnin kohdalla. Viime vuoden väliaikaa ei ole tiedossa, koska Ambit 2 hyytyi jo reilusti aiemmin. Aikataulussa 12 tunnin alitukseen kuitenkin olimme, koska ensimmäisellä kierroksella loppupätkään meni noin 1:20. Toki mitä tahansa voi sattua tässä vaiheessa, joten päätä piti taas hillitä olemaan menemättä asioiden edelle. Loppumatkaa aloin tekemään kilometri kerrallaan, yhtään pidemmälle miettimättä. Sykkeet olivat pudonneet alun 150-160 hujakoilta noin 130: een, mikä kertoo osaltaan jalkojen loppuneen. Elimistö olisi sallinut kovemman vauhdin.

Jutut olivat loppuneet jo hyvän aikaa sitten, kun teimme taivalta kohti viimeisiä kiusauksia. Pitkä porrasosuus Pikku- Kolille tuntui jo henkilökohtaiselta loukkaukselta, kun reisissä ei tuntunut olevan enää voimaa pisaraakaan. Lasku satamaan vievälle tielle korvensi reisiä helvetin lieskojen lailla. Oli pakko kuitenkin päästellä mahdollisimman kovaa, koska jarruttaminen vasta jalkoihin sattuikin. Sataman väliaika oli 11:14, yli tunnin edellisvuotta edellä ja mukavasti alle tavoitteen. 

Kaikki kunnia mystiselle loppunousulle, mutta tässä vaiheessa reissua se oli lähinnä muodollisuus. Fiilis siitä, kun on onnistuneesti koko päivän seikkaillut omilla rajoillaan ja välillä pitkällä niiden tuolla puolen, olisi siivittänyt menoa vielä paljon pidemmällekin. Henki voittaa materian, ja kova pää kantaa ihmisen vaikka fyysinen väsymys olisi millainen. Loppunousu tultiin minuutilleen samaan aikaan kuin ensimmäisellä kierroksellakin, ja maalilinjan yli hölkkäsimme ajassa 11:36:57. Selvästi alle tavoitteen, ja yli tunnin edellisvuoden ajasta höylänneenä. Olin todellä tyytyväinen, mutta myös erittäin väsynyt.


Maalissa

Näin tomun laskeuduttua voi hyvin todeta, että juoksu oli mahtavin kokemus tähän astisista. Reitti oli todella raskas mutta pakahduttavan kaunis. Pystyin omalle tasolleni kovaan suoritukseen, jonka toisesta puolikkaasta karhunosan tein henkisten voimavarojeni ja kovan pään voimin. Ymmärrän näin jälkikäteen, että tällainen henkinen vahvuus on pitkälti hyvässä jamassa olevan elämäni ansiota. Kiitos siitä kuuluu rakkaalle perheelleni kotona.

Kiitos myös kanssakilpailijoille- etenkin Tonille hyvästä seurasta vaikeina hetkinä- ja järjestävälle taholle tällaisen touhun mahdollistamisesta. Suuri kiitos myös kannustusjoukoille reitin varrella ja maalissa. 


Äkkiä suoritus talteen tai sitä ei ole tapahtunutkaan?
Kuva: Anne

Nyt tiedossa on lepäilyä ja kivistävien paikkojen hellimistä parin viikon ajan. Juoksujuttuja katsellaan sitten marraskuussa seuraavan kerran. Oikein hyvää ylimenokautta kaikille sellaiselle jääville ja muille lenkkeilyn iloa! 

Varusteet:
Kengät: Hoka One One Speedgoat
Speedgoatit ovat parhaat polkukengät joilla olen koskaan juossut, mutta ne eivät kestä Suomen oloissa. Käytössä ollut pari oli hädin tuskin juostu sisään, ja kumpikin kenkä repesi useasta kohdasta matkan aikana. Toivottavasti uusi malli on kestävämpi, tai edessä on kengän metsästys.
Sukat: Stance
Housut: Inov8 Race Elite
Paita: HG Sport
Irtohihat: dhb
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0

Neste kulki kolmessa lötköpullossa, ja melkein joka täytössä laitoin sekaan High5- nesteytystabletin. Energiaa sain High5- geeleistä, joita meni noin 18 kpl. Lisäksi kaksi Snickers- patukkaa ja huollossa sormustimellinen lihakeittoa. Suolatabletteja meni kymmenkunta. 


    



    



keskiviikko 23. elokuuta 2017

IT- tukea

Kirjoitin Karhunkierroksen kisarapsani yhteydessä, että sain juostessa polveni ulkosyrjään kivun joka säteili loppumatkasta myös pitkin säärtä sen molemmin puolin. Kipu on vaivannut enemmän tai vähemmän sen jälkeen, ja siten haitannut liikunnallista elämää. Levon lisäksi kalupakissa on ollut kylmähoitoa ja lääkitystä voiteesta suun kautta otettavaan ja niiden kaikkia kombinaatioita.

Oireiden ja muutamien testien jälkeen ymmärsin, että kipu johtuu niin sanotusta IT- syndroomasta (Illiotibial band syndrome, ITBS). Tämä ei tarkoita pakkomielteistä suhtautumista informaatioteknologiaan, vaan jalan ulkosyrjällä kulkevan jänteen kireystilasta ja mahdollisesti siitä seuranneesta tulehduksesta. Kipu tuntuu lähinnä polven ulkosyrjällä, ja saattaa olla todella kivulias jo pienestäkin polvinivelen liikkeestä. Tämä on ikävä asia juoksijalle, koska kipu saattaa estää korvaavankin harjoittelun kuten vaikkapa pyöräilyn (itse tosin pystyin fillaroimaan kaikkein akuutein aika poislukien).

Kuten niin tavallista nykyään, netti on turvoksissa materiaalia tähän liittyen. Hoito- ohjeissa toistui usein skenaario, jossa hyvin meikattu trikootyttö rullaili kepeästi ulkoreittä tai sitten koitti venyttää reiden ulko- osaa erilaisissa epämukavan näköisissä asennoissa. Oma maalaisjärkeni sanoi kuitenkin, että jännettä tuskin voi rullata saati venyttää yhtään mihinkään joten jatkoin kaivelua hakutulossivuja myös sen ensimmäisen jälkeen.

Asiaa opiskeltuani alkoi pikkuhiljaa valkenemaan, mistä oikeasti kiikastaa. IT- jänne on kiinnittynyt yläosastaan tensor fascia latae- nimiseen pieneen lihakseen lantion seudulla, ja alaosastaan sääreen. Kun jänne on liian kireä, se hankaa polven ulkosyrjää ja aiheuttaa kipua. Kiristymiseen eri syitä on kova harjoittelu, alamäkipainotteinen treeni, lihasepätasapaino ja virheasennot tai sitten näiden kombinaatiot ja syy- seuraussuhteet.     

Ymmärsin, että avain helpotukseen olisi jänteeseen suoraan ja välillisesti liittyvien lihasten manipulointi. Mainittu tensor fascia latae- lihas on aika kummallisessa paikassa, eikä siihen suoraan kohdistu mikään perusvenyttelyliike lihaskuntoliikkeistä puhumattakaan. Ko lihas aktivoituu polvea nostaessa, ja sen supistumisen tuntee kun pitää kättä lantiolla lonkan etusyrjällä jalkaa nostaessa.
Myös reiden isot lihakset ja pakaralihas "syöttävät" IT- jänteeseen. 


Tensor fascia latae- lihaksen sijainti

Näiden lihasten- ennenkaikkea TFL: n- kireystila siis pitäisi saada laukeamaan. Aikani kaiveltuani törmäsin jenkkiläisen PT: n videokirjastoon erilaisista ongelmaratkaisuista, ja sieltä löytyi omaa käsitystäni tangeeraava video: 



Teen itse kyseiset liikkeet fascia- pallon päällä, tuollainen videossa esiintyvä putkilo saattaa olla vieläkin parempi (lopetin sopivan etsimisen hajoitettuani muutaman aerosoliputelin niiden päällä könytessäni). Voin kertoa, että ensimmäiset kerrat ovat todella maukkaan tuskallisia. Kuitenkin, kuten tuon videon kommenteissakin joku mainitsee, helpotus itse oireisiin tulee käsittämättömän nopeasti. Pystyin palaamaan varovaiseen säännölliseen juoksuharjoitteluun jo parin manipulointikerran jälkeen. Pallas- Hetta- juoksun pystyin juoksemaan täysin kivutta. Olen juossut lenkkini kesän aikana pelkästään poluilla ja pururadalla iskutusta minimoidakseni, mutta eilen tein 15 km kovavauhtisen testilenkin asfaltilla ilman mitään ongelmia. Kaikkiaan olen tehnyt mainittuja liikkeitä vain kymmenisen kertaa. Toki olen "telakka- aikanani" lisännyt jalkatreenin määrää, joka varmasti vaikuttaa osaltaan myös jalkojen kivuttomuuteen. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kohti Vaarojen ultraa.

Jos olet tuskaillut IT- jänteen aiheuttamista kivuista, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tulokset voivat olla huikeita.

Kivuttomia lenkkejä ihmiset! 



lauantai 15. heinäkuuta 2017

NUTS Pallas 55 km 15.7.2017



Musaa: Miks´ tulet mun luo



Ennen. Kuva: Anne

Lähtökohdat juoksuun olivat hieman hähmäiset. Jalkani kipeytyi Karhunkierroksen 80 km: llä melko pahasti (ilmeisesti IT- jänne, mikä aiheuttaa kipua polven ulkoreunassa), ja se on vaivannut enemmän tai vähemmän siitä lähtien. KK: n jälkeen sain aikaiseksi oikeastaan kaksi kunnon kehittävää treeniä, muuten harjoitukset olivat tunnin mittaisia hölkkiä tai tai vähän pidempiä pyörälenkkejä. Lisäksi koin bonkanneeni KK: lla ja halusin saada itseni kovempaan iskuun, ja aloitin treenit todennäköisesti liian nopeasti kilpailun jälkeen. Ultra on kropalle ja elimistölle kova shokki, mikä pitäisi huomioida palautumisessa. 

Edellisvuoden aikani oli 6:09, maailmanlopun myräkässä osittain taivallettuna. Nyt säätiedotus lupasi lauantaille noin 14 astetta, alkuun pilvipoutaa ja iltaa kohden sateen mahdollisuutta. Huippukeli siis. Nämä mielessä asettelin tavoitteekseni alittaa kuusi tuntia, vaikka matka olisikin edellisvuotta 1,5 km pidempi. Väliajallisesti tämä tarkoittaisi sitä, että Hannukurun huollossa ajan pitäisi olla alle kolme tuntia ja juoksun kulkeakohtuullisesti siitä eteenpäin. Viime vuonna vaelsin kipuluolassa koko matkan Hannukurun väliaikapisteeltä aina Pyhäkeron päälle asti, enkä palautunut enää kunnon juoksukuntoon sen jälkeen. Jotain pitäisi siis tehdä toisin.
Tavoilleni epätyypillisesti teinkin taktiikan juoksulle: alun nousu Pallakselle iisisti, siitä Hannukurun väliaikapisteelle hyvää vauhtia, ja siitä Pyhäkeron päälle pk- sykkeellä. Loppu niin kovaa kuin kroppa antaa myöden.

Tulimme lähtöpaikalle puolisen tuntia ennen starttia; välppäsin parkkialueella kamat kuntoon, teippasin nilkat ja sitten menimme lähtöalueelle tuttuja moikkaamaan.  Alkulämmittelyksi juoksin joitain satoja metrejä ylämäkeen ja rullailin alas muutaman mutkan kautta. Jalat tuntuivat mukavan kepeiltä.

Startti antoi odottaa itseään tuskastuttavan kauan. Kun se vihdoin koitti, juuri mietityn taktiikan mukainen tunnusteleva alku unohtui tyystin. Juoksin reikä päässä, kieli vyön alla useamman minuutin ylämäkeä, kunnes muistin pelin prinsiipit. Himmasin vauhtia ja aloin tunkkaamaan mäkeä ylös. Tasaisemmat kohdat juoksin. Nousu kävi makoisasti reisien päälle, ja kuulostelin koko ajan polven tuntoja ylämäkeen kipuamisen suhteen. Kaikki kosher.

Pallaksen huiputuksen jälkeen päästiin vihdoin juoksun makuun, ja meno maistui todella hyvälle. Alamäkeä kestää viitisen kilometriä, minkä jälkeen lähdetään taas tekemään nousua Vuontiskerolle- välillä alaspäin tullen- noin kahdeksan kilometrin verran. Tästä taas lasku alas, ja vielä nousu Lumikerolle. Lumikeron jälkeen voi alkaa odottelemaan jo ensimmäiseen huoltoon pääsemistä, ja muutaman juoksijan porukkamme vauhti nousi ilmeisesti tämän innoittamana turhan kovaksi. Soft flaskit eivät meinanneet pysyä näpeissä eikä suolanappipussi tahtonut tarttua millään sormiin liivistä. Huollossa meni parisen minuuttia, täytin pullot ja otin muutaman palan suklaata. 

Jatkoin ryhmän vauhdissa vielä ensimmäiselle väliaikapisteelle (noin 30 km), minkä jälkeen hyppäsin pitkoksille sykettä tuijottaen. Aikani väliaikapisteellä oli taktiikan mukainen, ja aloin toteuttamaan seuraavaa osaa. Jäin porukasta kuin takki Kynän narikkaan. Juoksin koko ajan sellaista vauhtia, että syke oli maksimissaan 155. Kun nousukulma kääntyi riittävästi, vaihdoin heti kävelyyn. Pidin huolen, että aina kävellessä huolsin itseäni: nestettä, geeliä, suolaa tunsin sitten tarvetta tai en. Fiilis oli väkevä, ja muutaman kerran meinasin intoutua lisäämään vauhtia. Laitoin itseni kuitenkin ruotuun. Hiljalleen aiemmin kaukana edessä näkyneitä selkiä alkoi lähestymään, kunnes sitten menin niistä ohi. Pyhäkeron huippua lähestyessäni polveni alkoi valittamaan kohtalostaan, ja saman jalan lonkan koukistaja liittyi kuoroon. Otin kaksi 500 mg paracetamolia, ja toivoin parasta. Pyhäkeron päälle päästyäni olin noin seitsemän kertaa paremmassa iskussa kuin edellisvuonna, ja täysin aikataulussa. Kun vielä särkylääke taittoi pahimman terän jalkojen kipuilusta, läksin viimeiseen laskuun seefferin virne naamalla. 

Huollossa oli niin paljon hyttysiä, että sinne ei keravalaismies sovinnolla sopinut. Otin toiseen pulloon vettä (toinen hajosi Pyhäkeron nousussa) ja suuntasin kohti viimeistä polkupätkää ja kohti maalia vievää loppuluisua. 

Viime vuonna olin niin heikossa hapessa hiekkatieosuudella, että jouduin kävelemään luvattoman paljon jopa tasaisella. Nyt nakutin alle vitosen kilometrejä, ja juoksin myös mäet. Selkiä tuli edelleen vastaan, mukaanlukien minut Hannukurussa jättäneet juoksijat. Hiekkatien lopussa kuljettu matka alkoi jo tuntumaan, ja koitin ynnäillä mielessäni käytössä olevaa marginaalia aikatavoitteeseen päästäkseni. Ongelmana oli se, etten tiennyt missä maali olisi. Vihdoin asfaltille päästessäni sain tietooni tarkan matkan maaliin ja tajusin pääseväni aikatavoitteeseeni ilman auton alle jäämistä. Tällä oli yllättäen negatiivinen vaikutus juoksuun, ja liikkuminen alkoi tuntumaan ihmeen raskaalta. Lisäksi asfaltilla juoksu tuntui maailmanlopun vittuilulta upeissa maisemissa tehdyn taivalluksen jälkeen. Olisin soittanut ihanalle avovaimolleni ja pyytänyt tätä ajamaan autolla vastaan fiilistä nostamaan, mutta käsi ei enää taipunut UD: n puhelintaskuun. Niinpä sitten juoksin elämäni ehkä pisimmät kilometrit uuteen maalipaikkaan. Aika oli 5:48 ja rapiat. Olin päässyt tavoitteeseeni, parantanut edellisvuoden aikaani (lisätystä matkasta huolimatta) yli 20 minuuttia. Pasila, Porilaisten marssi.


Jälkeen. Kuva: Anne

Oman mittapuuni mukaan hyvän ajan lisäksi olen erittäin tyytyväinen monestakin asiasta. Polveni kesti pidemmän rasituksen, enkä joutunut jättämään juoksua kesken kuten kovasti ounastelin. Pelkoni kunnon katoamisesta KK: n jäljiltä oli ylimitoitettua, juoksu tuntui todella hyvältä tikkuista loppua lukuun ottamatta. Taktiikkani onnistui mukavasti, mistä kertoo nousu sijoituksissa keskivaiheen jälkeen yllättäen vauhtia himmaamalla. Vaikka juoksenkin aina omaa juoksua, minulla on tavoitteena sijoittua top 10%: iin, mikä huomioiden paransin edellisvuodesta melkoisesti.

Reitti Suomen kaikkein kauneimmissa kansallismaisemissa on lappilaisella tavallaan vertaansa vailla, mikä tahansa ulkomainen vastaava mukaan lukien. Irtoavia varpaankynsiä myöden voimaannuttava reissu keskellä häkellyttävän kauniita maisemia tulisi kuulua osana suomalaiseen koulujärjestelmään ja perussivistykseen. Meillä on Suomessa pala alkuperäistä, puhdasta maailmaa, ja se ei tule tässä kaupungistuvassa yhteiskunnassa koskaan muuttumaan. On etuoikeutettua, että näissä maisemissa saa toteuttaa itseään.

Kiitos NUTS: in porukoille hyvistä järjestelyistä. Kiitos kanssajuoksijoille ja katsojille ainutlaatuisesta yhteisöllisyydestä. Erityiskiitos Annelle: elämä on 5/5.



Maalissa. Kuva: Anne
Varusteet:
Kengät: Hoka One One Speedgoat (toimivat loistavasti, toinen vaan repesi jossain välissä)
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0 Mountain Vest
Housut: Inov-8 Trail Ultra
Paita: Sport HG
Aurinkolasit: Aidot Roy- Ben- katseenvangitsijat.

Nyt lomavaihde silmään, kroppa kuntoon ja juoksuhommat taka- alalle hetkeksi aikaa. Hyvää kesää!





  

maanantai 29. toukokuuta 2017

NUTS Karhunkierros 80 km 27.5.2017


Vihdoinkin toukokuun viimeiset päivät ja odotettu viikonloppu Kuusamossa! Karhunkierros mielessä on treenattu pitkä pimeä talvi ja koskaan alkamaton kevät, nyt olisi palkkapäivä tiedossa. 

Pari edeltävää viikkoa some pullisteli spekulaatiota ja erilaisia kauhukuvia Kuusamon myöhässä olevasta keväästä ja sitä myöden reitillä odottavasta vyötäisiin asti yltävässä lumessa kahlaamisesta. Ennusteet povasivat myös tulvahuipun osumista juuri kyseiselle viikonlopulle, mikä saattaisi jopa viedä kisan väistöreitille toteutuessaan. Turhaa panikointia välttääkseni koitin pitää itseni mahdollisimman etäällä sääspekulaatioista ja keskittyä fyysiseen valmistautumiseen.

Treenit olivat kulkeneet mallikkaasti, tosin kisaviikkoa edeltävällä viikolla en pystynyt juurikaan juoksemaan jalkapallossa saatujen lihasvaivojen vuoksi. Otin tämän kuitenkin keventelyn kannalta, ja hoidin paikat kuntoon rauhassa. Kisaviikolla juoksin kevyet 8 km aamulenkit (ma ja ti) sekä keskiviikkona ja torstaina tutuksi tulleet, herkistävät 8x200- ja 5x200- vedot radalla. Keskiviikkona tein terävän punttitreenin. Lisäksi kävin tiistaina fysioterapeutilla avauttamassa jalkojen jumeja. Kaikki oli kunnossa.

Perjantaina paikan päälle tultuamme vallitsevat olosuhteet selkisivät: reitti tulisi olemaan sula noin 60: een kilometriin asti, siitä eteenpäin olisi tiedossa lunta ja kosteita paikkoja. Lämpötila olisi aamulla -1 ja loppupäivästä noin +5 astetta. Neljän aikaan saattaisi sataa vähän. Aamun garderobia miettiessä arvoin loputtomasti shortsien ja pitkien trikoiden välillä, päätyen lopulta 2XU: n kompuroihin, joiden päälle laitoin vielä OMM: n vedenpitävät shortsit. Ylävartalon verhoksi valitsin hihattoman kompressiopaidan ja T- paidan. Käsiin irtohihat ja kumihanska- sormikas- yhdistelmä. Sukkavalinta Sealskinz ja kenkä itseoikeutetusti Hokan Speedgoat. Selkään UD: n AK 3.0- liivi.

Sain hämmästyksekseni nukuttua kunnon yöunet, ja aamupala meni totutusti väkisinsyömiseksi. Sitten kamat kantoon ja kisabussiin. Startin odottelu meni tuttujen kanssa hermostuneesti höpistessä, puskassa ravatessa ja vähän hölkätessäkin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, päivästä tulisi upea. Jätin ohuen tuulitakin kokonaaan pois matkasta. Pumppu hakkasi villisti paukkua odotellessa, mieliala heilui innostuksen ja kauhun ristiaallokossa. 

Paukusta liikkeelle! Ensimmäiset kilometrit menin hyvää vauhtia otolliset asemat varmistaakseni, ja noin kuuden kilometrin jälkeen juoksin terävimmän kärjen takana juoksevassa pienessä porukassa (edit: myöhemmin selvisi, että seurassani oli sangen aktiiviset bloggarit Ville Tuure ja Teemu Oksanen. Kiitos seurasta, herrat!). Ensimmäinen kymppi meni noin 52 minuuttiin ja juoksu tuntui hyvältä. Korkeuskäyrä alkutaipaleella osoittaa lievästi alaspäin muutamia töppyröitä lukuunottamatta, ja matka taittui hyvällä tahdilla. Kahdenkympin kohdalla oltiin jokunen minuutti alle kahden tunnin. 

Olin tapahtumaan valmistautuessani asettanut päivälle kaksi tavoitetta: päästä Oulangan huoltoon (reilut 28 km) hyvissä ajoin ennen 53 km starttia ja maaliin alle kymmeneen tuntiin. Ensimmäinen tavoite täyttyi mukavasti, päästiin takaisin reitille noin 10 minuuttia ennen isojen massojen liikkeelle lähtöä. Otin drop bagistä geelitäydennyksen ja join pienen tölkin Cokista. Spurttasin huollosta liikenteeseen, ja siitä palautuminen normaaliin juoksuun kesti epänormaalin kauan. Olin unohtanut sykemittarin lentomoodiin, joten sykkeitä en päässyt reissussa seuraamaan. Huollon jälkeinen nousuosuus puhallutti myös ihmeen paljon, mutta tasamaan työntöön päästessä juoksu kulki taas mukavasti. Neljänkympin väliaika oli tasan neljä tuntia. 

Tässä vaiheessa takaa alkoi tulemaan miestä kovaa vauhtia ohi, kun 53: n kärki tavoitti karkulaiset. Kropassa tuntui outoa voimattomuutta, ja ajattelin ensin sen johtuvan henkisestä notkahduksesta näiden ohitusten myötä. Sitten aloin jäämään samaa vauhtia kanssani juoksevasta ryhmästä. Jaloissa alkoi tuntumaan erilaisia kireyksiä, ja vatsa näytti omaan silmään rantapallolta. Tajusin olevani kusessa. Energia ja neste ei ilmeisesti imeytynyt, vaan matkusti pummilla alati paisuvassa pötsissäni. Juokseminen hengästytti normaalia reilusti enemmän, ja voimanpuutteessa kärvistelevät jalkalihakset alkoivat kipuilemaan. Varsinkin oikean jalan etureiden yläosa (lihaksen kiinnityskohta) vihoitteli tosissaan. Uskoin joutuvani keskeyttämään Juumassa, koska matkaa olisi vielä yli 30 kilometriä. Jatkoin kuitenkin juoksua, kun ei oikein muutakaan voinut. 


Kuva: Terho Lahtinen

Hieman ennen 50: n kilometrin täyttymistä pysähdyin ilmeisesti Jussinkämpän ulkohuussiin tekemään ultrajuoksijan intervention ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Tyhjensin itseni turhasta vellovasta painolastista ja otin kaksi geeliä tyhjään vatsaan. Lisäksi riisuin T- paidan sekä shortsit trikoiden päältä. Ajattelin kokeilla itseni viilentämistä että olisi pakko liikkua. Olo kohentui huomattavasti varikkokäynnin ansiosta ja jatkoin matkaani. Päätin myös mennä reissun loppuun asti, sitten vaikka kynsillä ja hampailla raahautuen jos ei muuten mies liiku. Viidenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 5:20, eli vauhti oli tippunut reilusti. Tunsin riemukseni, että energia alkoi taas hiljalleen imeytymään ja elimistö toimimaan. Jalat olivat kuitenkin joutuneet tekemään velaksi työtä, ja niiden palautumista täysin kuntoon oli enää turha toivoa. Juuman huoltoon saapui varjo miehestä.

Sain huollossa jääpussin reiteeni, ja söin väkisin jonkun verran sipsejä. Kiristin löystyneet kengännauhat ja täytin juomapullot. Koitin etsiä liivistä särkylääkkeitä, mutta en löytänyt. Lähdin jatkamaan matkaa. Kuudenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 6:40.

Alkaneella nousuosuudella huomasin, että oikeassa jalassa alkaa myös polvi vihoittelemaan varmaan kipeän lihaksen aiheuttamana. Tätä kipua ei helpottanut lumisten pätkien alkaminen. Lumi oli melkoista sohjoa, ja ura oli niin kapea että sitä piti juosta catwalk- tyyliin jalkaa toisen eteen sommitellen. Juoksu oli täyttä tuskaa, mutta kävely jäykisti polvea niin että sen jälkeinen juoksu se vasta kivuliasta olikin. Matka taittui hammasta purren ja mielestäni pohjattoman hitaasti. Keli ja maisemat olivat kuitenkin sen verran upeat, ettei ajatus synkistynyt ihan hiilenmustaksi. Pysähdyin vaaran päällä ennen Konttaista kaivelemaan uudestaan liivistä särkylääkkeitä, mutta jouduin tyytymään Snickersiin ja SIS- patukkaan. Konttaisen huollossa olin noin ajassa 9:28. Tankkasin vettä, banaania ja rusinaa, anelin tuloksettomasti särkylääkettä ja jatkoin kohti reissun huipentavaa Valtavaaran vuoristorataa. 


Suunto Spartan Ultran korkeuskäyrä

Olin suorastaan iloinen alkaneista nousuista, vaikka tunkkaaminen imikin kropan viimeisiä voimia. Ylöspäin kiipeäminen oli ainoa liike, joka ei tässä vaiheessa sattunut polveen (ja sääreen johon kipu säteili nyt myös). Louhikkoiset, sohjoiset alamäet nousujen välissä oli pakko himmailla kuin lasipöydällä tanssiessa. Tasaiset pätkät juoksin. Loppunousujen pohja oli sellaisessa kunnossa, että esimerkiksi Vaarojen ultran toisen kierroksen nousut tuntuvat lastenleikiltä vertailussa. Välillä oli pakko ottaa kädet mukaan rymyämiseen, että pääsi eteenpäin. Lopulta tajusin raapivani itseäni jo ylös Rukan hyppyrimäen takarinnettä, ja kohta jo luistelin lumista alamäkeä kohti kisakeskusta. Karhunkierrokselle johtavat portaat tuottivat vielä viimeiset irvistykset, ja sitten olinkin jo punaisella matolla. Rakkaan suudelma ei voi juurikaan paremmalta maistua kuin tuolla hetkellä. Loppuaika oli 10:47:30.


Viimeinen lasku

Vaikka reissu oli pitkälti selviytymistä ja sinapinmakuista punnertamista sekä tuloskunnon puolesta pettymys, ilmoille jää silti korkea nuotti. Olen tyytyväinen asenteestani vaikeuksia kohdattuani ja sisustani tulla reissu loppuun. Jani 1.0 olisi jättänyt leikin kesken jos ylipäätään olisi siihen ryhtynyt. Keli oli aivan upea, ja hitaamman etenemisen ansiosta pääsin nauttimaan paremmin upeista satavuotiaan Suomemme kansallismaisemista. Vaikka nyt olo on väsynyt, näistä reissuista saa uskomattoman määrän henkistä pääomaa josta ammentaa arjessaan.

Reitti oli paljon odotettua vähälumisempi (itse asiassa veikkaan, että järjestäjätaho tahallaan levitti lumisia kuvia saadakseen varsinkin 160k- kisaan tulevat valmistautumaan ja varustautumaan varmasti kunnolla koitokseen), mutta sellaisenaankin raskas. Suo- osuudet olivat sulamisvesistä johtuen todella märkiä ja upottavia, ja lumessa juoksu imi voimia väsyneistä jaloista tehokkaasti. Karhunikierrokseen kuuluu pitkät huoltovälit, mikä pitää jokaisen huomioida kisaan lähtiessään. Huolto pelasi oikein hyvin. Matkaksi Suunto Spartan Ultra näytti 84,13 km ja vertikaaliksi 2 156 metriä.

Kiitokset kaikille juoksijoille, järjestäjille, vapaaehtoisille ja katsojille mahtavasta tapahtumasta! 
Spesiaalikiitos Annelle, että jaksat katsoa tätä touhua.


Maalissa
Varustepuoli pelasi hyvin. Speedgoatit ovat aivan omiaan tällaisissa juoksuissa, keveys ja vaimennus tekivät juoksusta silkinpehmeää. UD: n kapasiteetti riitti hyvin (itse asiassa liiankin hyvin, kun juostessa pariinkin kertaan etsimäni särkylääkkeet löytyivät sunnuntaina ensimmäisellä yrityksellä) ja se kulki huomaamattomasti selässä isostakin lastista huolimatta. Jalassa olisi voinut olla ne shortsit, mutta se on jo semantiikkaa.
Energiapuolella koin ensimmäistä kertaa imeytymisongelmia High5- geelien kanssa, mutta se tuskin johtuu pelkästään niistä. Täytyy jatkossa koittaa syödä enemmän matkan aikana.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Trail 6.5.2017


Bodom Trail merkitsee minulle paitsi "juoksu- urani" pari vuotta sitten eloon ejakuloinutta tapahtumaa, myös alkavan kesän pääskystäkin varmempaa merkkiä. 

Viikkoa aikaisemmin laikka punaisena juostu Sipoonkorpi Trail oli sen verran tuoreena muistissa, että aamulla aikatavoitetta miettiessä päädyin päivän henkeen passelisti istuvaan #breaking2- paalutukseen (ajomatkalla Pirttikoskeen varmistui, että Eliud Kipchoge jäi reilut 20 sekuntia maagisen kahden tunnin alittamisesta Niken masinoimassa spektaakkelissa. Mielestäni odotetusti, koska maratonin evoluutio ei historian valossa ole vielä siinä pisteessä että aika alkaisi ykkösellä). Toki tarkistin edellisen vuoden aikani takaraivoon omaa kavalaa myyräntyötä tekemään. 

Lisäksi olin antanut itselleni mahdollisuuden jättää reissun 12 km kohdalle, jos siltä yhtään tuntuisi. Katse on tiukasti Karhunkierroksella, ja itsensä tuhkaämpärikuntoon juoksemalla ei varsinaisesti sitä ainakaan kirkasteta.

Alku meni jo totutusti kovaa kyytiä, ensimmäisten kilometrien raastaminen ja siitä selvityminen ratkaisee pitkälti loppusijoituksen Bodomilla ja puolikkaalla ylipäätään. Oma puolittainen palautumisaste nosti rumaa päätään aina välillä, mutta noin 8 kilometrin kohdalla juoksu alkoi tuntumaan vahvalta. Jopa siinä määrin, että päätin jatkaa toiselle- totutusti raskaammalle- puoliskolle. 12 kilometrin kohdalla olin minuutin verran edellisen vuoden aikaani jäljessä, mutta kuitenkin alle kahden tunnin vauhdissa.


Kuva: Karri Jalava


Takalenkin suo- osuudet olivat edellisvuosia kosteammassa kunnossa, ja ne mankeloivat maukkaasti rytmin juoksusta ja voimia jaloista. Ilokseni palauduin kuitenkin näistä suorymyistä hyvään juoksuvauhtiin aina kantavammalle alustalle päästyäni. Viitisen kilometriä ennen maalia huomasin yllättäen olevani edellisvuoden vauhdissa, ja päätin rypistää tosissani loppumatkan. Polkuosuudet menivät mukavasti, vetelät kohdat ja mäet vastavuoroisesti tikkuisemmin. Pelmahtaessani metsästä loppuluisuun kuntoradalle marginaalia edellisvuoden aikaan oli puolisentoista minuuttia, joten piiskasin ruunan etäisesti loppukiriä muistuttavaan laukkaan. Aika maalissa oli 1.52.14, ja parannusta edelliseen reittiennätykseen reilut puoli minuuttia. 

Olen loppuaikaan sangen tyytyväinen, varsinkin kun ottaa huomioon edellisen viikonlopun Sipoonkorven kolmekymppisen vaikutukset kropassa. Bodomin aikani paranee vuosi vuodelta, ja tällä tahdilla olenkin väistämättä podiumilla 64- vuotiaana. Sitä odotellessa.



Bodom on kisana mitä parhain: järjestelyt toimivat mainiosti, tunnelma on huippuhyvä ja reitti sopivan haastava. Tänä vuonna sain nauttia saunalla jopa pari minuuttia lämpimästä vedestä, kunnes se tapansa mukaan loppui. 64- vuotiaana sitä riittänee koko suihkun ajan. Ensi vuonna taas!

Nyt vielä yksi kovempi viikko ja sitten pari viikkoa himmaillen ennen Karhunkierrosta. Lumiennuste ei lupaa kovin mukavaa juoksukeliä, mutta niillä mennään mitä annetaan.







lauantai 29. huhtikuuta 2017

Sipoonkorpi Trail 30 km 29.4.2017



Biisisuositus: Bloody Mother Fucking Asshole

Huomasin jossain vaiheessa lopputalvesta, että Sipoonkorven kolmekymppinen istuisi mukavasti harjoitusohjelman sekaan kovana kisavauhtisena treeninä. Ainoa miinus on se tosiseikka, että Bodom Trailiin palautumiseen jää ainoastaan viikko aikaa. Tavoite on kuitenkin Karhunkierroksen kasikymppisellä, joten panostus pidempään kisaan on perusteltua. Bodomiin osallistun lähinnä fiilistelyn vuoksi ja matkan päätän todennäköisesti juoksun aikana.

Otin alkutwerkan yhteydessä muutaman kovemman vedon todetakseni, että sykkeet ovat normaalia korkeammalla. Olen potenut viikon verran orastavaa flunssaa, jonka sain jalkapallovalmennushommissa suomalaisesta kevätkelistä täysimääräisesti nautittuani. Arvelin ettei juoksusta tulisi välttämättä kovin miellyttävä kokemus. Pitäydyin kuitenkin tavoitteessani alittaa kolme tuntia.

Reitin alku on hiekkapohjaista kuntorataa, jota voi päästellä nilkka suorana. Kärki erottuikin heti startista omaksi porukakseen. Ensimmäiset viisi kilometriä ovat suhteellisen helppoja, joten ne hujahtivat reilusti alle vitosen vauhtia. Tästä eteenpäin maasto muuttuu mäkisemmäksi ja vaikeakulkuisemmaksi, mutta Spartaniin napsahteli edelleen tavoitevauhtia kovempia kilometriaikoja helpon tuntuisen juoksun siivittämänä. Sykkeet vastavuoroisesti olivat tuntemuksiin nähden pöyristyttävän korkealla. Fiilis kropassa oli kuitenkin kosher, joten päätin jatkaa hyvältä tuntuvaa vauhtia. Ensimmäisen kympin väliaika oli 50:54.

Toiselle kympille osuu vaikeampaa ja mutaisempaa maastoa, mutta näiden vastapainoksi juostaan jonkun verran hiekkapohjaista kävelyuraa. Odottelin koko ajan sykkeiden tasaantumista juoksutuntumaa vastaavalle tasolle, mutta keskisyke pyöri itsepintaisesti kymmenisen pykälää normaalia korkeammalla. Toisen kympin väliaika oli 55:32.  

Loppupätkä on vuorostaan hieman helpompaa hiekkaurineen ja runsaasti tallattuine polkuineen. Koleasta kelistä johtuen olin juonut varmaankin liian vähän, ja jaloissa alkoi tuntumaan pientä kireyttä. Koitin himmailla vauhtia ongelmia välttääkseni, ja aloin juomaan liivissä mukana ollutta elektrolyyttijuomaa. Juoksu kulki ihmeen hyvin, vaikka olin huseerannut koko reissun anakynnyksen hujakoilla. GPS näytti vasta 24 kilometriä, kun tajusin olevani jokusen kilometrin päässä Kuusijärven maalista. Luisuttelin maaliin ja totesin reitin olleen pari kilometriä alimittainen. Loppuaika oli 2:27.
Tulokset: http://www.racetecresults.com/live.aspx?CId=16587&RId=84



Kunto on tuntunut hyvältä pitkään, ja tämä juoksu vahvisti fiiliksen olevan oikea. Pystyin ylläpitämään hyvää vauhtia ylhäällä olevista sykkeistä huolimatta, ja juoksu oli vahvaa koko ajan. Keskivauhti oli 5:19 min/ km, ja keskisyke huimaavat 167 bpm. Nousua reitillä oli Spartanin mukaan 724 metriä.

Kiitokset järjestäjille ja kanssajuoksijoílle mukavasta tapahtumasta. Reitti oli hyvä, tosin hiekkauraa on omaan makuuni turhan paljon. Muutamassa kohdassa reitin merkitseminen oli hieman vajavaista, ja reitiltä harhautuminen kovassa vauhdissa sikäli mahdollista. Paikka paikoin oli todella kosteaa ja mutaista, mikä luettaneen plussaksi.

Nyt hieman palauttelua, siman juontia, ilmapallon puhallusta ja sitten katse kohti Bodomia.

Muutama varustehuomio: 
jalassa oli Injinjin uudet kompressiosukat, ja niitä voi suositella varauksetta. Ei yhtään rakkoa/ hiertymää, ja kompressio on aivan eri luokkaa kuin säärystimissä.
Laitoin käteen Hetta- Pallaksesta tutut kertakäyttökumihanskat, ja ne toimivat mahtavasti. Kankaiset sormikkaat kastuvat näillä keleillä varmuudella ja sen jälkeen sormet ovat umpijäässä. Lisäksi kankaisilla sormikkailla ei saa mistään kunnolla kiinni. Nyt näpit olivat juoksun jälkeen lämpimät ja geelipussi tarttui liiveistä pihtiotteeseen kuin läski anoppiin. 

Hyvää Wappua!


  

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hölkkääjän pastoraali



Musiikkia lukemisen taustalle: Sarah, Surrender

Pääsiäisen kunniaksi ajattelin laittaa pientä päivitystä Karhunkierrokseen huipentuvaan 16 viikon treenijaksoon. Tätä kirjoittaessa kymmenes viikko on yhtä kevyttä lenkkiä (tai lepopäivää) vaille taputeltu. Laitoin aiemmin näytille treenijakson ensimmäiset 8 viikkoa, tässä jälkimmäinen puolisko:



Harjoittelu ja juoksu ylipäätään on maistunut suorastaan helvetillisen hyvältä, vaikka välillä kropassa onkin tuntunut väsymystä ja jalat painaneet treeniin lähdettäessä. Jokainen harjoitus on kuitenkin mennyt suunnitellusti läpi, suurimmaksi osaksi ilman isompia ongelmia. Lisäintoa treeniin on tullut vihdoin sulaneista poluista ja ratakauden korkkaamisesta vetotreenien yhteydessä. Vaihtelu virkistää, niin tässäkin touhussa. Edelleen, siirtyminen pääasiassa Hokan kenkiin (Clifton, Speedgoat) on tehnyt kilometreistä entistä miellyttävämpiä.

Treeneiksi ohjelmaan on valikoitunut läjä herkullisia ja itselleni ennen kokemattomia uutuuksia, tässä muutama nosto:

Pitkiksenä 27 km harjoitus, jossa ensin 18 km noin 4:40 min/ km vauhtia, minkä jälkeen 5 kpl 3 minuutin (n. 500 metriä) vetoja kevyellä hölkkäpalautuksella. Aivan loistava treeni:



Radalla tehty OAJ: n bannaama 3xCooper- treeni, jossa 3 km alkuverryttelyn jälkeen kolme 12 min vetoa 4 minuutin hölkkäpalautuksella (toinen variaatio oli 2x15 min):



Enemmän lajispesifinä harjoituksena tein pitkän harjoituksen notoriöösillä keravalaisella Sikakorven maastoradalla, jossa noin 4,9 km looppiin tulee vertikaalinousua reilut sata metriä. Samaa kierrosta kiertämällä pystyin järjestämään tarvittavan huollon parkkipaikalla töröttävään autooni, mikä poisti tarpeen kantaa maisteluliiviä riesanani. Ihan huipputreeni, sama uusiksi kesällä ennen Hetta- Pallasta.





Kropassa on pitkään ollut häkkieläin- tyyppinen fiilis, mieli on palanut testaamaan kuntoa kuolainen lappu rinnassa ja reikä päässä. Odotus palkitaan parin viikon päästä, kun osallistun Sipoonkorpi Trailin 30 km kilpailuun. Mielenkiintoista nähdä miten kovempi juoksu kulkee poluilla, joilla olen juossut harjoitusjaksolla pelkästään kevyitä lenkkejä. Viikko Sipoonkorven jälkeen on sitten ikisuosikkini Bodom Trail, jonka matkavalinnan teen todennäköisesti vasta juoksun aikana. Karhunkierros on kuitenkin siitä jo kahden viikon päässä, ja palautumiselle täytyy uhrata ajatus jos toinenkin. Tähän päälle kauhunsekaisin tuntein odottamani siitepölykausi, joka viime vuonna aiheutti pelkoa ja inhoa Keravalla.

Otsikon pastoraali viittaa paimenrunouteen, ja siitä saa oivallisen aasinsillan Nietzschen viisauteen "postmodernissa raamatussa" Näin puhui Zarahustra:

"Ruumis on suuri järki, moneus, jossa on yksi mieli, sota ja rauha, lammas ja paimen". 

Tämä on totta aivan kaikessa, myös juoksussa. Sota ja rauha vertautuu rasituksen ja levon suhteeseen, lammas ja paimen itsekuriin. 

Hyviä lenkkejä jengi! 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Treenikuulumisia

Maaliskuu: polut alkavat hissukseen sulamaan viimeisistä jääpeitteistään ja asfaltti odottaa jo katupölyt ilmoille nostattavaa harjausoperaatiota. Ensimmäinen shortsilenkki on kulman takana.

Kirjoittelin edellisessä postauksessani tohtoroimastani treeniohjelmasta, joka on melkoinen myriadi erilaisia harjoistusperiaatteita ja koulukuntia omilla hulluilla kokeiluilla ryyditettynä. Nyt ohjelmaa on takana kuusi viikkoa, tässä pientä päivitystä tilanteeseen.

Ohjelmassa on kaksi kantavaa ajatusta: 
- kahden peräkkäisen treenin korrelaatio toisiinsa perinteisen viikkorytmin sijaan  
- treenin kumulatiivinen tarkastelu

Ensimmäinen prinsiippi tarkoittaa sitä, että selkeästi kehittäviin ja sitä kautta raskaisiin harjoituksiin mennään mahdollisimman levänneenä ja toisaalta ko harjoitusten välit on mietitty treeni kerrallaan. Palautuminen ei tarkoita lepoa, vaan kevyttä juoksua. Melkein jokaiseen viikkoon on sijoitettu yksi "panic room", päivä jolloin kevyen lenkin voi korvata totaalilevolla. Tähän mennessä en ole yhteenkään mahdollisuuteen tarttunut.

Kumulatiivinen tarkastelu tarkoittaa sitä, että olen koittanut rakentaa ohjelman "harjoituspalkit" niin, että kullakin palkilla on selkeä harjoitustaakan progeressio ja huipentuma. Huippu "tasataan" joko yhdellä lepopäivällä ja kahdella kevyen lenkin päivällä tai vaihtoehtoisesti kahdella kevyen lenkin päivällä. 

Ainakin nyt kuuden viikon jälkeen voi todeta, että kuorma on ollut aika passeli kunnolleni. Välillä treenipalkin huipentuman tienoilla on ollut havaittavissa musertavaa taisteluväsymystä, mutta sitä seuraavien kevyiden lenkkien myötä on huomannut miten treeni imeytyy mieheen kohinalla. Kuten totesin, yhtään lepopäiväoptiota en ole käyttänyt. Tämä johtuu siitä, että en ole tuntenut tarvetta lepoon ja toisaalta siitä, että juoksu maistuu oikein mukavasti. Suurin osa treeneistä on tehty aamuisin työ- ja valmennuskiireiden vuoksi, tästä huolimatta olen saanut itsestäni mukavasti irti hapokkaammissakin treeneissä. 

Tässä vielä muutama nosto vähän erikoisemmista harjoituksista:
kolmannen viikon ensimmäinen kehittävä harjoitus oli mallia 8 x 3 minuuttia anakynnyksellä, lyhyt kävelypalautus. 3 km verryttely molempaan päähän harjoitusta.



Kuluvan viikon kova treeni oli "ultrajuoksijan vedot", 2x5000 m lyhyellä kävelypalautuksella. Aikainen startti (6.00) hieman himmasi vauhtia ensimmäisessä vedossa, mutta toisen aikana taisin jo herätä ja loppuun napsahti pari alle nelosen kilsaakin. Treeninä ihan huippu, ehdottomasti jatkoon. Päihin 3 km verkkaa.


Pitkiksinä olen juossut muutaman noin 20 km pk1/ pk2- vauhtisen lenkin, kaksi aerobisen kynnyksen hujakoilla tehtyä pitkistä (24 km ja 30 km) sekä yhden aerobiselta kynnykseltä kisavauhtiin kiihtyvän 27 km lenkin.

Pitkis
Kuten todettua, juoksu maistuu todella hyvältä juuri nyt. Olen säilynyt terveenä, eikä mitään isompia vaivoja ole ollut. Hiihtoloman aikaan takareisissä tuntui muutaman päivän ajan kireyttä ja aristusta, johtuen loma- aktiviteeteistä kuten sulkapallo ja laskettelu.  

Ehdottomana lisäbuustina tällä hetkellä on uudet kengät. Hommasin Hokan Cliftonit, ja se oli menoa kertaheitolla. Tuo yllä oleva 2x5000 m oli ensimmäinen lenkki niillä, ja kenkä istahti jalkaan saman tien. Huikean mukavaa menoa, vauhdista riippumatta. Totesin jo aiemmin Hokan Speedgoatin valinnakseni Karhunkierroksen kasikymmpiselle, joten nippu kenkiä taitaa jäädä vaatehuoneeseen pölyttymään.


Smooth sailing
That´s all folks. Loppuun vielä vihje ultimaattisen inspiroivasta Ginger Runnerin dokumentista liittyen Brian Morrisonin Western States- kokemuksiin 2006 ja 2016. Kyseinen juoksu on kirkkain helmi ämpärilistallani, ja siihen tuntuu liittyvän toinen toistaan myyttisempiä tarinoita vuosien varrelta. Pelkästään sen metamorfoosi hevoskilpailusta juoksutapahtumaksi on vertaansa vailla. Jonain päivänä kirjoitan polveilevan ja ainakin itseni herkistävän raportin edesottamuksistani sadan mailin matkalla Squaw Valleystä Auburniin.

Hyviä lenkkejä ihmiset!