maanantai 29. toukokuuta 2017

NUTS Karhunkierros 80 km 27.5.2017


Vihdoinkin toukokuun viimeiset päivät ja odotettu viikonloppu Kuusamossa! Karhunkierros mielessä on treenattu pitkä pimeä talvi ja koskaan alkamaton kevät, nyt olisi palkkapäivä tiedossa. 

Pari edeltävää viikkoa some pullisteli spekulaatiota ja erilaisia kauhukuvia Kuusamon myöhässä olevasta keväästä ja sitä myöden reitillä odottavasta vyötäisiin asti yltävässä lumessa kahlaamisesta. Ennusteet povasivat myös tulvahuipun osumista juuri kyseiselle viikonlopulle, mikä saattaisi jopa viedä kisan väistöreitille toteutuessaan. Turhaa panikointia välttääkseni koitin pitää itseni mahdollisimman etäällä sääspekulaatioista ja keskittyä fyysiseen valmistautumiseen.

Treenit olivat kulkeneet mallikkaasti, tosin kisaviikkoa edeltävällä viikolla en pystynyt juurikaan juoksemaan jalkapallossa saatujen lihasvaivojen vuoksi. Otin tämän kuitenkin keventelyn kannalta, ja hoidin paikat kuntoon rauhassa. Kisaviikolla juoksin kevyet 8 km aamulenkit (ma ja ti) sekä keskiviikkona ja torstaina tutuksi tulleet, herkistävät 8x200- ja 5x200- vedot radalla. Keskiviikkona tein terävän punttitreenin. Lisäksi kävin tiistaina fysioterapeutilla avauttamassa jalkojen jumeja. Kaikki oli kunnossa.

Perjantaina paikan päälle tultuamme vallitsevat olosuhteet selkisivät: reitti tulisi olemaan sula noin 60: een kilometriin asti, siitä eteenpäin olisi tiedossa lunta ja kosteita paikkoja. Lämpötila olisi aamulla -1 ja loppupäivästä noin +5 astetta. Neljän aikaan saattaisi sataa vähän. Aamun garderobia miettiessä arvoin loputtomasti shortsien ja pitkien trikoiden välillä, päätyen lopulta 2XU: n kompuroihin, joiden päälle laitoin vielä OMM: n vedenpitävät shortsit. Ylävartalon verhoksi valitsin hihattoman kompressiopaidan ja T- paidan. Käsiin irtohihat ja kumihanska- sormikas- yhdistelmä. Sukkavalinta Sealskinz ja kenkä itseoikeutetusti Hokan Speedgoat. Selkään UD: n AK 3.0- liivi.

Sain hämmästyksekseni nukuttua kunnon yöunet, ja aamupala meni totutusti väkisinsyömiseksi. Sitten kamat kantoon ja kisabussiin. Startin odottelu meni tuttujen kanssa hermostuneesti höpistessä, puskassa ravatessa ja vähän hölkätessäkin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, päivästä tulisi upea. Jätin ohuen tuulitakin kokonaaan pois matkasta. Pumppu hakkasi villisti paukkua odotellessa, mieliala heilui innostuksen ja kauhun ristiaallokossa. 

Paukusta liikkeelle! Ensimmäiset kilometrit menin hyvää vauhtia otolliset asemat varmistaakseni, ja noin kuuden kilometrin jälkeen juoksin terävimmän kärjen takana juoksevassa pienessä porukassa (edit: myöhemmin selvisi, että seurassani oli sangen aktiiviset bloggarit Ville Tuure ja Teemu Oksanen. Kiitos seurasta, herrat!). Ensimmäinen kymppi meni noin 52 minuuttiin ja juoksu tuntui hyvältä. Korkeuskäyrä alkutaipaleella osoittaa lievästi alaspäin muutamia töppyröitä lukuunottamatta, ja matka taittui hyvällä tahdilla. Kahdenkympin kohdalla oltiin jokunen minuutti alle kahden tunnin. 

Olin tapahtumaan valmistautuessani asettanut päivälle kaksi tavoitetta: päästä Oulangan huoltoon (reilut 28 km) hyvissä ajoin ennen 53 km starttia ja maaliin alle kymmeneen tuntiin. Ensimmäinen tavoite täyttyi mukavasti, päästiin takaisin reitille noin 10 minuuttia ennen isojen massojen liikkeelle lähtöä. Otin drop bagistä geelitäydennyksen ja join pienen tölkin Cokista. Spurttasin huollosta liikenteeseen, ja siitä palautuminen normaaliin juoksuun kesti epänormaalin kauan. Olin unohtanut sykemittarin lentomoodiin, joten sykkeitä en päässyt reissussa seuraamaan. Huollon jälkeinen nousuosuus puhallutti myös ihmeen paljon, mutta tasamaan työntöön päästessä juoksu kulki taas mukavasti. Neljänkympin väliaika oli tasan neljä tuntia. 

Tässä vaiheessa takaa alkoi tulemaan miestä kovaa vauhtia ohi, kun 53: n kärki tavoitti karkulaiset. Kropassa tuntui outoa voimattomuutta, ja ajattelin ensin sen johtuvan henkisestä notkahduksesta näiden ohitusten myötä. Sitten aloin jäämään samaa vauhtia kanssani juoksevasta ryhmästä. Jaloissa alkoi tuntumaan erilaisia kireyksiä, ja vatsa näytti omaan silmään rantapallolta. Tajusin olevani kusessa. Energia ja neste ei ilmeisesti imeytynyt, vaan matkusti pummilla alati paisuvassa pötsissäni. Juokseminen hengästytti normaalia reilusti enemmän, ja voimanpuutteessa kärvistelevät jalkalihakset alkoivat kipuilemaan. Varsinkin oikean jalan etureiden yläosa (lihaksen kiinnityskohta) vihoitteli tosissaan. Uskoin joutuvani keskeyttämään Juumassa, koska matkaa olisi vielä yli 30 kilometriä. Jatkoin kuitenkin juoksua, kun ei oikein muutakaan voinut. 


Kuva: Terho Lahtinen

Hieman ennen 50: n kilometrin täyttymistä pysähdyin ilmeisesti Jussinkämpän ulkohuussiin tekemään ultrajuoksijan intervention ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Tyhjensin itseni turhasta vellovasta painolastista ja otin kaksi geeliä tyhjään vatsaan. Lisäksi riisuin T- paidan sekä shortsit trikoiden päältä. Ajattelin kokeilla itseni viilentämistä että olisi pakko liikkua. Olo kohentui huomattavasti varikkokäynnin ansiosta ja jatkoin matkaani. Päätin myös mennä reissun loppuun asti, sitten vaikka kynsillä ja hampailla raahautuen jos ei muuten mies liiku. Viidenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 5:20, eli vauhti oli tippunut reilusti. Tunsin riemukseni, että energia alkoi taas hiljalleen imeytymään ja elimistö toimimaan. Jalat olivat kuitenkin joutuneet tekemään velaksi työtä, ja niiden palautumista täysin kuntoon oli enää turha toivoa. Juuman huoltoon saapui varjo miehestä.

Sain huollossa jääpussin reiteeni, ja söin väkisin jonkun verran sipsejä. Kiristin löystyneet kengännauhat ja täytin juomapullot. Koitin etsiä liivistä särkylääkkeitä, mutta en löytänyt. Lähdin jatkamaan matkaa. Kuudenkympin kohdalla aikaa oli kulunut 6:40.

Alkaneella nousuosuudella huomasin, että oikeassa jalassa alkaa myös polvi vihoittelemaan varmaan kipeän lihaksen aiheuttamana. Tätä kipua ei helpottanut lumisten pätkien alkaminen. Lumi oli melkoista sohjoa, ja ura oli niin kapea että sitä piti juosta catwalk- tyyliin jalkaa toisen eteen sommitellen. Juoksu oli täyttä tuskaa, mutta kävely jäykisti polvea niin että sen jälkeinen juoksu se vasta kivuliasta olikin. Matka taittui hammasta purren ja mielestäni pohjattoman hitaasti. Keli ja maisemat olivat kuitenkin sen verran upeat, ettei ajatus synkistynyt ihan hiilenmustaksi. Pysähdyin vaaran päällä ennen Konttaista kaivelemaan uudestaan liivistä särkylääkkeitä, mutta jouduin tyytymään Snickersiin ja SIS- patukkaan. Konttaisen huollossa olin noin ajassa 9:28. Tankkasin vettä, banaania ja rusinaa, anelin tuloksettomasti särkylääkettä ja jatkoin kohti reissun huipentavaa Valtavaaran vuoristorataa. 


Suunto Spartan Ultran korkeuskäyrä

Olin suorastaan iloinen alkaneista nousuista, vaikka tunkkaaminen imikin kropan viimeisiä voimia. Ylöspäin kiipeäminen oli ainoa liike, joka ei tässä vaiheessa sattunut polveen (ja sääreen johon kipu säteili nyt myös). Louhikkoiset, sohjoiset alamäet nousujen välissä oli pakko himmailla kuin lasipöydällä tanssiessa. Tasaiset pätkät juoksin. Loppunousujen pohja oli sellaisessa kunnossa, että esimerkiksi Vaarojen ultran toisen kierroksen nousut tuntuvat lastenleikiltä vertailussa. Välillä oli pakko ottaa kädet mukaan rymyämiseen, että pääsi eteenpäin. Lopulta tajusin raapivani itseäni jo ylös Rukan hyppyrimäen takarinnettä, ja kohta jo luistelin lumista alamäkeä kohti kisakeskusta. Karhunkierrokselle johtavat portaat tuottivat vielä viimeiset irvistykset, ja sitten olinkin jo punaisella matolla. Rakkaan suudelma ei voi juurikaan paremmalta maistua kuin tuolla hetkellä. Loppuaika oli 10:47:30.


Viimeinen lasku

Vaikka reissu oli pitkälti selviytymistä ja sinapinmakuista punnertamista sekä tuloskunnon puolesta pettymys, ilmoille jää silti korkea nuotti. Olen tyytyväinen asenteestani vaikeuksia kohdattuani ja sisustani tulla reissu loppuun. Jani 1.0 olisi jättänyt leikin kesken jos ylipäätään olisi siihen ryhtynyt. Keli oli aivan upea, ja hitaamman etenemisen ansiosta pääsin nauttimaan paremmin upeista satavuotiaan Suomemme kansallismaisemista. Vaikka nyt olo on väsynyt, näistä reissuista saa uskomattoman määrän henkistä pääomaa josta ammentaa arjessaan.

Reitti oli paljon odotettua vähälumisempi (itse asiassa veikkaan, että järjestäjätaho tahallaan levitti lumisia kuvia saadakseen varsinkin 160k- kisaan tulevat valmistautumaan ja varustautumaan varmasti kunnolla koitokseen), mutta sellaisenaankin raskas. Suo- osuudet olivat sulamisvesistä johtuen todella märkiä ja upottavia, ja lumessa juoksu imi voimia väsyneistä jaloista tehokkaasti. Karhunikierrokseen kuuluu pitkät huoltovälit, mikä pitää jokaisen huomioida kisaan lähtiessään. Huolto pelasi oikein hyvin. Matkaksi Suunto Spartan Ultra näytti 84,13 km ja vertikaaliksi 2 156 metriä.

Kiitokset kaikille juoksijoille, järjestäjille, vapaaehtoisille ja katsojille mahtavasta tapahtumasta! 
Spesiaalikiitos Annelle, että jaksat katsoa tätä touhua.


Maalissa
Varustepuoli pelasi hyvin. Speedgoatit ovat aivan omiaan tällaisissa juoksuissa, keveys ja vaimennus tekivät juoksusta silkinpehmeää. UD: n kapasiteetti riitti hyvin (itse asiassa liiankin hyvin, kun juostessa pariinkin kertaan etsimäni särkylääkkeet löytyivät sunnuntaina ensimmäisellä yrityksellä) ja se kulki huomaamattomasti selässä isostakin lastista huolimatta. Jalassa olisi voinut olla ne shortsit, mutta se on jo semantiikkaa.
Energiapuolella koin ensimmäistä kertaa imeytymisongelmia High5- geelien kanssa, mutta se tuskin johtuu pelkästään niistä. Täytyy jatkossa koittaa syödä enemmän matkan aikana.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bodom Trail 6.5.2017


Bodom Trail merkitsee minulle paitsi "juoksu- urani" pari vuotta sitten eloon ejakuloinutta tapahtumaa, myös alkavan kesän pääskystäkin varmempaa merkkiä. 

Viikkoa aikaisemmin laikka punaisena juostu Sipoonkorpi Trail oli sen verran tuoreena muistissa, että aamulla aikatavoitetta miettiessä päädyin päivän henkeen passelisti istuvaan #breaking2- paalutukseen (ajomatkalla Pirttikoskeen varmistui, että Eliud Kipchoge jäi reilut 20 sekuntia maagisen kahden tunnin alittamisesta Niken masinoimassa spektaakkelissa. Mielestäni odotetusti, koska maratonin evoluutio ei historian valossa ole vielä siinä pisteessä että aika alkaisi ykkösellä). Toki tarkistin edellisen vuoden aikani takaraivoon omaa kavalaa myyräntyötä tekemään. 

Lisäksi olin antanut itselleni mahdollisuuden jättää reissun 12 km kohdalle, jos siltä yhtään tuntuisi. Katse on tiukasti Karhunkierroksella, ja itsensä tuhkaämpärikuntoon juoksemalla ei varsinaisesti sitä ainakaan kirkasteta.

Alku meni jo totutusti kovaa kyytiä, ensimmäisten kilometrien raastaminen ja siitä selvityminen ratkaisee pitkälti loppusijoituksen Bodomilla ja puolikkaalla ylipäätään. Oma puolittainen palautumisaste nosti rumaa päätään aina välillä, mutta noin 8 kilometrin kohdalla juoksu alkoi tuntumaan vahvalta. Jopa siinä määrin, että päätin jatkaa toiselle- totutusti raskaammalle- puoliskolle. 12 kilometrin kohdalla olin minuutin verran edellisen vuoden aikaani jäljessä, mutta kuitenkin alle kahden tunnin vauhdissa.


Kuva: Karri Jalava


Takalenkin suo- osuudet olivat edellisvuosia kosteammassa kunnossa, ja ne mankeloivat maukkaasti rytmin juoksusta ja voimia jaloista. Ilokseni palauduin kuitenkin näistä suorymyistä hyvään juoksuvauhtiin aina kantavammalle alustalle päästyäni. Viitisen kilometriä ennen maalia huomasin yllättäen olevani edellisvuoden vauhdissa, ja päätin rypistää tosissani loppumatkan. Polkuosuudet menivät mukavasti, vetelät kohdat ja mäet vastavuoroisesti tikkuisemmin. Pelmahtaessani metsästä loppuluisuun kuntoradalle marginaalia edellisvuoden aikaan oli puolisentoista minuuttia, joten piiskasin ruunan etäisesti loppukiriä muistuttavaan laukkaan. Aika maalissa oli 1.52.14, ja parannusta edelliseen reittiennätykseen reilut puoli minuuttia. 

Olen loppuaikaan sangen tyytyväinen, varsinkin kun ottaa huomioon edellisen viikonlopun Sipoonkorven kolmekymppisen vaikutukset kropassa. Bodomin aikani paranee vuosi vuodelta, ja tällä tahdilla olenkin väistämättä podiumilla 64- vuotiaana. Sitä odotellessa.



Bodom on kisana mitä parhain: järjestelyt toimivat mainiosti, tunnelma on huippuhyvä ja reitti sopivan haastava. Tänä vuonna sain nauttia saunalla jopa pari minuuttia lämpimästä vedestä, kunnes se tapansa mukaan loppui. 64- vuotiaana sitä riittänee koko suihkun ajan. Ensi vuonna taas!

Nyt vielä yksi kovempi viikko ja sitten pari viikkoa himmaillen ennen Karhunkierrosta. Lumiennuste ei lupaa kovin mukavaa juoksukeliä, mutta niillä mennään mitä annetaan.