sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

NUTS Pallas 55 km 15.7.2016



Musiikki on tärkeä osa tätä läppää:
Puolet reissusta korvamatona pyöri jostain helvetin syystä JVG: n Hehkuu.
Sain sen käännettyä väkisin Chili Peppersiin:Dark Necessities. Paljon parempi.


Reissun suuntaviivat paalutettiin jo automatkalla Ylläsjärveltä Pallakselle. Kuunneltiin kovalla volyymillä radiosta lauantain jumalanpalvelusta(!), ja tiloihin virittynyt pappi saarnasi vedenpaisumuksesta. Kuulemma arkkia pitäisi ryhtyä rakentamaan.

Perjantain aurinkoinen sää kääntyi ennusteissa ja reaalimaailmassa päälaelleen, vettä ja tuulta oli luvassa melkoisesti. Startti meni säätämiseksi, kun piti raapia päällensä reppuun pakattu tuulitakki. Tämä tapahtui järjestäjän vaatimuksesta, viivalle ei päässyt rennosti keravalaisittain T- paidassa. Ja hyvä niin, Pallaksen päällä tuuli 20 metriä sekunnissa ja real feel oli -3 astetta. Sortsikeli, totta kai. Lähtöalueella jaettiin itselleni enemmän muista yhteyksistä tutut nitriilihanskat, jotka osoittautuivat todella tarpeellisiksi tunturissa.

Pelkästään nousu Pallaksen päälle maksoi tämän reissun takaisin. Fyysisen haasteen lisäksi sai koko rahalla lappilaista luontoa: vettä tuli todella voimakkaasti vaakatasossa ja näkyvyys oli noin 15 metriä. Sateen ropina tuulitakin huppuun tuntui rumpupalikoiden rytkeeltä suoraan tärykalvoon. Hyvin sujunutta nousua varjosti vähän se tosiseikka, että reidet jäähtyivät tuulessa pahemman kerran. Tätä veroa maksettiin sitten koko loppureissun ajan.


Kuva: Onevision


Loppuaikaa ajatellen isoin virhe oli se, että maastotiedustelu jäi todella pintapuoliseksi kartan hiplaamiseksi. Reitin noususta (1 700 metriä) 70% tulee ennen puoliväliä, ja tämä olisi hyvä huomioida vauhtia pitäessään. Jalka oli syönnillään, ja tuuttasin surutta menemään. 

Jäähtyneet jalat alkoivat sulamaan noin 20 kilometrin kohdalla, ja lämmön myötä niihin iski enteilevää kireyttä. Takareisissä tuntui pistävää kipua pakaran alapuolella. Juoksu kulki kuitenkin hyvin tässä vaiheessa. Tämä oli oikeastaan ainoa pätkä, jossa pystyi nauttimaan tunturi- Lapin maisemista pilvien raottuessa edes vähän. Ilmeisesti niiden huumaamina painelin Hannukurun huollon (26 km) ohi. Onneksi 28 kilometrin väliaikapisteellä oli ihmisiä ja ennenkaikkea vettä, henkinen korttitalo olisi saattanut romahtaa ylimääräisen neljän kilometrin vuoksi.

Hannukurusta lähdetään tekemään hivuttavaa nousua aina Pyhäkeron huipulle, ja tämä oli pätkä jolla pääsin nauttimaan pitkän matkan juoksusta koko rahalla. 12 kilometriä märkää, mutaista ja kivistä uraa kunnes Pyhäkeron kivinen rinne alkoi. Tein sumuisen taipaleen lähes kokonaan yksin omien ajatusteni kanssa, muutama 134 kilometrin vaeltaja tuli sumusta vastaan melko utuisin silmin. Takareidet alkoivat olemaan Pyhäkeron nousussa jo todella huonon tuntuiset, ja jouduin kävelemään pettymyksekseni paljon juostavissa olevaa nousua. Myös oikean puolen lantionkoukistaja alkoi vihoittelemaan, ja jalan nostaminen vihlaisi joka kerran. Tämä kostautui etenkin alamäkeen työntäessä, ja vetäisin muutaman kerran turvalleni kun jalka ei totellut pään ohejetta mennä kiven yli.

Pyhäkeron huiputuksen jälkeen lasketellaan kolmisen kilometriä seuraavaan huoltoon, ja kivikko muuttuu enemmän hiekkapohjaiseksi uraksi jota pystyy laskemaan surutta jalkojen sallimissa rajoissa kiviä väistellen. Itse löysin rajani aika loppupäässä laskua, ja pyörin kompastumisen jälkeen 3-4 kertaa ympäri ojaan. Aamulla kuunnellun jumalanpalveluksenko satoa vai mitä, mutta auenneiden kämmenten lisäksi ei mitään muita vammoja. Lasku päättyi viimeiseen huoltoon, jossa pesin veret käsistä, täytin pullot ja otin pari sipsiä lauantain kunniaksi.

Huollon jälkeen tuutataan vielä kilometrin verran polkua, ja sitten alkaa loppuluisu maaliin. Viitisen kilometriä hiekkatietä ja kolme asfalttia. Normaalioloissa tämä pätkä olisi rallateltu hujauksessa, mutta jalat alkoivat olemaan todella heikossa hapessa ja jouduin kävelemään kaikki nousut. Asfalttiosuudella jalat palautuivat kummasti, ja touhu alkoi muistuttamaan etäisesti juoksua. Maalissa oli väsynyt mies.


        

Vaikka juoksu oli mielestäni ajoittain nätisti sanoen täyttä paskaa, aika oli kuitenkin kelvollinen 6.09. Kuuden tunnin alitus oli etäinen tavoite, minkä kalibroin 6,5 tuntiin keliennusteen myötä. Aamulla lähtöviivalla vesisateessa täristessä ja pelottavaa ylhäällä odottavaa myräkkää katsellessa asetin tavoitteeksi päästä maaliin. Täytyy siis olla tyytyväinen.

Kyseessä oli ensimmäinen yli viisikymppiseni, ja ensimmäinen ultrakisa. Opintomatkan tärkeimmät opetukset liittyvät parempaan reitin ennakkoon tutustumiseen ja siihen tosiseikkaan, että näitä reissuja tehdään yhtä paljon päällä kuin jaloilla. Pää kesti nyt hyvin kipuluolassa vaelluksen, mutta yllättävän isoja ongelmia tuotti hyväksyä "normaalia" vauhtia hitaampi matkanteko. Väkisin vauhdin pitäminen olisi varmasti kostautunut, jos matka olisi ollut pidempi. Energia- ja nestehuolto oli kosher.

Keli oli todella hankala pääosan matkasta, ja jokainen reissun tehnyt voi taputella itseään moelmmalle olalle hyvin mielin. Matkalla tuli vastaan jonkun verran 134 kilometrin taivaltajia, ja kunnioitukseni matkan tehneitä kohtaan on suunnaton. Jäisi minulta tekemättä. Nostan hattua myös NUTS: in ihmisille ja talkooväelle hyvin onnistuneista järjestelyistä, keli ei varmasti ollut helppo tässäkään mielessä. 

Näiltä reissuilta haen ensisijaisesti väkeviä, aitoja kokemuksia mutta kaiken sivutuotteena rakentuu hiljalleen parempi versio minusta itsestäni. Jani 2.0. Pitkiä kilometrejä lappilaisen avaruuden keskellä itsekseni taivaltaessa ymmärsi taas kerran pienuutensa suhteessa tähän kaikkeen ympärillä olevaan; ja oman pienen roolinsa: ihmisen on tarkoitus pitää huoli itsestään ja läheisistään. Muu on muuta. 



Nyt lomaillaan vähän ja katsellaan juoksujuttuja tuonnempana. Hyvää kesää!

Hifinurkka:
Kengät: La Sportiva Bushido
Liivi: Ultimate Direction AK 3.0
Takki: Salomon S-lab
Sortsit: Inov8 Trail Ultra
Paidat: Compressport TR3 Aero + Transgrancanaria T- paita
Säärystin: Compressport 
Irtohihat: Compressport

Energiaa tuli 11 kpl High5: n geeleistä ja yhdesä SIS: n Go- patukasta sekä kourallisesta sipsejä. Pulloissa oli yhteensä kolme High5: n nesteytystablettia.

Edit: olin ajalla 6.09 kilpailussa sijalla 19/ 245 ja M40- sarjassa toinen. Voi siis olla tyytyväinen. 









tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kenttäpostia: kaksi viikkoa NUTS Pallas- Hettaan

Lukumusiikkia: Lapin kesä

Näin se on nähtävä. Kesäloma lähestyy ja ennen kaikkea sen kohdallani käynnistävä NUTS Pallas 55km polkujuoksu 15.7.2016. Tässä hieman tarinaa valmistautumisesta treenin ja varustepuolen osalta.

Minulla oli hieman ongelmia HSM: n ja Bodom Trailin jälkeen, lähinnä palautumisen ja ennenkaikkea jäätävien siitepölyallergiaoireiden vuoksi. Kurjuuden maksimoimiseksi kävin vieläpä hakemassa Norjasta uuden nosteen oireille, kun koivun pölyt olivat jo Suomesta haihtuneet ja siellä kiivaimmillaan. 
Allergiaoireiden vuoksi olen joutunut vaihtamaan suunniteltuja kovavauhtisia harjoituksia pk- lenkkeihin, koska hapenottokyky on ollut selkeästi alentunut. Heitin väliin koutsin suosituksesta yhden kevyen viikonkin, ettei touhu mene väkisinjuoksemiseksi. Hauskaahan tässä oli tarkoitus pitää.

Treeni on ollut perusmaratonharjoittelua sillä twistillä, että suurin osa pk- lenkeistä on tehty poluilla. Myös vetotreenejä on korvattu mäkitreenillä vertikaalimetrien keräämiseksi, ettei vaaran kupeessa tunkkaaminen tule ihan puskista jalkaparoille. Alla muutama esimerkki avainharjoituksista.


Peruskestävyysharjoitus poluilla

Kisavauhtinen 6 km

Vertikaalitonni Mt Keinukalliolla
6 x 1000

Juhannuksena tehtiin Pallas- Hetta- spesifi harjoitus juoksemalla metsiä pitkin Sipoonkorpeen, matkaa tuli karvan alle 50 km. Treeni toimi hyvänä valmistavana harjoituksena sekä kamojen testilaboratoriona. Siitä enemmän blogin loppupuolella. 

Noin viisikymppinen
Toukokuussa kilometrejä tuli 230 ja kesäkuussa 300. Pajalla pakersin yhteensä 16 tuntia maksimivoimatreenin parissa, lisäksi olen pelaillut jonkun verran jalkapalloa hermotuksen ja silkan hauskanpidon nimissä.


Kyykkyromut 5.7.2016


Gearing

NUTS Pallas tulisi olemaan sekä pisin lappujuoksuni että pisin juoksemalla edetty matkani ylipäätään. Tämä asettaisi melkoisesti uusia vaatimuksia varusteille.

Kirjoitin aiemmin uudesta Ultimate Direction AK 3.0- repustani, joka on osoittautunut loistavaksi matkaseuraksi lenkeille matkasta riippumatta. Saan sinne tarvittavan määrän nestettä, energiaa ja vaatteenriekaleita järjestäjän pakolliset varusteet- listan romujen lisäksi. Reppu on itselleni juuri sopivan kokoinen, ja se pysyy hyvien säätömahdollisuuksiensa myötä päälläni kuin iho.

Kenkävalinta sen sijaan on tuottanut melkoisesti päänvaivaa kevään aikana. Salomonin kenkien kestävyyteen (tai sen totaaliseen puutteeseen) turhautuneena olin jo päätynyt Inov X-talon 212: een, mutta näyttäisi siltä etteivät nekään tule lähtemään Kemin koneeseen. Hommasin uudet Inovit varvastossuiksi juostujen tilalle, huomatakseni että Englannin poika on tohtoroinut pohjan kumin reseptin uusiksi. Kenkä lipsuu kivillä juostessa, ja kivet ja muut terävät objektit tuntuvat pohjan läpi ihan eri tavalla kuin ennen.

Katselin Transgrancanarialla, että noin joka toisella ja melkein jokaisella paikallisella oli jalassa La Sportivan Bushidot. Sikäläinen polku oli kivikkoista kuin peterpan- syndroomaisen tie aikuisuuteen, joten joku idea kollektiivisessa kenkävalinnassa oli. Niinpä hommasin sellaiset, ja ainakin yhden märässä metsässä juostun testilenkin perusteella kyseessä on todella hyvä kenkä varsinkin kuivalle alustalle. Suolla juostessa kenkään tullut vesi lainehti kengän sisällä varsin pitkään. Nyt vaan jännätään ehtiikö kengät juosta sisään ennen Lapin matkailua.


La Sportiva Bushido unboxing

Energiapuolen aion hoitaa tuttuun tapaan High5: n geeleillä. Hyväksi havaittu sapluuna on ottaa ensimmäinen geeli noin tunnin kohdalla ja jatkaa sitä puolen tunnin välein loppuun asti. Loppupuolella geeli on kofeiinia sisältävää.
Geelin lisäksi otan energiaa SIS: n Go Energy- patukoista. Useamman tunnin juostuaan kaipaa jotain kiinteääkin ravintoa nälän kasvaessa eksponentiaalisella kulmakertoimella. 

Vaateratkaisut teen kisa- aamuna, mutta linja on shortsit ja t- paita kun kerran Lapin kesästä on kyse. Reppuun laitan ohuen tuulitakin. 

Ohjelmassa on vielä yksi kovempi viikko ja sitten otetaan viikko iisisti muutamia teräviä avaavia treenejä lukuunottamatta. Kisaa edeltävänä keskiviikkona teen pienimuotoisen tankkauksen, mutta muuten syön normaalisti tavallista kotiruokaa. Voimakas tankkaus aiheuttaa minulla raskaan ja epämukavan olon, enkä ole kokenut ylenmääräisen hiilihydraatin mättämisestä mitään hyötyä. Siispä jätän väliin.

Näillä mennään Pallakselle. Reissusta tulee varmasti huippuhieno, on mahtavaa päästä Lapin maisemiin mittaamaan omaa fyysistä ja henkistä suoriutumistaan. Paikalla tulee olemaan paljon tuttuja, joten hauskaa tulee olemaan. Hyvää valmistautumista kaikille mukaan lähteville, mäkäräisten seassa tavataan!



Ps. Seurasin reilu viikko sitten käytyä legendaarista Western States 100- polku-ultraa harvakseltaan netin kautta, ja totesin taas kerran miten urheilu parhaimmillaan on äärimmäisen inspiroivaa ja miten upeita tarinoita sen kautta syntyy. Jo itse kilpailu ja sen historia ja evoluutio ratsastuskilpailusta ihmisten juoksukilpailuksi on hämmästyttävä.

Ennen kisaa 26- vuotias Jim Walmsley ilmoitti että ei aio pelkästään voittaa kisaa, vaan myös laittaa reittiennätyksen uusiksi. Ensimmäisellä satamailisellaan. Kyse ei ollut poikkeuksellisen täydestä uhopussista, vaan hyvän treenikauden tuomista tuntemuksista. Kaveri lähtikin tykittämään reittiä ennen näkemättämällä vauhdilla, ja otti reittiennätykseen kaulaa maili maililta. Pientä takapakkia nähtiin kisaan kuuluvassa joen ylityksessä, jossa Walmsley sai päähänsä kokeilla uida vuolaassa virrassa nopeuttaakseen normaalisti köyden varassa kahlaten tehtävää ylitystä. Virta huuhteli miehen pitkälle alajuoksuun ennenkuin hän pääsi rannalle ja takaisin reitille. Huikea juoksu sai dramaattisen käänteen seitsemän mailia ennen maalia, 40 minuuttia ennätysaikaa edellä siinä kohdassa, kun Walmsley missasi tiukan mutkan ja harhatui reitiltä parin mailin verran.   
Kaveri oli jo ehtinyt luovuttaa touhun ja makasi tien poskessa kun valokuvaajat löysivät hänet. Tavoittamattomissa oli sekä reittiennätys että kisan voitto. Walmsley kuitenkin päätti ottaa mitä otettavissa oli, kieltäytyi raatokuljetuksesta ja lähti kävelemään (juoksuakin hän yritti, mutta lihakset eivät enää toimineet). Ensin takaisin reitille ja sitten maaliin.
Suosittelen kaivelemaan netistä kaverin haastatteluita ja somesta muuta materiaalia kisasta (Instagramista #ws100, #westernstates, @walmsley172). Huikean inspiroivaa!